Elinkeinoelämän keskusliitto ja Keskuskauppakamari eivät ole yhdistymässä ainakaan lähiaikoina, sanoo EK:n puheenjohtaja Aaro Cantell.
Järjestöjen toimintoja ja niiden päällekkäisyyttä selvitettiin syksyn aikana ulkopuolisella selvityksellä.
Mikä oli selvityksen tulos?
”Se oli ainakin se, että valtavan suuria synergiasäästöjä yhdistymisestä ei tulisi. Ne eivät ole riittävä syy, jos muuta selkeää etua ja tahtoa yhdistymiselle ei ole”, Cantell kertoo.
Sellaisia ei järjestöjen hallituksissa nyt löytynyt. Sen sijaan mahdollisuuksia tehdä tiiviimpää yhteistyötä yksittäisillä alueilla on pohdittu.
”Jos nyt mietin taaksepäin, niin ehkä keskustelun olisi pitänyt olla vahvemmin yritysten, eli omistajajäsenten, kuin näiden organisaatioiden hallitusten välillä”, Cantell pohtii.
Iisalmelaisen Normetin lähes kokonaan itse omistava Cantell on omistajajäsenen edustaja itsekin. Hän kuitenkin sanoo, ettei hänellä ole omaa vahvaa näkemystä.
”En tunne kauppakamaria mitenkään kamalan hyvin, mutta tunnistan sen, että tässä vaikuttamistyössä meillä on kyllä ihan päällekkäinen rooli.”
Aiemmin yhteisestä selvityksestä kertoi MT Livessä OP Pohjolan pääjohtaja Timo Ritakallio. Hänen mukaansa yksi vaihtoehto tiiviimmälle yhteistyölle voisi olla esimerkiksi tiiviimpi EU-yhteistyö, johon myös muut toimijat olisivat tervetulleita mukaan.