Tieverkon päästäminen tieten tahtoen retuperälle olisi hölmöä − tästä syystä valtion aktiivista roolia ei ole varaa sivuuttaa

Vuosituhannen alussa Suomessa elettiin vielä Nokia-huumaa. Työllisyys oli hyvällä tasolla ja kansantalous koko EU:n kilpailukykyisimpien joukossa. Kuvaavaa on, että vuoden 2007 eduskuntavaalien alla keskusteltiin jakovarasta – siis siitä, mihin valtion ylimääräiset eurot kannattaisi suunnata.

Vastakohtaisuus nykyhetkeen on hälyttävän jyrkkä. Mitään jakovaraa ei ole enää vuosikausiin ollut. Sen sijaan keskustelu on juuttunut sopeutuksiin: veronkorotuksiin ja loputtomiin leikkauksiin.

Petteri Orpon (kok.) hallitus on epäonnistunut luomaan Suomeen uutta työtä ja kasvua.

Vaikka tilanne on maailman kriisien paineessa tukala koko Euroopassa, on Suomi valahtanut työllisyydessä koko EU:n jumbosijalle Espanjan taakse. Suomi myös velkaantuu euromaista nopeiten.

Hallitus on toteuttanut pitkän listan elinkeinoelämän toiveita. Muun muassa työntekijöiden irtisanomista on helpotettu tuntuvasti. Uusia työpaikkoja ei silti ole syntynyt, päinvastoin. Työttömyys jatkaa paisumistaan ja yritysten konkurssit ovat seuranneet toisiaan.

Orpon hallituksen visioissa Suomen kehittäminen lähtee etelän suurista kaupunkiseuduista. Keskiössä ovat pääkaupunkiseutu, Tampere ja Turku.

Muu Suomi on kokenut kovia, sillä hallituksen leikkaukset kohdistuvat suhteettomalla painolla maakuntiin ja maaseudulle. Palveluverkon alasajo on ollut niin hurjaa, että maakuntien suurten pörssiyritysten pomotkin ovat poikkeuksellisesti älähtäneet. Silläkään ei ole ollut vaikutusta keskittämispolitiikkaan.

Hallituksen haluttomuus tai kykenemättömyys nähdä koko Suomen potentiaalia on merkittävä syy surkealle taloustilanteelle. Suomi on vientivetoinen talous, jonka viennin arvosta huomattava osa tehdään maakunnissa.

Harvassa olleet rohkaisevat talousuutiset ovat viime aikoina nekin usein pilkahdelleet maakunnista. MT uutisoi aiemmin keväällä Ilomantsin kultakaivoshankkeista, joiden arvioidaan tuovan itärajan tuntumaan satoja uusia työpaikkoja.

Kotimaisten uusiutuvien energianlähteiden merkitys korostuu, kun fossiilisista polttoaineista irtaudutaan. Kuva: Arto Takalampi

Yhdysvaltain ja Israelin hyökkäys Iraniin sekä siitä seurannut Hormuzinsalmen sulku ovat sekoittaneet maailman energiamarkkinat pahanpäiväisesti.

Erityisesti maatalous on syvissä ongelmissa öljyn ja lannoitteiden kallistumisen takia. Alkutuotannon fossiiliriippuvuudesta on muodostunut raskas riippa Suomen huoltovarmuudelle. MTK on kirittänyt nopeaa siirtymää pois fossiilisista, kotimaisia uusiutuvia luonnonvaroja hyödyntäen.

Vieremällä hiilineutraalius saavutetaan tällä tietoa jo ensi vuonna paikallisten maatilojen tuottaman biokaasun ansiosta. Suurissa kaupungeissa siirtymä ottaa kauemmin.

Maa menestyy vain kokonaisena. On lopulta kaikkien etu, että kehitetään niin ruuhka-Suomea kuin maakuntia. Maakuntia näivettävästä politiikasta olisi siirryttävä uuden ajan teollisuuspolitiikkaan, jossa laajan maan eri alueiden vahvuudet otetaan käyttöön.

Uuden ajan teollisuuspolitiikka edellyttää valtion aktiivista toimijuutta. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen

Suomi on kuitenkin viheliäisen pääomaköyhä investointiympäristö muihin Pohjoismaihin verrattuna. Koska yksityisiä pääomia on saatavilla vain rajallisesti, on valtion roolia teollisuuspolitiikan vauhdittajana syytä kasvattaa.

Osa puolueista vierastaa valtion aktiivista otetta ideologisista syistä. Suomi on kuitenkin nyt niin hankalassa tilanteessa, että suuntaa on välttämätöntä muuttaa.

Ratkaisevaa talouden suuren kuvan kannalta on edelleen, haluavatko yritykset investoida Suomeen ja työllistää täällä. Mutta valtio voi luoda – ja sen täytyy luoda – elinvoiman edellytyksiä.

2000-luvulla yleiseksi totuudeksi on omaksuttu, että valtionyhtiöt kuuluvat menneisyyteen. Blokkiutuvassa, raa’an geopolitiikan jakamassa maailmassa näin ei ehkä enää kannattaisi ajatella.

Valtion voisi olla syytä harkita aktiivista toimijuutta esimerkiksi lannoite- ja kaivannaisteollisuudessa.

Hiljaisia signaaleja valtiollisen ohjauksen vahvistumisesta on havaittavissa. Hallitus päätti viime syksynä ostaa kiinalaiset ulos Valmet Automotivesta.

Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä on moneen otteeseen ehdottanut teiden kunnossapidon tason heikentämistä. Tieinfra on kuitenkin Suomen talouden hiussuonisto, jonka kunto on kalkkeutunut huolestuttavasti. Alemman tieverkon päästäminen tieten tahtoen retuperälle olisi hölmö ratkaisu, joka iskisi suoraan kotimaisten luonnonvara-alojen sydämeen.

Sen sijaan, että valtio nostaa kytkintä maakunnista, tarvitaan aktiivista otetta kehittämiseen. Se ei ole helppoa tilanteessa, jossa valtiontaloutta väistämättä joudutaan sopeuttamaan tulevillakin hallituskausilla. Mutta tietyistä asioista on pidettävä kiinni.

Siedettävässä kunnossa olevan tieverkon lisäksi muun muassa maakuntien korkeakoulut ovat vaaravyöhykkeellä, jos tulevat hallitukset eivät näe niiden arvoa. Esimerkiksi Lappeenrannan, Vaasan ja Lapin yliopistojen alasajo olisi anteeksiantamattoman lyhytnäköistä.

Valtion läsnäoloa maan eri osissa tarvitaan myös 2020- ja 2030-luvuilla.