
Erot tuulivoimasta saatavista kiinteistöverotuotoista ovat merkittäviä. Siinä missä Pohjois-Pohjanmaalla tuuli- ja aurinkovoimasta saatiin viime vuonna yhteensä yli 15,5 miljoonaa euroa kiinteistöverotuloa, Pohjois-Karjalassa lukema on pyöreät nolla euroa ja Päijät-Hämeessä ja Etelä-Savossa alle 5000 euroa.
Viime vuonna kaikkiaan 27 kunnassa tuuli- ja aurinkovoimaloiden osuus kunnan kiinteistöveroista oli yli 20 prosenttia. Osuus oli suurimmillaan Simossa (68,9 %), Pyhäjoella (67 %), Pyhännällä (59,2 %) sekä Kannuksessa (58,2 %).
Tuuli- ja aurinkovoimalaitokset ovat Digi- ja väestötietoviraston ja Verohallinnon tiedoissa samalla rakennustyypillä, joten niitä ei voida eritellä.
Pieni Simon kunta saa kunnan talousarvion mukaan vuosittain yhteensä kiinteistöveroa noin 2,3 miljoonaa euroa, josta tuulivoimalat tuottavat noin puolitoista miljoonaa euroa.
Pyhäntä sai tuuli- ja aurinkovoimaloista 2023 kiinteistöverotuottoa 836 126 euroa, mikä on vajaat 13 prosenttia kunnan yhteenlasketuista verotuloista ja valtionosuuksista. Kannuksen vastaavat luvut olivat puolestaan yli kaksi miljoonaa euroa eli vajaat 12 prosenttia.
Määrällisesti eniten tuottoa voimaloista saa Pyhäjoki, jolle kertyy tuulivoimaloista peräti 4,1 miljoonaa euroa kiinteistöverotuloa vuodessa. Pyhäjoen verotulot ja valtionosuudet yhteensä olivat vuoden 2023 tilinpäätöksen mukaan runsaat 16 miljoonaa euroa.
Pyhäjoella ei ole vielä aurinkovoimaloita, mutta sinne on suunnitteilla noin 200 hehtaarin kokoinen aurinkovoimapuisto. Lisäksi kunta sai viime vuonna kaksi miljoonaa euroa verotuloa Hanhikiven ydinvoimalasta, jonka rakennuttaminen on jäissä.
Voimaloista aletaan maksaa kiinteistöveroa heti, kun rakennustyöt on aloitettu. Tällä hetkellä kasvusta nauttii erityisesti länsirannikko, mutta tuulivoimaa rakennetaan entistä enemmän myös Suomen keskiosiin.
Esimerkiksi kriisikunnaksi ajautunut Kyyjärvi saa talousarvion mukaan tänä vuonna Hallakankaan tuulivoimapuistosta 240 000 euroa kiinteistöveroa. Arvion mukaan verotulot laskisivat viidellä prosentilla, jos Hallakangasta ei huomioitaisi.
Tällä hetkellä yksi Hallakankaan voimala tuottaa noin 30 000 euroa kiinteistöveroa vuosittain. Kyyjärvelle suunnitellaan toista tuulivoimapuistoa sekä Pyhäjoen tapaan myös aurinkovoimatuotantoa.
Suomen 309 kunnasta noin 170:ssä on tuulivoimaloita tai luvitettuja tuulivoimahankkeita. Kaikki kunnat eivät kuitenkaan pääse tähän joukkoon esimerkiksi tutkahäiriöiden vuoksi.
Tilanteen tasaamiseksi on ehdotettu takausmekanismia, jolla leikattaisiin valtionosuuksia verotuloja saavilta kunnilta ja tasattaisiin rahat muille. Asiaa ei ole kuitenkaan tiettävästi edistetty poliittisesti.
Tasaus koskisi myös vesi- ja aurinkovoimaloita, joista jälkimmäisiä suunnitellaan tällä hetkellä vilkkaasti myös Itä-Suomeen.
Yli viiden megawatin aurinkovoimaloita on Suomessa vasta muutamia rakennus- tai tuotantovaiheessa, mutta esimerkiksi Uudessakaupungissa ensi vuonna valmistuva suuri aurinkovoimalahanke kasvattaa kunnan talousarvion mukaan kiinteistöverotuottoa 650 000 eurolla vuonna 2026.
Ydinvoimaloiden lukemiin ei tuuli- ja aurinkovoimalla kuitenkaan vielä päästä. Verohallinnon mukaan Olkiluodon ydinvoimalaitos tuotti Eurajoelle vajaat 21 miljoonaa euroa kiinteistöverotuloa vuonna 2023. Loviisa taas sai ydinvoimalaitoksestaan 4,2 miljoonaa euroa.