• Britanniassa tuulivoimasta tuli suurin energianlähde — maailman tuulella käyvimmät valtiot löytyvät Euroopasta

    Nykyisen muutoksen taustalla vaikuttavat sekä panostukset tuulivoimaan että maakaasun käytön väheneminen.
    Tuulivoiman
    Tuulivoiman  Kuva: Viestimedian arkisto
    Uutiset|Energia
    10.9.202419:00
    Tuulikki Viilo

    Tuulivoimasta on tullut Britannian suurin yksittäinen energiantuotantomuoto.

    Tuulella tuotetaan nyt noin 32 prosenttia maan energiantarpeesta. Seuraavaksi suurin energianlähde on maakaasu, jonka osuus on 31 prosenttia.

    Asiasta kertoo Electric Insightsin raportti.

    Viime huhtikuuhun mennessä Britannian tuulivoimalat tuottivat sähköä 12 kuukauden aikana yhteensä 83 terawattituntia (TWh).

    Se on niukasti enemmän kuin maakaasun osuus, 81 TWh.

    Tuuliolosuhteet vaihtelevat, joten myös tuulen osuus energiantuotannosta vaihtelee.

    Suurimmat tehot tuulivoimasta saatiin joulukuun 2023 ja tammikuun 2024 myrskyjen aikana.

    Tuuli on ollut hetkellisesti suurin energianlähde Britanniassa jo marraskuussa 2013.

    Ensimmäisen kerran tuulivoima ohitti maakaasun kokonaisen kuukauden ajan helmikuussa 2020.

    765 kilometriä pitkä Viking link on tietävästi maailman pisin sähkökaapeli.

    Nykyisen muutoksen taustalla vaikuttavat sekä panostukset tuulivoimaan että maakaasun käytön väheneminen.

    Huhtikuuhun mennessä maakaasun osuus oli pudonnut vuodessa 25 prosenttia.

    Maakaasun laskun taustalla vaikuttaa tuonnin kasvu. Britannia on tuonut enenevissä määrin energiaa Ranskasta, Norjasta ja Tanskasta.

    Tuontia Tanskasta vahvistaa vuonna 2023 valmistunut Viking link.

    Viking link on Tanskan ja Britannian välillä kulkeva merikaapeli. Kaapeli yhdistää maiden kantaverkot suurjännitetasavirtayhteydellä (HVDC).

    765 kilometriä pitkä Viking link on tietävästi maailman pisin sähkökaapeli.

    Tuulivoimateho Suomessa on yli kaksinkertaistunut vuosien 2022 ja 2024 välillä.
    Tuulivoimateho Suomessa on yli kaksinkertaistunut vuosien 2022 ja 2024 välillä. Kuva: Johannes Tervo

    Viime vuonna maailmassa oli kymmenen maata, joille tuuli- tai aurinkovoima oli suurin yksittäinen energianlähde.

    Tuulivoima on noussut suurimmaksi Britannian lisäksi Espanjassa (2023) ja Portugalissa (2023) sekä Saksassa (2023), Tanskassa (2014) ja Liettuassa (2016).

    Aurinkovoiman merkitys on noussut etenkin Afrikan maissa. Aurinkovoiman osuus on Electric Insightsin raportin mukaan Senegalissa (2020), Somaliassa (2018), Eritreassa (2017), Etelä-Sudanissa (2018) ja Jemenissä (2018).

    Lisää aiheesta
    • Taimikon varhaishoitoon tarkoitettu kemera-tuki säilyy tuulivoimala-alueella, jos maa-ala säilyy metsätalouskäytössä.

      Yhteiskunta | Omistatko peltoa tai metsää tuulivoima-alueella? Erityisesti yksi asia kannattaa huomioida sopimuksen sanamuodoissa

      Tilaajalle

    Tuulivoiman osuus on kasvanut myös Suomessa.

    Suomen tuulivoimalat tuottivat vuonna 2023 sähköä 14,4 TWh, mikä vastasi noin 18 prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta.

    Tuulivoimateho on yli kaksinkertaistunut vuosien 2022 ja 2024 välillä.

    Tärkein energiantuotantomuoto on silti ydinvoima.

    Vuonna 2023 Suomessa tuotetusta sähköstä yli 40 prosenttia tuotettiin ydinvoimalla.

    Lisää aiheesta
    • Tuulivoimayhdistys uskoo, että sähkön hintavaihtelut tasaantuisivat, jos Itä-Suomeen voitaisiin rakentaa merkittävästi enemmän tuulivoimaa.

      Energia | Tuulivoimayhdistys haluaa tuhat uutta voimalaa paitsioon jääneeseen Itä-Suomeen – Puolustusvoimat valmis ehkä vain noin kolmasosaan

      Tilaajalle
    • Posion yhteismetsän Murtotuulen tuulipuisto Murtotunturilla Posiolla.

      Politiikka | Tuulivoimaraha valuu länteen – myllyjen tasaisempi sijoittuminen olisi kaikkien etu

    • Sari Murron ja Riitta Lindgrenin mielestä kuntien tuulivoimasta saamat verotulot voitaisiin tasata myös niiden kuntien kassa, joihin tuulivoimaloita ei saa rakentaa.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Tuulivoima ei riitä ratkaisuksi kuntien talousongelmiin

    Artikkelin aiheet
    tuulivoima
    energia
    Britannia
    Viking Link
    maakaasu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi