

Valtio-opin dosentin Johanna Vuorelman tutkimuksesta käy ilmi, että alueiden välisten erojen kasvu ja palveluiden raju heikentyminen reuna-alueilla horjuttaa monien suomalaisten uskoa demokratiaan.
Tutkimuksesta piirtyy esiin jakolinjoja. Monet paikallispäättäjät tuskastuvat, kun kansalaiset nousevat vastustamaan päätöksiä. Kun kunnissa lakkautetaan kouluja tai hyvinvointialueilla keskitetään palveluverkkoa säästösyistä, eivät perusteet aina uppoa. Varsinkaan, jos ratkaisut tuntuvat kohtuuttomilta.
Tutkimukseen haastateltujen kuntapäättäjien mielestä kansalaisten kannattaa kyllä äänestää, mutta vaalien välillä päätöksiin olisi parempi vain tyytyä − onhan ne tehty parhaan saatavilla olevan tiedon varassa.
Voi olla, että merkittävän osan kansalaisista ajattelu ei enää taivu näin ahtaisiin raameihin. Nyt eletään nopean tiedonvälityksen some-ajassa. Jos paikallisdemokratia aikoo nauttia kansalaisten luottamusta ja arvostusta, on ihmisiä osallistettava päätöksentekoon nykyistä monipuolisemmin.
Jos paikallisdemokratia aikoo nauttia kansalaisten luottamusta ja arvostusta, on ihmisiä osallistettava päätöksentekoon nykyistä monipuolisemmin.
Kunnissa tehdään usein päätöksiä tiukkojen taloudellisten reunaehtojen raameissa. Kokonaisten kylien tai kaupunginosien palveluiden alasajosta ei silti pitäisi päättää ilmoitusluontoisesti. Tällaiset päätökset vaatisivat vähintäänkin kattavan vaikutusarvioinnin sekä vaikutusten piirissä olevien ihmisten osallistamista.
Tutkimukseen haastatellut kuntapäättäjät pitävät kuntalaisten reaktioita usein tunnepohjaisina ja siten vähempiarvoisina, kuin kokousten esityslistojen painavat pykälät.
Päättäjiltä olisi kuitenkin löydyttävä malttia kuunnella ihmisten huolia, kärsivällisyyttä perustella ratkaisuja sekä myös kykyä hakea kompromisseja. Muussa tapauksessa paikallisdemokratiasta uhkaa tulla kuollut kirjain.
Toinen merkittävä jakolinja kulkee valtakunnanpolitiikan sekä kuntien ja hyvinvointialueiden luottamushenkilöiden välillä. Kun valtio vetää tiukkaa talouskurilinjaa, ei päättäjille paikallistasolla monesti jää juuri muita vaihtoehtoja kuin jalkauttaa ikäviä päätöksiä.
Osa heistä haluaisi puolustaa lähipalveluita, mutta jää usein paikallisen enemmistön ja viime kädessä valtiovallan jyräämiksi. Keskittämispolitiikka on ollut historiallisen voimakasta Petteri Orpon (kok.) hallituksen vahtivuorolla.
Vuorelman mukaan yhteiskunnassa on lyönyt läpi suuruuden ekonomian mantra, jossa isoja yksikkökokoja pidetään kautta linjan tehokkaampina ja siten tavoittelemisen arvoisina. Muissa Pohjoismaissa yhteiskunnallisia kysymyksiä kyetään hahmottamaan monipuolisemmin.
”Myös EU-tasolla on ymmärretty, että alueiden eriytymisestä kumpuava laaja tyytymättömyys uhkaa yhteiskunnallista vakautta. Tätä yritetään estää aktiivisilla toimilla”, tutkija toteaa.
Suomen viennin arvosta huomattava osa tehdään maakunnissa ja pienissä kaupungeissa. Huoltovarmuuden kannalta maaseudulla on välttämätöntä säilyttää peruspalveluita.
Myös turvallisuuspoliittisesti on tärkeää säilyttää toiminnallisuutta kattavasti maan eri osissa. Elinvoimaa voisi vahvistaa paikallisesti, jolloin laajan maan vahvuudet saataisiin oikeasti käyttöön.
Muissa Pohjoismaissa yhteiskunnallisia kysymyksiä kyetään hahmottamaan monipuolisemmin.
Kun kylmä sota päättyi Neuvostoliiton ja sosialistisen itäblokin romahtamiseen, uskottiin länsimaissa vapauden voittoon.
Ihmisten henkilökohtaiset vapaudet ja mahdollisuudet toteuttaa itseään ovatkin suurelta osin parantuneet, erityisesti Itä-Euroopassa. Liberalismin voittokululla on kuitenkin nurja puolensa, joka näkyy liian suuriksi kasvaneina eroina.
Kun erot ihmisryhmien ja alueiden välillä ovat revähtäneet reilussa kolmessa vuosikymmenessä hyvin suuriksi, alkaa yhteiskuntarauha ja jopa demokratia olla uhattuna.

Globalisaation ja rajun geopoliittisen myllerryksen paineissa valtioiden olisi reagoitava ja tasattava eroja. Mutta mitä tapahtuu, jos valtiokin nostaa kytkintä?
Ei tarvitse ihmetellä, miksei vaalidemokratia enää entiseen tapaan kiinnosta ihmisiä, joiden kotiseutu on syvenevien ongelmien kierteessä. Varoittavia esimerkkejä on nähtävissä niin Yhdysvalloissa kuin eri puolilla Eurooppaa.
Monet ovat kanavoineet turhautumistaan populistien äänestämiseen. Ihmiset kokevat saavansa protestoida, vaikka populistien valtaannousu yleensä on vain syventänyt ihmisten ja alueiden ongelmia entisestään.
Menon on muututtava, jos yhteiskunnat aiotaan pitää kasassa. Erityistä huomiota kannattaisi kiinnittää nuorisotyöttömyyden ja lapsiperheköyhyyden torjumiseen. Suurten kaupunkien koulutetun väestön osallisuus ei yksin riitä, kun liian suuri joukko kokee jääneensä ulkopuolisiksi.