• ”Posketonta sikailua” – Turun junayhteyden kartoittajat ajoivat spelttiviljelijän pellon karmeaan kuntoon – vieläpä väärällä lohkolla

    Birkkalan tilan isäntä Simo Larmo pöyristyi jäljistä, mitkä maaperäkartoittajat jättivät hänen pellolleen Suomusjärvellä.
    Turun junayhteyden maaperäkartoittajien auto jätti Simo Larmon peltoon syvät urat.
    Turun junayhteyden maaperäkartoittajien auto jätti Simo Larmon peltoon syvät urat.  Kuva: Simo Larmo
    Maatalous|Kasvintuotanto
    22.4.202419:13
    Suvi Jylhänlehto

    Salon Suomusjärvellä spelttiä viljelevä Simo Larmo oli ajamassa tänä aamuna kotiinsa, kun hän huomasi pakettiauton pellollaan jumissa.

    Asialla olivat Taratest-nimisen geotekniikan ja ympäristöalan konsultointiyrityksen työntekijät, jotka olivat viemässä putkia maanäytteiden ottoa varten. Tutkimukset liittyvät Länsirata-hankkeeseen.

    Larmo ihmetteli, millä oikeudella työntekijät ajavat hänen pellollaan ja miksi hänelle ei ole edes ilmoitettu asiasta.

    ”Selvisi, että he olivat huomanneet olevansa väärällä lohkolla”, Larmo kertoo MT:lle. Putkia oli tarkoitus viedä muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalle lohkolle. Jumiin jäänyttä pakettiautoa tuli hinaamaan toinen yrityksen auto.

    Pehmenneeseen maahan kiinni jäänyttä autoa tuli hinaamaan Taratest-yrityksen toinen auto.
    Pehmenneeseen maahan kiinni jäänyttä autoa tuli hinaamaan Taratest-yrityksen toinen auto. Kuva: Simo Larmo

    Viljelijä ihmettelee, miksi tällaisella kelillä ylipäänsä ajetaan pellolle. Vaikka maa aamulla olisi jäässä, on selvää, että päivän mittaan se pehmenee.

    Autot jättivät Larmon peltoon syvät urat. Pelto on ollut apilanurmella. Larmoa harmittaa, että peltoja on yritetty pitää hyvässä kunnossa ja sitten tulee ihmisiä, jotka ehtivät muutamassa minuutissa aiheuttaa isoa vahinkoa.

    ”Korvaukset pitää saada”, hän toteaa ja aikoo olla yritykseen yhteydessä. MT yritti tavoittaa Taratestin toimitusjohtajaa maanantai-iltana tuloksetta.

    Lisää aiheesta
    • Länsirata oy:n tutkimuskonsultti jäi autollaan kiinni märkään peltoon maanantaina Suomusjärvellä.

      Liikenne | Länsirata harmissaan pellon tärvelleen tutkimuskonsultin kelirikkoajelusta – ei ota kantaa vahingonkorvauksiin

    ”Ratalakia täytyisi katselmoida, että mitä voi tehdä ja mitä ei.”

    Tänäaamuinen ei ole ensimmäinen kerta, kun Larmon isännöimän Birkkalan tilan kasvustoja pilataan junayhteyden selvitystöiden vuoksi. Aiemmin kartoittajat ovat ajaneet telakoneilla spelttipellolle.

    ”Posketonta sikailua”, hän paheksuu.

    ”Ratalakia täytyisi katselmoida, että mitä voi tehdä ja mitä ei.”

    Länsirata on Helsingin ja Turun välille suunnitteilla oleva osittain kaksiraiteinen junayhteys. Joulukuuhun asti hanketta edistävä yritys tunnettiin nimellä Turun tunnin juna.

    Maanomistaja Simo Larmo aikoo vaatia korvauksia ajelun aiheuttamista vahingoista.
    Maanomistaja Simo Larmo aikoo vaatia korvauksia ajelun aiheuttamista vahingoista. Kuva: Simo Larmo
    Lisää aiheesta
    • Birkkalan luomutilan viljelijä Simo Larmo esitteli suunnitteilla olevan Turun ja Helsingin välisen radan linjausta pellollaan keväällä 2021. Kuvituskuva.

      Liikenne | Lukijalta: Länsiradan maaperätutkimuksissa halutaan minimoida haitat

    • Niina Hosionaho seisoo aukealla, jonka keskeltä porhaltaisi vielä tällä vuosikymmenellä juna. Kotitalo näkyy taustalla.

      Politiikka | Hallituksen kaavailema tunnin juna Turkuun raivostuttaa maanomistajia – rata hipoisi muurlalaisen Niinan kotitaloa

    • Valtiontalouden näkökulmasta VTV ei suosittele hankeyhtiöitä rataverkon suurten investointien suunnitteluun. Arkistokuva.

      Politiikka | Turun tunnin junaa suunnittelee hankeyhtiö, mutta valtiontalouden näkökulmasta VTV ei suosittele mallia – ei kritisoi nykyisiä hankeyhtiöitä

    • Simo Larmo on Birkkalan tilan isäntänä viides sukupolvien ketjussa.

      Maatalousyrittäjät | Luomuspelttiä maailman keittiöihin – Suomen Yrittäjät ja Suomen Kylät valitsivat ensi kertaa Vuoden maaseutuyrityksen

    • Maidontuottaja Kari Rauma Kaustitelta ihmettelee, miksi ympäristöministeriö ei voisi yleispäätöksellä jatkaa lannanlevityksen takarajaa marraskuun loppuun.

      Maatalous | Lannan kanssa tuskaileva viljelijä: ”Ministerin kommentit kuulostavat vitsiltä”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle