
”Eihän tämä ole kivaa luettavaa”, vastaa Länsirata oy:n projektijohtaja Annika Salokangas Maaseudun Tulevaisuuden julkaisemaan Lukijalta-kirjoitukseen (1.5.2024), jossa käsitellään ratayhtiön palkkaamien pohjatutkimuskonsulttien toimintaa Suomusjärven alueella.
Salokangas muistuttaa, että pohjatutkimuksia tehdään Espoosta Kupittaalle saakka. Niitä tekee useampi eri yritys.
”Esiin tulleet ongelmat kohdistuvat Suomusjärven alueeseen”, Salokangas sanoo.
Lukijalta-kirjoituksessa todetaan, että toiminta on ollut ylimielistä ja piittaamatonta. Kirjoittajien mukaan maastotutkimuksista ei tiedoteta ennen pellolle tai metsään menemistä, keskelle peltolohkoja on ilmestynyt pohjavesitutkimusputkia, pelloilla on laajoja öljyjäämiä, puita on jätetty konkeloon, havupuita on kaadettu ilman kantokäsittelyä ja maastoon on jätetty roskaa.
Salokangas sanoo, että tutkimuksia tekevien kairaajien vastuulla on ottaa yhteyttä ensin maanomistajaan, keskustella reiteistä ja vasta sitten mennä varsinaiseen kohteeseen. Maanomistajalla on oikeus seurata tutkimuksia.
”Pidämme vuosittain tutkimuksia tekeville yrityksille vastuullisuuspäiviä. Sellainen oli viimeksi pari viikkoa sitten. Siinä käytiin läpi pelisääntöjä, jotta heillä on tietämys siitä, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon ja miten pitäisi toimia.”
”On todella valitettavaa, etteivät ohjeet aina jalkaudu toimintaan. Lisäksi meillä on jatkuvasti seurantakokouksia, joissa valotetaan oikeita toimintatapoja. Yritysten vastuulla on siirtää ne kentälle jokaiselle työntekijälle.”
Salokankaan mukaan Suomusjärven tilannetta on käyty viime viikolla läpi alueella toimivan Taratest oy:n kanssa. Maaseudun Tulevaisuus tavoitteli yhtiön toimitusjohtajaa Tuukka Räsästä kommenttia varten, mutta ei saanut yhteyttä häneen.
Lukijalta-kirjoituksessa todetaan, että Suomusjärven alueella on todistettu Länsirata Oy:n antamien ohjeistusten vastaista toimintaa siitä saakka, kun tutkimukset maastossa yli kuusi vuotta sitten alkoivat.
Salokangas sanoo, että Länsirata ei ole voinut ohjeistaa pohjatutkimuksia kuutta vuotta, koska nykyinen yhtiömuotoinen projekti on ollut vireillä kolmisen vuotta ensin Turun tunnin juna oy:nä ja nyt Länsirata oy:nä. Yhtiöitä ennen asialla on ollut Väylävirasto radan yleissuunnitteluvaiheessa.
Jos puhe ei mene perille pohjatutkimuksia tekevän yrityksen kanssa, niin mitä muuta aiotte tehdä?
”Meillä on yrityksen kanssa tehdyssä sopimuksessa kohtia, joita aiomme katsoa kriittisesti.”
Salokankaan mukaan Espoon ja Kupittaan välisen radan pohjatutkimukset lähestyvät loppuaan. Nykyisiin sopimuksiin perustuvia viimeisiä kairauksia on määrä tehdä kesä–heinäkuussa. Mahdollisia täydennystutkimuksia varten järjestetään uusi kilpailutus.