Eurooppa huokaisi helmikuussa 2025 helpotuksesta. Saksassa vaihtui valta.
Liittokansleriksi nousi demariedeltäjä Olaf Scholzia pontevammalta vaikuttava kristillisdemokraattien konkari Friedrich Merz. Demarit jatkoivat hallituksessa, mutta puolueen johdosta siivottiin pois Ukrainan tukemisen kanssa kipuilleen ”rauhanopposition” edustajat.
Merz lupasi paljon. Hän lupasi, että EU:n mahtivaltio tarttuu järeämmin sekä unionin kehittämiseen että yhteisiin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin haasteisiin.
Merz vakuutti saksalaisille, maan talous uudistetaan ja piiskataan uuteen nousuun.
Saksalaisille vauras talousjuristi vakuutti, että maan talous uudistetaan ja piiskataan uuteen nousuun.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa lupauksia on lunastettu. Saksa on aloittanut hurjan varustautumisen ja ottanut sitä johtoroolia, joka sille nykyisessä myllerryksessä kiistatta kuuluu. Kiertely ja kaartelu Venäjän hyökkäystä torjuvan Ukrainan tukemisessa on suurelta osin loppunut.
Talouden elvyttämisessä Merzin koalitio ei ole päässyt alkua pidemmälle. Energian hinta on pilvissä. Hyvinvointivaltion rahoituskriisi syvenee. Ja viennin hiipumisen heikentämät yritykset irtisanovat eivätkä investoi.
Ahdinko ei ole yksin Merzin hallituksen syytä. Edeltäjien perinnöksi jättämiä ongelmia, ydinvoimasta luopuminen karuimpana niistä, riittää ja samaan aikaan ulkoiset olosuhteet ovat huonontuneet entisestään.
Viennin hiipumisen ja kohonneiden kustannusten heikentämät yritykset irtisanovat eivätkä investoi.
Silti Merziä syyttävät sekä talouselämä että kansalaiset.
Vain 13 prosenttia saksalaisista suhtautuu Infratest dimapin kyselyssä myönteisesti maan taloudelliseen tilanteeseen ja 86 prosenttia on tyytymätön hallitukseen.
Liittokansleri Merzin tekemisiin tyytyväisiä on vaivaiset 16 prosenttia. Näin surkeaan lukuun ei ole vajonnut vielä kukaan hänen edeltäjistään.
Talouden kuntoon laittaminen on saksalaisten mielestä pitkästä aikaa tärkeämpää kuin maahanmuuttoon liittyvien ongelmien ratkominen.
Poliittisesti hyödyn tästä kaikesta korjaa laitaoikeiston Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD). Se on mittauksissa noussut maan suurimmaksi. Talousahdinko näyttäisi lisäävän AfD:n kannatusta jopa enemmän kuin kymmenen vuoden takainen pakolaiskriisi jälkipyykkeineen.
Itä-Saksan syyskuun osavaltiovaaleissa AfD on etenemässä murskavoittoihin. Puolue saattaa joissain osavaltioissa yltää jopa ehdottomaan enemmistöön. Se tasoittaisi tien sodanjälkeisen Saksan ensimmäiselle äärioikeistolaiselle, natsiliehittelijöistä tunnetun puolueen pääministerille.
Jo EU:n talousveturia ei saada vauhtiin, myös Suomen orastava kasvu hyytyy.
Miksi sitten Saksan talousahdingosta ja laitaoikeiston vyörytyksestä pitää muualla Euroopassa olla huolissaan? Talousahdingosta siksi, että Saksa on EU:n talousveturi. Jos sitä ei saada vauhtiin, myös Suomen orastava kasvu hyytyy.
Lisäksi on hyvä muistaa Saksan mahtiasema, kun neuvottelu EU:n tulevasta budjetista, myös sen maatalousrahoista, alkaa juhannusviikolla. Jos Saksassa hyvinvointivaltion kestävään rahoitukseen ei löydy nopeasti ratkaisuja, EU:ssa on kiristettävä vyötä.
Jos talouden sakkaaminen vielä johtaa Saksassa laitaoikeiston vallan kasvuun tai jopa valtaan nousuun, seuraukset ovat synkkiä muutenkin kuin taloudellisesti.
AfD on Venäjä-myönteisempi kuin muut Saksan puolueet. Ei läpeensä, mutta kuitenkin.
Osa puoleen äänestäjistä on sitä mieltä, että sota Ukrainassa pitäisi saada tavalla tai toisella loppumaan, jotta suhteet Venäjään palaisivat ennalleen ja halpa kaasu virtaisi taas idästä elvyttämään taloutta.
Saksan laitaoikeistokapinan laajeneminen olisi myrkkyä Euroopan ulko- ja turvallisuuspoliittiselle ryhtiliikkeelle. Sille, johon Venäjän uhka ja USA:han kohdistuva epäluottamus on pannut vauhtia ja josta Ukraina uskoo hyötyvänsä.
Saksan laitaoikeistokapinan laajeneminen olisi myrkkyä Euroopan ulko- ja turvallisuuspoliittiselle ryhtiliikkeelle.
Venäjä hyökkäystä jo viidettä vuotta torjuvat ukrainalaiset ovat päässeet sodassa hetkeksi niskan päälle. Samaan aikaan Venäjä horjuu ehkä pahemmin kuin koskaan ja USA keskittyy omaan Iran-sotkuunsa.
Juuri nyt Euroopan johtavilta mailta kaivataan yhteistä punnittua ja päättäväistä strategiaa.
Putinia tuskin saadaan pelkästään neuvottelemalla luopumaan hyökkäykselle asettamistaan tavoitteista, joille Donald Trump esikuntineen ehti ikävä kyllä jo vilkuttaa vihreää valoa.
Mutta tukemalla Ukrainaa entistä väkevämmin, Eurooppa pystyy panemaan rajat sille, mitä Putin voi sotimalla saavuttaa ja luomaan pohjan sodan siedettävälle loppuratkaisulle. Ja siihen, jos johonkin, tarvitaan vahvaa Saksaa.
