• Länsirata harmissaan pellon tärvelleen tutkimuskonsultin kelirikkoajelusta – ei ota kantaa vahingonkorvauksiin

    Ratalaki oikeuttaa tekemään tutkimuksia yksityismailla, mutta maanomistajalla on oikeus tietää niistä etukäteen ja olla paikalla katsomassa.
    Länsirata oy:n tutkimuskonsultti jäi autollaan kiinni märkään peltoon maanantaina Suomusjärvellä.
    Länsirata oy:n tutkimuskonsultti jäi autollaan kiinni märkään peltoon maanantaina Suomusjärvellä. Kuva: Simo Larmo
    Maatalous|Liikenne
    23.4.202419:15
    Suvi Jylhänlehto

    Turun ja Helsingin välistä nopeaa junayhteyttä edistävän Länsirata oy:n tutkimuskonsultti aiheutti vahinkoa Salon Suomusjärvellä maata viljelevän Simo Larmon pellolle maanantaina.

    Länsiradan projektijohtaja Annika Salokangas kertoo MT:lle, että tapausta on tiistaina käyty läpi maaperätutkimuksia tehneen konsulttiyhtiön sekä maanomistaja Larmon kanssa.

    Salokankaan mukaan konsulttiyhtiön työntekijät ovat tehneet selkeän virhearvion, kun he päättivät ajaa pellolle kelirikkoaikana.

    ”On kuviteltu, että maa kantaa, mutta väkisinkin auto jää jumiin tällaisena päivänä”, hän toteaa.

    Osapuolet ovat sopineet ensi viikoksi katselmuksen aiheutuneista vahingoista. Salokangas ei ota kantaa, johtaako tapaus vahingonkorvauksiin.

    ”Tutkimuskonsultti ja maanomistaja käyvät korvauskeskustelun”, hän sanoo.

    ”Tutkimuskonsultti ja maanomistaja käyvät korvauskeskustelun.” Annika Salokangas

    Salokankaan mukaan on valitettavaa, että pellolle on menty ilmoittamatta maanomistajalle. Ilmeisesti kyseisessä tapauksessa oli haettu lyhintä reittiä varsinaiselle tutkimuspaikalle, joka ei ollut Larmon mailla.

    Länsirata ohjeistaa tutkimuskonsultteja tiedottamaan maanomistajia tutkimuksista joko kirjeitse tai puhelimella.

    ”Valitettavasti silloin tällöin tulee maanomistajilta puheluita, että maille on menty ilmoittamatta”, hän harmittelee.

    Salokankaan mukaan ratalaki oikeuttaa tutkimusten tekoon, mutta maanomistajalla on oikeus olla paikalla katsomassa. Konsultteja ohjeistetaan soittamaan maanomistajalle edellisenä päivänä, kun tutkimuksia tullaan tekemään.

    Salokangas kertoo, että Suomusjärven tapaus käydään läpi tutkimukset tehneen yrityksen, Taratestin, kanssa.

    ”Sopimustekniset asiat käydään läpi ja katsotaan mikä on jatko. Ainakin ryhtiliikettä vaaditaan, että toiminta paranee.”

    ”Ainakin ryhtiliikettä vaaditaan, että toiminta paranee.” Annika Salokangas

    Peltomaahan painuneista ajourista harmistunut Larmo pohti MT:n haastattelussa, voisiko ratalakia katselmoida sen suhteen, mitä toisen pellolla saa tehdä ja mitä ei.

    MTK:n ympäristöjuristi Jenni Hunnakko painottaa, että laki ei salli ajattelematonta käytöstä eikä toisen omaisuuden vahingoittamista.

    Ratahankkeen konsultti saa mennä tekemään tarvittavia tutkimuksia, mutta aiheutuneet haitat pitää joko korjata tai korvata maanomistajalle, hän toteaa.

    Hunnakko ei välttämättä näe tarvetta muuttaa ratalakia, vaan kyse on siitä, miten ratahankkeeseen liittyvä prosessi hoidetaan.

    ”Jos viljelykelpoinen maa menee pilalle sen vuoksi, että märällä pellolla on ajettu painavalla autolla, aiheutuneet vahingot pitää korjata tai maanomistajalle pitää korvata vahinko”, Hunnakko linjaa.

    ”Jos viljelykelpoinen maa menee pilalle sen vuoksi, että märällä pellolla on ajettu painavalla autolla, aiheutuneet vahingot pitää korjata tai maanomistajalle pitää korvata vahinko.” Jenni Hunnakko

    Ratalaki on hankkeen tutkimusvaiheessa samankaltainen kuin kaivoslaki: maanomistajan täytyy jollain tasolla sietää tutkimuksesta aiheutuvaa haittaa.

    Jos omalle kohdalle sattuu vastaavanlainen tapaus kuin Larmolle Suomusjärvellä, Hunnakko kehottaa maanomistajaa kuvaamaan vahingot ja ottamaan yhteyttä hankekehittäjään.

    Lisää aiheesta
    • Turun junayhteyden maaperäkartoittajien auto jätti Simo Larmon peltoon syvät urat.

      Kasvintuotanto | ”Posketonta sikailua” – Turun junayhteyden kartoittajat ajoivat spelttiviljelijän pellon karmeaan kuntoon – vieläpä väärällä lohkolla

    • Birkkalan luomutilan viljelijä Simo Larmo esitteli suunnitteilla olevan Turun ja Helsingin välisen radan linjausta pellollaan keväällä 2021. Kuvituskuva.

      Liikenne | Lukijalta: Länsiradan maaperätutkimuksissa halutaan minimoida haitat

    • Valtiontalouden näkökulmasta VTV ei suosittele hankeyhtiöitä rataverkon suurten investointien suunnitteluun. Arkistokuva.

      Politiikka | Turun tunnin junaa suunnittelee hankeyhtiö, mutta valtiontalouden näkökulmasta VTV ei suosittele mallia – ei kritisoi nykyisiä hankeyhtiöitä

    • Turun tunnin juna halkoisi toteutuessaan tätäkin peltoaukeaa.

      Liikenne | HS: Turun tunnin junassa kitkaa – valtio tahtoo siirtää kuluja kunnille, kunnat tyrmäävät

    • Niina Hosionaho seisoo aukealla, jonka keskeltä porhaltaisi vielä tällä vuosikymmenellä juna. Kotitalo näkyy taustalla.

      Politiikka | Hallituksen kaavailema tunnin juna Turkuun raivostuttaa maanomistajia – rata hipoisi muurlalaisen Niinan kotitaloa

    • Presidentivaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 17. tammikuuta.

      Politiikka | Jäämeren rata sai presidenttiehdokkailta kannatusta ”puolen Suomen vaalitentissä”

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin