• Lukijalta: Länsiradan tutkimuskonsultit eivät piittaa saamistaan ohjeista

    Länsirata oy:n konsultit ovat tuonee keskelle peltolohkoa pohjavesitutkimusputkia, laiminlyöneet pellolle jääneistä öljyjäämistä kertomisen, jättäneet puita konkeloon ja kaataneet havupuita ilman kantokäsittelyä. Lisäksi pelloilla on heitelty suuret määrät roskaa, kirjoittavat maanomistajat kokemuksistaan Turun tunnin radan maastoselvityksistä.
    Birkkalan tilan pellolle jäi syvät urat Länsirata oy:n tutkimuskonsulttien jäljiltä.
    Birkkalan tilan pellolle jäi syvät urat Länsirata oy:n tutkimuskonsulttien jäljiltä. Kuva: Simo Larmo
    Maatalous|Maanomistus
    1.5.202411:48
    Lukijalta
    Simo Larmo , Tiina Lietzén & Juha Auvinen

    Länsirata Oy:n projektijohtaja Annika Salokangas esitti harhaanjohtavaa tietoa tutkimuskonsulttien toiminnasta ja yhteydenpidosta Länsiradan alueen maanomistajien kanssa (mt.fi 23.4. ja 24.4.). Maastossa tehdyt tutkimukset eivät ole sujuneet hyvässä yhteisymmärryksessä maanomistajien kanssa.

    Suomusjärven alueella olemme todistaneet Länsirata Oy:n antamien ohjeistusten ja jopa ratalain vastaista toimintaa siitä saakka, kun tutkimukset maastossa yli kuusi vuotta sitten alkoivat. On enemmän sääntö kuin poikkeus, ettei maastotutkimuksista tiedoteta maanomistajille ennen pellolle tai metsään menemistä. Meidän näkökulmastamme toiminta on ollut tietoisesti ylimielistä ja piittaamatonta. Konsulttiyhtiö on jättänyt ilmoittamatta toimistaan tarkoituksella, jotta maastossa on voitu toimia ilman maanomistajan valvontaa ja todisteita vahingonteosta.

    Birkkalan tilan pellolla todistetun tilanteen (MT 22.4.) ohella esimerkkejä ovat keskelle peltolohkoa ilmestyneet pohjavesitutkimusputket, raportoimatta jätetyt laajat öljyjäämät pellolla, konkeloon jätetyt puut, havupuiden kaato ilman kantokäsittelyä sekä suuret määrät tutkijoiden maastoon jättämiä tupakantumppeja ja muuta roskaa. Metsästä on löytynyt jopa noin 1,5 metriä pitkä metallikappale, joka ilmeisesti on ollut poranterä.

    Kelirikon varalta konsulttiyhtiön edustaja on saanut maanomistajilta selkeät ohjeet. Niissä korostetaan sitä, että märimpään aikaan pellolle ei pidä mennä, ja silti näin tapahtuu. Tutkijoita on myös neuvottu käyttämään valmiita ajojälkiä metsissä ja pelloilla. Dronekuvat todistavat, että käytännössä nämäkin ohjeet ovat kaikuneet kuuroille korville.

    Ajoneuvolla pellon tärvellyt tutkimuskonsultti ei ehkä pidä ajouria suurena vahinkona, mutta viljelijälle ne tarkoittavat usean vuoden työn heittämistä hukkaan. Maan kasvukunto ja kasvusto eivät korjaudu ajouria tasoittamalla vaan se vaatii viljelijältä useita työvaiheita sekä aikaa ja rahaa.

    Odotamme Salokankaan lupausten johtavan vihdoin konkreettisiin toimenpiteisiin. Me maanomistajat voimme olla avuksi, kunhan tutkimuskonsultit ottavat meihin yhteyttä ennen maastoon menoa. Me kerromme kyllä, mikä reitti tai ajankohta olisi maastossa kulkemiseen paras. Siten säästämme myös veronmaksajien rahoja, kun Länsirata Oy:n ei tarvitse hukata rahaa vahingonkorvauksiin.

    Myös kentällä tekeville työntekijöille ja heitä ohjaaville esihenkilöille tarjottu koulutus luontoarvoista olisi todella tarpeen. Sitäkin voisimme suunnitella yhdessä.

    Simo Larmo

    Birkkalan tila

    Tiina Lietzén

    Kaarlen tila

    Juha Auvinen

    Mikkelin tila

    Lisää aiheesta
    • Länsirata oy:n tutkimuskonsultti jäi autollaan kiinni märkään peltoon maanantaina Suomusjärvellä.

      Liikenne | Länsirata harmissaan pellon tärvelleen tutkimuskonsultin kelirikkoajelusta – ei ota kantaa vahingonkorvauksiin

    • Birkkalan luomutilan viljelijä Simo Larmo esitteli suunnitteilla olevan Turun ja Helsingin välisen radan linjausta pellollaan keväällä 2021. Kuvituskuva.

      Liikenne | Lukijalta: Länsiradan maaperätutkimuksissa halutaan minimoida haitat

    • Turun junayhteyden maaperäkartoittajien auto jätti Simo Larmon peltoon syvät urat.

      Kasvintuotanto | ”Posketonta sikailua” – Turun junayhteyden kartoittajat ajoivat spelttiviljelijän pellon karmeaan kuntoon – vieläpä väärällä lohkolla

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle