• Trump kertoo USA:n lähettävän 5 000 sotilasta lisää Puolaan

    Aiemmin tässä kuussa Yhdysvallat kertoi siirtävänsä useita tuhansia sotilaita pois Saksasta.
    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli aiemmin uhannut vähentää joukkojen määrää Saksassa. AFP/LEHTIKUVA.
    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli aiemmin uhannut vähentää joukkojen määrää Saksassa. AFP/LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Turvallisuus
    22.5.202609:17
    STT

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo Yhdysvaltojen lähettävän 5 000 sotilasta lisää Puolaan. Trump kertoi asiasta Truth Social -viestipalvelussaan Suomen aikaa perjantain vastaisena yönä.

    Syyksi sotilaiden lähettämiselle Trump sanoo Puolan nykyisen presidentin Karol Nawrockin onnistuneet vaalit. Trumpin tukema kansallismielinen Nawrocki valittiin Puolan presidentiksi viime kesänä.

    Nawrocki kiitti Trumpia tämän päätöksistä sekä ystävyydestä Puolaa kohtaan. Hän kuvaili maiden välistä suhdetta viestipalvelu X:ssä jokaisen puolalaisen kodin ja koko Euroopan elintärkeäksi turvallisuuden pilariksi. Hän myös sanoo jatkavansa puolalais-amerikkalaisen liittouman suojelemista.

    Aiemmin tällä viikolla Yhdysvaltain puolustusministeriö kertoi maan vähentävän Eurooppaan sijoitettujen prikaatin taisteluryhmien määrää.

    Yhdysvaltojen suunnitelmissa on kuitenkin ollut lähettää lisää sotilaita Puolaan. Varapresidentti J. D. Vance kertoi Puolan yleisradioyhtiön mukaan tällä viikolla, että joukkojen lähettäminen Puolaan viivästyy. Tuolloin puhe oli 4 000 sotilaasta.

    Aiemmin tässä kuussa Yhdysvallat kertoi siirtävänsä useita tuhansia sotilaita pois Saksasta. Ensin maa ilmoitti noin 5 000 sotilaan siirtämisestä. Myöhemmin Trump kuitenkin sanoi, että joukkojen määrää vähennettäisiin paljon tätä enemmän.

    Trump oli uhannut vähentää joukkojen määrää Saksassa, koska liittokansleri Friedrich Merz oli arvostellut Yhdysvaltojen toimia Lähi-idän sodassa.

    Yhdysvalloilla oli viime joulukuussa yli 36 000 aktiivipalveluksessa olevaa sotilasta sijoitettuna tukikohtiin eri puolilla Saksaa.

    Trumpin ilmoitus vetää sotilaita pois Saksasta herätti laajalti keskustelua sotilasliitto Naton suorituskyvystä sekä Yhdysvaltojen sitoutumisesta Natoon.

    Lisää aiheesta
    • Presidentti Niinistö rakentaisi Naton sisälle nopeasti eurooppalaisen pilarin. Kaikkia tämä ajatus ei Euroopassa miellytä.

      Turvallisuus | Riitelevien EU-mahtien ja USA-hyysääjien on vaikea niellä Niinistön eurooppalaista Natoa

    • Vilnan lentokenttä suljettiin droonihälytyksen vuoksi. AFP/LEHTIKUVA.

      Ulkomaat | Liettuassa annettiin korkeimman asteen ilmahälytys, joka peruttiin nopeasti – hälytys mahdollisesta ilmauhasta myös Latviassa

    • Brittisotilaat osallistuivat joulukuussa Naton sotaharjoituksiin Kajaanin lähistöllä

      Turvallisuus | Niinistö MT:lle uudesta turvallisuusraportista: Eurooppalaisen Naton rakentaminen aloitettava pian ‒ ja USA:ta suututtamatta

    • Kyselyyn huhtikuussa vastanneista ihmisistä 73 prosenttia äänestäisi nyt Naton jäsenyyden puolesta.

      Turvallisuus | Tutkimus: Nato-kannatus on Suomessa vahvasti kytköksissä Venäjän uhkaan

    Artikkelin aiheet
    Donald Trump
    Puola
    Yhdysvallat
    sotilaat
    Nato
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Makitan uusimmat raivausvaljaat ovat maksimoidun huomioväriset, ja ne sisältävät runsaasti heijastimia. Valjaat on varustettu runsailla säädöillä.

    Koneviesti | Makitan uusissa raivaussahavaljaissa on laajat säätövarat – pitkäkin sahaaja löytää itselleen hyvät säädöt

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Leguan Liftsiltä virtuaalinen koulutusohjelma – tavoitteena palvella asiakkaita ja sidosryhmiä maailmanlaajuisesti

  • Jokainen liitoskohta polttimessa tulee tarkastaa vuodon varalta. Leikkauslaitteen vuotoja voi selvittää asentamalla laitteeseen umpinainen suutintulppa polttoleikkausuuttimen paikalle, jonka jälkeen leikkauslaitteeseen lasketaan kaasupaine avaamalla kuristinventtiili. Tulpan avulla on mahdollisuus tarkastaa kuristimien tiiviys sekä kiinni- että auki-asennoissa.

    Koneviesti | Kaasuhitsauslaitteiden vuotokohtien paikallistaminen – kaasuvuotojen etsinnässä apuna pitää käyttää vuodonilmaisinsuihketta

    Tilaajalle