• Raision Elovena-tuotteet Alankomaissa ”eivät ole täyttäneet kaikkia tulostavoitteita”

    Raisio on vähentänyt viljakaupan roolia ja keskittynyt kuluttajatuotteiden ja jalostettujen raaka-aineiden tuottamiseen.
    ”Raaka-ainemarkkinoiden myrskyaallot hiljenivät vuoden aikana normaaliksi liplatukseksi”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Pasi Flinkman tiedotteessa.
    ”Raaka-ainemarkkinoiden myrskyaallot hiljenivät vuoden aikana normaaliksi liplatukseksi”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Pasi Flinkman tiedotteessa.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Elintarviketeollisuus
    13.2.202510:52
    Piia Lehojärvi

    Raision liikevaihto oli viime vuonna 226,8 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 se oli 219,5 miljoonaa euroa.

    Tilikauden aikana tehdyt myynti- ja markkinointipanostukset nostivat liikevaihtoa. Kuluttajamarkkinoilla Suomessa Elovena-brändin tuoteuutuudet nostivat myynnin arvoa ja myyntivolyymia merkittävästi tilikauden aikana, yhtiö kertoo tulostiedotteessaan. Iso-Britanniassa tilikauden aikana kohonnut kuluttajaluottamus, laskenut ruoan inflaatio sekä vahvistunut levitejakelu tukivat Benecol-tuotteiden liikevaihdon ja myyntivolyymin kehitystä. Viennissä gluteenittomien kauratuotteiden myynnin arvo ja myyntivolyymi kasvoivat tilikauden aikana merkittävästi.

    Vertailukelpoinen liiketulos oli 23,4 miljoonaa euroa, mikä on 10,3 prosenttia liikevaihdosta. Liiketulos oli 19,9 miljoonaa euroa, mikä on 8,8 prosenttia liikevaihdosta.

    ”Vuonna 2024 volyymit ovat kasvaneet: konsernitasolla kasvu oli edellisvuoteen verrattuna noin 9 prosenttia”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Pasi Flinkman tiedotteessa.

    ”Raaka-ainemarkkinoiden myrskyaallot hiljenivät vuoden aikana normaaliksi liplatukseksi. Samalla olemme tietoisesti vähentäneet matalan jalostusasteen viljakaupan roolia ja keskittyneet vahvasti brändättyjen kuluttajatuotteiden sekä jalostettujen raaka-aineiden tuottamiseen.”

    Puolet Raision liikevaihdosta tulee kansainvälisiltä markkinoilta Suomen ulkopuolelta.

    ”Brändin kansainvälistäminen vaatii perusteellista markkinoiden ja kulttuurien ymmärtämistä sekä kykyä mukauttaa tuotteet ja viestit kohdemarkkinoiden tarpeisiin säilyttäen samalla brändin ydinidentiteetin”, Flinkman kuvailee.

    Päättyneen vuoden aikana Raisio lanseerasi Elovena-brändin Alankomaihin sekä välipalakeksit Ruotsiin.

    ”Nämä lanseeraukset eivät ole täyttäneet kaikkia tulostavoitteitamme.”

    Lisää aiheesta
    • Kasviproteiiniliiketoiminta työllistää 16 henkilöä, jotka siirtyvät liiketoimintakaupan mukana Valiolle vanhoina työntekijöinä. Kuvituskuva.

      Elintarviketeollisuus | Raisio myy kasviproteiiniliiketoiminnan ja Härkis-brändin Valiolle

    • Kasvispohjaisten tuotteiden kysynnän nähdään kasvavan pitkällä aikavälillä, Valio kertoo.

      Elintarviketeollisuus | Valio aikoo kasvaa meijeristä ruokataloksi – ostaa uuden kasvisliiketoiminnan

    • Puoliperävaunun kantavuus määrittää tällä hetkellä luomukauran pienimmän vientierän suuruuden.

      Kasvintuotanto | Luomukaurabuumi sai hinnat ylös ja ostajien salaisuuden verhon alas − kukaan ei tee enää kauppaa julkisin hinnoin

      Tilaajalle
    • Sami Lehtonen kairaa Raision myllyyn saapuneesta viljakuormasta osanäytteitä. Toinen puoli osanäytteistä koostetusta vastaanottonäytteestä lähtee laboratorioon analysoitavaksi, toinen jää varalle mahdollista myöhempää tarkistusta varten.

      Maatalous | Raisio: ”Neljännes elintarvikkeeksi tarjolla olleesta viljasta päätynyt tänä vuonna homeen vuoksi hylkyyn”– MT videoi näytteen ottamisen saapuvasta viljakuormasta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Raisio
    Elovena
    Benecol
    kuluttajatuotteet
    liiketulos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria