• Niinistö MT:lle uudesta turvallisuusraportista: Eurooppalaisen Naton rakentaminen aloitettava pian ‒ ja USA:ta suututtamatta

    Tuoreessa selvityksessä yksilöidään kolme polkua kohti itsenäisempää eurooppalaista puolustusta. Washingtonin reaktiot ratkaisevia.
    Brittisotilaat osallistuivat joulukuussa Naton sotaharjoituksiin Kajaanin lähistöllä
    Brittisotilaat osallistuivat joulukuussa Naton sotaharjoituksiin Kajaanin lähistöllä Kuva: Owen Humphreys Alamy / Lehtikuva
    Uutiset|Turvallisuus
    15.5.202613:11
    Tapio Nurminen
    München
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Sauli Niinistön vetämä raportti esittää kolme polkua eurooppalaisemman Naton rakentamiseen. Ykköspolussa eurooppalaiset korvaisivat Yhdysvaltain sotilasjohtajia Naton komentorakenteessa ja rakentaisivat itsenäiseen konventionaaliseen toimintaan kykenevän eurooppalaisen pilarin. Niinistö esittää myös eurooppalaista turvallisuusneuvostoa. Hänen mukaansa Yhdysvaltojen reaktiot ovat ratkaisevia ja diplomatiaa tarvitaan.

    Presidentti Sauli Niinistö on vetänyt neljän eurooppalaisen tutkimuslaitoksen työryhmää siitä, miten entistä itsenäisempää eurooppalaista puolustusta pitäisi rakentaa.

    Raportissa yksilöidään kolme polkua, ”jotka eivät kuitenkaan ole toisiaan pois sulkevia vaihtoehtoja”, Niinistö korostaa MT:lle.

    Nyt ollaan siinä tilanteessa, että jatketaanko mantran toistamista, vai tehdäänkö jotain.

    Presidentti Sauli Niinistö

    Hänen mukaansa oleellisinta on, että nyt ensimmäisen kerran kerrotaan, mitä paljon puhuttu eurooppalaisempi Nato konkreettisesti ja käytännössä olisi.

    ”Nyt ollaan siinä tilanteessa, että pitää kysyä, jatketaanko tämän mantran toistamista vai tehdäänkö jotain”, Niinistö heittää ja huomauttaa samaan hengenvetoon, että raportti herättää varmasti myös kritiikkiä.

    Presidentti Niinistö vieraili MT Live ohjelmassa huhtikuun alussa.
    Presidentti Niinistö vieraili MT Live ohjelmassa huhtikuun alussa. Kuva: Timo Julkunen

    Raporttiin kirjattu ”ykköspolku” on niiden aukkojen täyttämistä, joita Yhdysvaltain vääjäämätön osittainen vetäytyminen Naton komentorakenteeseen jättää. USA:n sotilasjohtajia korvataan eurooppalaisilla ja tehdään tarvittavat muutokset komentoketjuihin.

    ”Samaan aikaan tämän ykköslinjan kanssa on rakennettava käytännössä ja konkreettisesti Naton eurooppalaista pilaria. Se olisi täysin toimintakykyinen osa nykyistä Natoa, mutta sitä pitäisi kehittää niin, että pystyisi itsenäiseen konventionaaliseen toimintaan”, Niinistö erittelee.

    Naton eurooppalaisen pilarin pitää pystyä toteuttamaan itsenäisiä konventionaalisia sotilasoperaatioita.

    Itsenäisyydellä tarkoitetaan luonnollisesti sotilaallisia operaatioita, joissa Yhdysvallat ei ole täysipainoisesti mukana.

    Eurooppalainen Nato ei ole toimintakykyinen nykyisen puolustusliiton sisällä, jos sillä ei ole omaa elintä tekemässä poliittisia päätöksiä sotilasoperaatioista, esimerkiksi viidennen artiklan mukaista turvatakuiden jalkauttamisesta käytäntöön.

    MT:n Eurooppa-kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen (selin vasemmalla) ja lehden vastaava päätoimittaja Jussi Orell (selin oikealla), keskustelivat presidentti Niinistön kanssa ennen huhtikuista haastattelua.
    MT:n Eurooppa-kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen (selin vasemmalla) ja lehden vastaava päätoimittaja Jussi Orell (selin oikealla), keskustelivat presidentti Niinistön kanssa ennen huhtikuista haastattelua. Kuva: Timo Julkunen

    ”Nythän Natossa on jo tämä Eurogroup, mutta se ei riitä”, Niinistö sanoo.

    ”Minä ajoin työryhmässä eurooppalaisen turvallisuusneuvoston (European Security Council) perustamista. Se ajaisi näissä eurooppalaisen pilarin operaatioissa saman asian kuin nykyinen Pohjois-Atlantin neuvosto (NAC)”, hän jatkaa.

    Raportissa ei ole määritelty minkäänlaista aikataulua Naton eurooppalaisen pilarin rakentamiselle.

    Niinistön mukaan Naton eurooppalaista pilaria pitäisi lähteä rakentamaan niin pian kuin mahdollista.

    ”Tämä kaikki edellyttää tietysti poliittisia päätöksiä. Minä sanoisin, että niin kiireesti kuin mahdollista”, Niinistö painottaa.

    Hän uskoo, että raporttiin kohdistuva kritiikki pyörii pitkälti sen ympärillä, miten Yhdysvallat reagoi.

    Lisää aiheesta
    • Vielä maaliskuussa Saksan Friedrich Merzin ja Donald Trumpin suhde kukoisti.

      Ulkomaat | Trumpin kanssa pelataan lottoa, jossa eurooppalaisten johtajien on vaikea jäädä voitolle

    Kersantti Ville Valkama lennätti droonia Naton-sotaharjoituksessa Rovajärvellä kuluvan vuoden maaliskuussa.
    Kersantti Ville Valkama lennätti droonia Naton-sotaharjoituksessa Rovajärvellä kuluvan vuoden maaliskuussa. Kuva: Aino Vaananen AP / Lehtikuva

    ”Siksi tämä koko harjoitus pitää avata Yhdysvalloille ja käydä heidän kanssaan siitä myös keskustelua. Kaikki diplomatian keinot on käytettävä”, Niinistö alleviivaa.

    Yksi asia, josta erityisesti USA:n nykyhallinto voi kimpaantua, on Euroopan varustautuminen, jolla varmistetaan itsenäisempi ja riippumattomampi puolustus.

    Washingtonissa toivotaan, että eurooppalaiset Nato-maat ostaisivat kasvavilla puolustusbudjeteillaan aseita ennen muuta Yhdysvalloista. EU:ssa taas korostetaan eurooppalaisen puolustusteollisuuden suosimista.

    Niinistön vetämän työryhmän raportissa määritellään myös EU:lle oma keskeinen rooli, kun Euroopan itsenäisempää puolustusta rakennetaan ja vahvistetaan.
    Niinistön vetämän työryhmän raportissa määritellään myös EU:lle oma keskeinen rooli, kun Euroopan itsenäisempää puolustusta rakennetaan ja vahvistetaan. Kuva: Timo Julkunen

    Tänään julkaistun raportin ”kolmas polku” on nimenomaan EU:n rooli Euroopan itsenäisemmän puolustuksen rakentamisessa.

    Se liittyy Niinistön mukaan ennen muuta taloudellisiin resursseihin ja Naton eurooppalaisen pilarin toimintakyvyn varmistamiseen. EU:n sisälle rakennettavan puolustusunionin haasteena on se, että päätöksiä pitää tehdä yksimielisesti, kun taas Naton eurooppalaisessa pilarissa mukana olisivat vain halukkaat maat.

    EU:n sisälle rakennettavan puolustusunionin haasteena on se, että päätöksiä pitää tehdä yksimielisesti.

    Raportti on laadittu neljän eurooppalaisen tutkimuslaitoksen eli CEPS:n, Clingendaehlin, IEP/Bocconin ja brittiläisen RUSI:n (The Royal United Services Intitute) yhteistyönä.

    Lisää aiheesta
    • Suomen ja Venäjän raja on 1 340 kilometriä.

      Politiikka | Venäjän ja Suomen suhteita hallitsee eräänlainen kaksisuuntainen pelon ja kauhun kierre

    • Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Juhana Aunesluoma arvioi, että EU kokeilee nyt erilaisia vaihtoehtoja puolustuksensa kehittämiseksi. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA.

      Politiikka | Paperilla väkevä, mutta käytännössä epämääräinen – tutkija: EU:n avunantolauseke on periaatteessa vahvempi kuin Naton viides artikla

    • EU-komission Ursula von der Leyen, Ukrainan Volodymyr Zelenskyi ja Eurooppa-neuvoston António Costa sinetöivät 90 miljardin lainan Ukrainalle Kyproksen huippukokouksessa.

      Ulkomaat | EU:n miljardilaina on väliaikainen turvatakuu Ukrainalle ja koko Euroopalle, mutta se yksin ei riitä

    Artikkelin aiheet
    Nato
    puolustus
    Eurooppa
    turvallisuusraportti
    EU
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Makitan uusimmat raivausvaljaat ovat maksimoidun huomioväriset, ja ne sisältävät runsaasti heijastimia. Valjaat on varustettu runsailla säädöillä.

    Koneviesti | Makitan uusissa raivaussahavaljaissa on laajat säätövarat – pitkäkin sahaaja löytää itselleen hyvät säädöt

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Leguan Liftsiltä virtuaalinen koulutusohjelma – tavoitteena palvella asiakkaita ja sidosryhmiä maailmanlaajuisesti

  • Jokainen liitoskohta polttimessa tulee tarkastaa vuodon varalta. Leikkauslaitteen vuotoja voi selvittää asentamalla laitteeseen umpinainen suutintulppa polttoleikkausuuttimen paikalle, jonka jälkeen leikkauslaitteeseen lasketaan kaasupaine avaamalla kuristinventtiili. Tulpan avulla on mahdollisuus tarkastaa kuristimien tiiviys sekä kiinni- että auki-asennoissa.

    Koneviesti | Kaasuhitsauslaitteiden vuotokohtien paikallistaminen – kaasuvuotojen etsinnässä apuna pitää käyttää vuodonilmaisinsuihketta

    Tilaajalle