
Posti aloittaa päiväpostin vuoropäiväjakelun seuraavaksi lokakuun aikana Huittisissa, Punkalaitumella ja Kokemäellä. ”Muutoksista huolimatta vaikutukset postinsaajalle ovat vähäisiä”, lupaa Posti asiakastiedotteessaan.
Osa kotitalouksista ja jakelupiirin yrityksistä saa näin postinsa maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina ja seuraavalla viikolla tiistaina ja torstaina.
Valtakunnallisena postipalveluiden tuottajana Posti on toteuttanut vastaavanlaisen paperipostin jakelupäivien muutokset käytännössä lähes koko Suomessa.
”88,5 prosenttia suomalaisista on vuoropäiväjakelussa”, Postin toimitusjohtaja Antti Jääskeläinen tarkastutti osuuden MT:n pyynnöstä.
Käytännössä siis lähes kaikki suomalaiset saavat postia kahden viikon vaihtuvissa jaksoissa.
”Tämä on päämalli”, Jääskeläinen vahvistaa MT:n haastattelussa.
Vuorojakeluun Posti on ryhtynyt sitä mukaa, kun jaettava paperisen postin määrä on trendinomaisesti vähentynyt. Vuorojakelu on tuonut Postin kaipaamaa operationaalista tehokkuutta. Useissa kaupungeissa on täydennetty paikkajakeluilla havaittuja vuorojakelun puutteita.
Uudistus on tehty tehokkuuden nimissä ja se osaltaan vähentää Postin hinnoittelupainetta. Muitakin etuja on:
”Jakelijoille pystytään tarjoamaan kokopäivätyötä, ajetut kilometrit ja päästöt ovat vähentyneet. Vuoropäiväjakelu on kustannustehokasta, ja tarjoaa mielekkäämpiä työtehtäviä henkilöstölle. Reitit ovat tehokkaampia, hiilidioksidipäästöt ovat pienentyneet.”
Huittisten alueella esimerkiksi Postin tekemä varhaisjakelu loppuu lokakuussa. Osassa Huittista yöllä tapahtunut varhaisjakelu muuttuu aamujakeluksi, jossa sanomalehtiä ja muuta postia jaetaan aamupäivällä.
Kolmipäiväinen jakelumalli tuli Postille mahdolliseksi Postin yleispalveluvelvoitteeseen tehdyn lainmuutoksen myötä noin kaksi vuotta sitten.