

Korkeakosken nimi on koski, mutta silti se on putous ja jos savolaistietoon on luottamista, se on Suomen korkein yhtenäinen putous. Korkeutta tällä jyrkällä koskella on 36 metriä.
Putous sijaitsee Kuopion Maaningalla Tuovilanlahden kylässä ja Korkeakosken 35 hehtaarin suuruisella luonnonsuojelualueella. Melko lailla siis keskellä maata eli mualiman navassa.
Kanjoni on hieno nähtävyys. Sen pohjalle vievät pitkät portaat ja alhaalla voi ihailla melko järeääkin savolaista metsää ja veden hiljaista virtailua eteenpäin. Vesi jatkaa matkaansa Korkeakoskenjokea ja Pönkäpuroa pitkin Tuovilanlahteen ja Maaninkajärveen, joka taas on yhteydessä Kallaveteen ja aina Saimaaseen saakka.
Korkeakoski on syntynyt kallioperän repeämään, joka ulottuu täältä Suomen itärajalle saakka. Koskenpartaalla oli aikanaan useampikin mylly ja tarkkasilmäiset voivat nähdä vedessä myllynkiven. Kasvisto on monipuolinen, koska käsillä on vanhaa metsää, lehtoa ja kosteutta. Puissa voi nähdä peukaloisen, puukiipijän, pohjantikan ja pikkusiepon – ja liito-oravan.
Ylös päästyä parkkipaikan vieressä odottaa torppa ja kahvila.
Korkeakosken luonnonsuojelualueella voi tehdä muutaman kilometrin pituisen Kanjonin kierros -patikoinnin tai hypätä autoon ja hurauttaa Viannan vanhalle kanavalle tai Patalahden linnustonsuojelukohteeseen pitkospuukävelylle ja laavulle makkaraa paistamaan. Leppoisaa kesäpäivää voi jatkaa Tuovilanlahden idyllisellä kylänraitilla ja satamassa, missä saa ottaa lainaksi soutuveneen.
Onko Korkeakoski korkein, riippuu määritelmästä. Vapaasti putoavista korkeimpana mainitaan Enontekiön 17-metrinen Pihtsusköngäs, pisimpänä sarjaputouksena niin ikään Enontekiöllä sijaitseva 118-metrinen Kitsiputous eli "Mallan kyyneleet" ja vesimäärältään suurimpana Puolangan Hepoköngäs, pituutta 18 metriä.