• Viimeisilläkin on veroilmoituksen määräpäivä huomenna

    Verotuspäätös tulee suurimmalle osalle vain sähköiseen Omavero-palveluun.
    Verotuspäätös tulee suurimmalle osalle vain nettipalvelu Omaveroon. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA.
    Verotuspäätös tulee suurimmalle osalle vain nettipalvelu Omaveroon. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Talous
    27.4.202609:41
    STT

    Noin 1,8 miljoonalla suomalaisella on veroilmoituksen määräpäivä huomenna tiistaina, muistuttaa Verohallinto. Se tarkoittaa, että viimeistenkin pitää tarkistaa ja korjata esitäytetyn veroilmoituksen tiedot huomisen aikana.

    Verotuspäätös tulee suurimmalle osalle vain Omaveroon, vaikka esitäytetty veroilmoitus olisikin tullut paperipostilla.

    Valtaosalla veroilmoituksen tiedot ovat valmiiksi oikein.

    Verohallinnon mukaan ilmoitus tulee aina kuitenkin tarkistaa, ja puutteet ja virheet korjata. Veroilmoitukseen kirjataan lisäksi esimerkiksi mahdolliset verovähennykset ja puuttuvat tulot.

    Lisää aiheesta
    • Verotuksessa matkakuluvähennyksen voi tehdä halvimman kulkuneuvon mukaan.

      Talous | Moni hakee matkakuluvähennystä väärin perustein – veroilmoituksen palautuksen takaraja lähestyy

    • Sukupolvenvaihdoksesta koituvat kulut ovat suurin syy sille, että niitä ei tehdä.

      Metsänhoito | Verot ja muut kustannukset ovat suurin este metsätilan sukupolvenvaihdokselle

    • Kodin talous | Leski myi naapurin aurat – tällaisia ovat perittyjen koneiden aiheuttamat sudenkuopat

      Tilaajalle
    • Nykyinen hallitus teetti selvityksen liikenteen verotuksesta ja rahoituksesta. Toimenpiteet jäävät seuraavalle hallitukselle.

      Liikenne | Kammottu paikantaminen voi tulla autoverotukseen

    • 30 neliön varastosta Luhangassa menee vuodessa kiinteistöveroa 27,40 euroa, jos se on vakituisen asunnon pihassa, Verohallinto kertoo.

      Koti | Omakotiliitto ajaa lupavapaiden pikkurakennusten vapauttamista kiinteistöverosta – ministeriö vaitonainen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    verotus
    veroilmoitus
    Verohallinto
    Omavero-palvelu
    määräpäivä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle