• Aamulehti: Sastamala aikoo muuttaa koulukuljetusten käytäntöjä susien takia

    Lisääntyneiden susihavaintojen takia Sastamalan kaupunki on muuttamassa koulukuljetuskäytäntöjään.
    Kuljetuksia voidaan järjestää Sastamalassa pääsääntöisesti marraskuun alusta helmikuun loppuun saakka. Kuljetus myönnetään määräaikaisena.
    Kuljetuksia voidaan järjestää Sastamalassa pääsääntöisesti marraskuun alusta helmikuun loppuun saakka. Kuljetus myönnetään määräaikaisena. Kuva: Olli Häkämies
    Uutiset|Koulutus
    11.12.202314:45
    Eija Vallinheimo

    Sastamalalaiskoululaiset voivat vuoden alusta saada turvaa koulumatkalleen susi- tai muun suurpetovaaran takia, esittää Sastamalan kasvatusjohtaja Pekka Kares. Aikaisemmin koululaisilla ei ole ollut mahdollisuutta kuljetukseen petovaaran takia.

    Aamulehden tietojen mukaan Sastamala aikoo muuttaa koulukuljetuskäytäntöjään lisääntyneiden susihavaintojen vuoksi. Kunnan sivistyslautakunta käsittelee asiaa tällä viikolla. Jos sivistyslautakunta hyväksyy muutoksen, esikoululaisille ja 1. ja 2. luokan oppilaille voidaan määräajaksi järjestää erillisiä kuljetuksia huoltajan hakemuksesta.

    Sastamalan riistanhoitoyhdistyksen raportin mukaan susihavainnot ovat yleistyneet tänä vuonna alueella merkittävästi ja susia havaitaan lähes päivittäin. Kaikkiaan riistanhoitoyhdistyksen toiminta-alueella on tehty susista alkuvuoden aikana 135 näkö- tai muuta havaintoa susista. Näistä alle 200 metrin päässä asutuksesta on ollut 56.

    ”Kyseessä on ilmeisesti niin kutsuttu Rekikosken lauma, joka käy saalistamassa alueella. Lisäksi on havaintoja yksittäisistä susista tai susiparista”, raportissa sanotaan. Sastamalassa susia houkuttelee alueen vahva valkohäntäpeurakanta.

    Aamulehti: Esitys: Susilauma karkotettava Illosta – Sastamala aikoo muuttaa koulukuljetusten käytäntöjä susien takia

    Lisää aiheesta
    • Koulukyydit puhuttavat Varsinais-Suomessa.

      Yhteiskunta | Koulukuljetuksista vastaavan tuska: ”Minä joudun määrittelemään, onko susi vaarallinen kouluun kulkevalle lapselle”

      Tilaajalle
    • ”Jos eläimen käyttäytyminen aiheuttaa hengelle ja terveydelle vaaraa, poliisi lopettaa suden”, sanoo susipoliisi Harri-Pekka Pohjolainen.

      Eläimet ja kasvit | Näin lapsesi voi päästä susikyytiin – Loimaalla koulutaksi koukkaa hakemaan kotiovelta susien vuoksi aiempaa useammin

    • Liian tiheä suurpetokanta aiheuttaa ongelmia, joiden ratkaiseminen on käytännössä mahdollista vain metsästyksellä.

      Erä | Karhun ja suden metsästys peruttu vahingoista huolimatta ­– kuka ottaa vastuun seurauksista?

    • Susi aiheutti vaaratilanteen. Kuvituskuva.

      Erä | Susi tuli aamulla muutaman metrin päähän koululaisesta Loimaalla – "Karmea tilanne"

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle