• Oulun Kelloon parhaillaan rakennettavan kerrostalon asunnon parvekkeelta avautuu maaseutumainen maisema, rakennuttajayrittäjät Jukka Puolakka ja Risto Järvelin esittelevät.
    Oulun Kelloon parhaillaan rakennettavan kerrostalon asunnon parvekkeelta avautuu maaseutumainen maisema, rakennuttajayrittäjät Jukka Puolakka ja Risto Järvelin esittelevät. Kuva: Timo Heikkala

    Kellon kylä saa ensimmäisen kerrostalonsa – iäkkäiden ei tarvitse lähteä ”kirkolle” asumaan

    Monille omakotitalossa ikänsä asuneille on tärkeää saada jäädä asumaan omalle kylälle, eikä muuttaa kaupungin keskustaan.
    Tilaajalle
    Uutiset|Rakentaminen
    26.4.202605:00
    Suvi Jylhänlehto
    Oulu

    Oulun Kelloon rakennetaan parhaillaan kylän ensimmäistä kerrostaloa.

    Rakennuttajayrittäjä Jukka Puolakka Technocampus oy:stä kertoo, että talon on määrä valmistua marraskuussa eli asukkaat pääsevät jouluksi uuteen kotiin.

    ”Taloon on muuttamassa erityisesti varttuneempaa väkeä, joka on aiemmin asunut omakotitalossa, mutta kaipaa nyt vaivattomampaa asumista.”

    Melkein kaikki ovat tältä seudulta, Puolakka sanoo.

    ”Taloon on muuttamassa erityisesti varttuneempaa väkeä, joka on aiemmin asunut omakotitalossa, mutta kaipaa nyt vaivattomampaa asumista.”

    Jukka Puolakka

    Asukkaille on tärkeää saada asua samalla kylällä, missä ovat tottuneet jo vuosikymmeniä asumaan. Kello kuului aiemmin Haukiputaan kuntaan, joka puolestaan yhdistyi Ouluun vuonna 2013.

    Kellon kerrostalohankkeesta on kertonut muun muassa paikallislehti Rantapohja.

    Kerrostalosta tulee 3–4-kerroksinen. Rakennuttajat olisivat alunperin halunneet tehdä korkeamman.
    Kerrostalosta tulee 3–4-kerroksinen. Rakennuttajat olisivat alunperin halunneet tehdä korkeamman. Kuva: Timo Heikkala

    Puolakan mukaan rakennushanke ei ole ainut laatuaan. Pikemminkin se on yksi viimeisistä parinkymmenen kilometrin säteellä Oulun keskustasta sijaitsevista alueista, joissa kerrostaloa ei vielä ollut.

    ”Oulun ympäristössä esimerkiksi Kiiminki on vähän samantyyppinen tapaus. Siellä on ollut jo toistakymmentä vuotta kerrostaloja”, hän kuvailee.

    Rakennuttajina on Puolakan lisäksi kellolainen Risto Järvelin sekä Jouni Haanpää.

    Kuluttajilla on kukkaronnyörit tiukassa, mutta Risto Järvelin ja Jukka Puolakka uskovat, että asunnoille löytyy ostajat.
    Kuluttajilla on kukkaronnyörit tiukassa, mutta Risto Järvelin ja Jukka Puolakka uskovat, että asunnoille löytyy ostajat. Kuva: Timo Heikkala
    Kerrostaloa rakentaa iiläinen rakennusliike Häyrynen. Työmaalla työskentelee noin 20 rakentajaa.
    Kerrostaloa rakentaa iiläinen rakennusliike Häyrynen. Työmaalla työskentelee noin 20 rakentajaa. Kuva: Timo Heikkala

    Mitään tornitaloa maaseutumaiseen lähiöön ei ole rakentumassa, vaan taloon tulee 3- ja 4-kerroksiset osat, jotka yhdistetään yhdyskäytävällä.

    Puolakka kertoo, että kerrostaloa alettiin suunnitella Kelloon jo vuonna 2014, mutta meni kuusi vuotta, että rakennuttajat pääsivät Oulun kaupungin kaavoitusvirkamiesten kanssa yhteisymmärrykseen, minkälainen rakennus Kelloon soveltuu.

    Rakennuttajat olisivat mielellään tehneet korkeamman talon, jolloin rakentaminen olisi tullut edullisemmaksi. Nyt asuntojen neliöhinnaksi tulee noin 4 000 euroa. 55 neliön kaksiosta saa tällöin pulittaa 220 000 euroa.

    Talo istuu nyt kuitenkin hyvin kyläympäristöön, eikä paikallisilta ole tullut rakennuttajille kielteistä palautetta.

    Kerrostalo nousee K-kaupan vieressä olevalle tontille, josta purettiin yksi rintamamiestalo.
    Kerrostalo nousee K-kaupan vieressä olevalle tontille, josta purettiin yksi rintamamiestalo. Kuva: Timo Heikkala

    Kellon K-kaupalla MT:n haastattelemat ihmiset suhtautuvat rakennushankkeeseen suopeasti.

    ”Kyllä kai tuo tuohon passaa”, sanoo 35 vuotta Kellon Kiviniemessä asunut Markku Varjus.

    ”Kyllä kai tuo tuohon passaa.”

    Markku Varjus

    ”Varmaan joskus on kerrostaloon pakko muuttaa, kun omakotitalo vaatii paljon töitä”, hän kommentoi.

    Haukiputaalle hän ei aio lähteä, eikä varsinkaan Ouluun.

    Kellon Kiviniemessä asuva Markku Varjus uskoo jossain vaiheessa muuttavansa omakotitalosta kerrostaloon.
    Kellon Kiviniemessä asuva Markku Varjus uskoo jossain vaiheessa muuttavansa omakotitalosta kerrostaloon. Kuva: Timo Heikkala

    Samoilla linjoilla on Matti Kallinen. Hänellä on Kiviniemessä rivitalonpätkä. Kallinenkin voisi kuvitella jossain vaiheessa muuttavansa oman kylän kerrostaloon.

    ”Ei oikein jaksaisi lumitöitä enää tehdä.”

    ”Kirkolle on aina muutettu.”

    Henrik Lönnqvist

    ”Kyllä se omakotitalo monesti jää taakse, ja aika usein ratkaisu on joku vähän helpompi asumismuoto, mutta kuitenkin tutussa ympäristössä. Kirkolle on aina muutettu”, Kuntaliiton kaupunkikehityspäällikkö Henrik Lönnqvist toteaa.

    Lönnqvist ei kuitenkaan näe systemaattista ilmiötä, että maaseutumaisiin lähiöihin olisi ruvettu rakentamaan kerrostaloja.

    ”Toisaalta monissa suurten kaupunkien kehyskunnissa kasvun logiikka on muuttunut”, hän sanoo.

    Kunnissa, jotka ovat aiemmin olleet pientalovaltaisia, rakennetaan nyt rinnalle kerrostaloja.

    ”Se ei toki kerro pelkästään väestön ikääntymisestä, vaan muutenkin perheiden pienenemisestä ja ihmisten elämäntilanteiden erilaisuudesta.”

    Esimerkkinä Etelä-Suomesta hän mainitsee Tuusulan, jossa on hänen mukaansa käynnissä valtava kerrostalorakentamisen buumi.

    Asuntoihin tulee isot parvekkeet.
    Asuntoihin tulee isot parvekkeet. Kuva: Timo Heikkala

    Alunperin Kellon kerrostaloa oli tarkoitus lähteä rakentamaan heti vuonna 2020, kun kaavoitusprosessi valmistui, mutta pandemia pani jarrua suunnitelmiin.

    ”Onneksi ei alettu silloin rakentamaan, koska silloin rakentaminen oli kallista ja markkinatilanne huono”, Puolakka toteaa.

    Nyt rakennusalalla on heikko suhdanne, ja rakentaminen on edullisempaa.

    ”Toisaalta myös kuluttajat ovat äärimmäisen varovaisia”, Järvelin toteaa.

    ”Kuluttajat ovat äärimmäisen varovaisia.”

    Risto Järvelin

    Talon 25 asunnosta vajaa kolmannes on varattu. Yrittäjät rakennuttavat talon omalla riskillään. Kaupat tehdään ostajien kanssa vasta, kun rakennus on valmis.

    Puukerrostalojen rakentamisesta rakennuttajilla ei ollut kokemusta, minkä vuoksi he päätyivät betonirunkoiseen taloon.

    ”Emme halunneet hankkeeseen lisää kysymysmerkkejä”, Puolakka perustelee.

    Lisää aiheesta
    • Vuokrataloja. Kuvituskuva.

      Rakentaminen | Asiantuntijalta: Kohtuuhintainen asuminen maaseudulla nostettava laajaan keskusteluun

    • Talotehtaat ovat olleet kovilla, kun rakentaminen on hiljentynyt. Kuvituskuva.

      Rakentaminen | Menevätkö rahat, jos talotehdas menee konkurssiin ja olet maksanut ennakkomaksun? Häveliäisyys voi kostautua

      Tilaajalle
    • Tampereen Näsijärven Niemenrantaan nousseiden kerrostalojen asukkaille tehdyissä kyselyissä puu osoittautui monen kohdalla merkittäväksi viihtyvyyttä lisääväksi tekijäksi.

      Rakentaminen | Puukerrostalossa on erilaista asua kuin betonisessa – talvella paukkuu ja kesä tuo tukalan lieveilmiön

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Kello
    rakentaminen
    kerrostalot
    Oulu
    ikäntyneet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein