• Riitelevien EU-mahtien ja USA-hyysääjien on vaikea niellä Niinistön eurooppalaista Natoa

    Tuore raportti piirtää ensimmäisen konkreettisen mallin Euroopan itsenäisemmästä puolustuksesta. Nyt olisi tekojen vuoro.
    Presidentti Niinistö rakentaisi Naton sisälle nopeasti eurooppalaisen pilarin. Kaikkia tämä ajatus ei Euroopassa miellytä.
    Presidentti Niinistö rakentaisi Naton sisälle nopeasti eurooppalaisen pilarin. Kaikkia tämä ajatus ei Euroopassa miellytä. Kuva: Timo Filpus
    Pääkirjoitus|Turvallisuus
    21.5.202619:00
    Pääkirjoitus
    Tapio Nurminen
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Presidentti Sauli Niinistön johdolla laadittu raportti hahmottaa eurooppalaisemman Naton, jossa olisi oma johtorakenne ja asevoimat. Raportin mukaan Euroopan on vahvistettava omaa puolustustaan, koska Yhdysvallat ei välttämättä tue aina ja kaikkialla. Naton pääsihteeri Mark Rutte ja osa EU-maista suhtautuvat varauksella Niinistön malliin, ja keskustelua sävyttävät erimielisyydet EU:n ja Yhdysvaltain roolista puolustuksessa.

    ”Jatketaanko mantran toistamista vai tehdäänkö jotain?”

    Tämän kysymyksen presidentti Niinistö esitti MT:n haastattelussa viikko sitten, kun hänen johdollaan valmisteltu neljän ajatushautomon raportti itsenäisen eurooppalaisen puolustuksen rakentamisesta julkaistiin.

    ”Mantralla” Niinistö viittasi raportissa konkreettisesti mallinnettavaan eurooppalaisempaan Natoon.

    Eurooppalaisempaa Natoa on peräänkuulutettu erityisesti viime aikoina, kun on arvuuteltu, mitä härkänä posliinikaupassa riehuva Trump seuraavaksi rikkoo.

    Siitä puhuttiin jo ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Erityisen pontevasti sitä on toisteltu viime aikoina, kun on arvuuteltu, mitä arvokasta härkänä posliinikaupassa riehuva Yhdysvaltain nykyhallinto seuraavaksi rikkoo.

    Presidentti Niinistö rakentaisi Naton sisälle eurooppalaisen pilarin, mutta rakentaminen ei ole helppoa, koska Euroopan maat ovat riitaisia ja osa hyysää mieluummin Trumpin Yhdysvaltoja.
    Presidentti Niinistö rakentaisi Naton sisälle eurooppalaisen pilarin, mutta rakentaminen ei ole helppoa, koska Euroopan maat ovat riitaisia ja osa hyysää mieluummin Trumpin Yhdysvaltoja. Kuva: Timo Filpus

    Valitettavasti siirtyminen sanoista tekoihin on kivuliasta ja vie aikaa, jota ei ole liikaa tuhlattavaksi.

    Lisää aiheesta
    • Presidentti Sauli Niinistö vieraili MT Live -ohjelmassa.

      Yhteiskunta | Presidentti Niinistö: Putinin siirtoja voi vain spekuloida, ilmastonmuutoksen uhka tiedetään varmaksi

      Tilaajalle

    Tuoreen raportin mukaan Euroopalla on oltava oma vahvempi ja itsenäisempi puolustus, koska USA ei välttämättä enää auta aina ja kaikkialla.

    Mutkat suoristaen Niinistön johtaman ryhmän mielestä Natoon on vaiheittain, mutta nopeasti luotava eurooppalaiseen komentoon ja eurooppalaisiin asevoimiin ja -järjestelmiin perustuva rakenne, joka pystyy toimimaan itsenäisesti.

    Euroopalla on oltava oma vahvempi ja itsenäisempi puolustus, koska USA ei välttämättä enää auta aina ja kaikkialla.

    Poliittisesti tätä pilaria johtaisi Naton nykyisen Pohjois-Atlantin neuvoston (NAC) kaltainen eurooppalainen turvallisuusneuvosto (ESC). Taloudellisista ja toiminallisista resursseista huolehtisi EU.

    Raporttia arvostellaan varmasti. Tai se sivuutetaan kokonaan. Kritiikin ytimessä on se, miten Donald Trumpin USA asiaan suhtautuu.

    Periaatteessa voisi kuvitella, että hyvin. Trumphan on enemmän ja vähemmän öykkärimäisesti vaatinut Eurooppaa huolehtimaan itse omasta turvallisuudestaan.

    Presidentti Sauli Niinistö uskoo, että hänen johdollaan valmisteltua raporttia Euroopan puolustuksesta arvostellaan varmasti ja että arvostelun taustalla ovat USA:n mahdolliset reaktiot raportin johtopäätöksiin.
    Presidentti Sauli Niinistö uskoo, että hänen johdollaan valmisteltua raporttia Euroopan puolustuksesta arvostellaan varmasti ja että arvostelun taustalla ovat USA:n mahdolliset reaktiot raportin johtopäätöksiin. Kuva: Timo Julkunen

    Arvaamaton kiinteistömiljardööri voi kuitenkin myös kimpaantua ja vauhdittaa Yhdysvaltain vetäytymistä Natosta. Juuri tätä eurooppalaiset USA-hyysääjät pelkäävät.

    Naton pääsihteeri Mark Rutte ei piiskaa eurooppalaisia lisäämään puolustusmenoja ja asetuotantoa ensisijaisesti siksi, että Eurooppa tarvitsee itsenäisemmän puolustuksen. Hänen ykköstavoitteensa on varjella nykyistä USA-vetoista Natoa, eli pitää Trump tyytyväisenä.

    Ulkoministeri Elina Valtosen (kok.) ja puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) valtiosihteeri Pasi Rajala oli samalla asialla Helsingin Sanomien hiljattain julkaisemassa mielipidekirjoituksessa: ”Eurooppalaisten ei itse kannata vauhdittaa muutoksia, joita emme toivo näkevämme.”

    Naton Mark Rutten ykköstavoite on varjella nykyistä USA-vetoista Natoa, eli pitää Trump tyytyväisenä.

    Niinistön raportin käytännön jalkauttamista jarruttaa lisäksi se, että osa EU-maista ja niiden poliittisista voimista rakentaisi Euroopan itsenäistä puolustusta mieluummin ja enemmän EU:n varaan.

    Tämän päälle tulevat vielä Euroopan unionia repivät riidat ja ristivedot. Kuka määrää tahdin, kun yhteisiä asejärjestelmiä rakennetaan? Saako uusia aseita ostaa muilta kuin eurooppalaisilta valmistajilta? Miten budjettileikkausten ärsyttämille äänestäjille perustellaan rahan syytäminen kalliisiin tuhoamiskoneisiin?

    Naton pääsihteeri Mark Rutte tyrmäsi alkuvuodesta EU-maiden ja eurooppalaisten Nato maiden ”unelmat” Euroopan kyvystä torjua Venäjän hyökkäystä ilman USA:n tukea.
    Naton pääsihteeri Mark Rutte tyrmäsi alkuvuodesta EU-maiden ja eurooppalaisten Nato maiden ”unelmat” Euroopan kyvystä torjua Venäjän hyökkäystä ilman USA:n tukea. Kuva: Laurie DIEFFEMBACQ
    Lisää aiheesta
    • Kyselyyn huhtikuussa vastanneista ihmisistä 73 prosenttia äänestäisi nyt Naton jäsenyyden puolesta.

      Turvallisuus | Tutkimus: Nato-kannatus on Suomessa vahvasti kytköksissä Venäjän uhkaan

    On sääli ja suorastaan vaarallista, jos ajatushautomoiden ja Niinistön malli puidaan heti kättelyssä pirstaleiksi. Varaukset on otettava vakavasti, mutta niihin Naton eurooppalainen pilari ei saisi kaatua.

    Presidentti Niinistö on puhunut Euroopan itsenäisen puolustuksen vahvistamisesta jo vuosia.
    Presidentti Niinistö on puhunut Euroopan itsenäisen puolustuksen vahvistamisesta jo vuosia. Kuva: Timo Julkunen

    Naton eurooppalaistamisella ei ole tarkoitus vauhdittaa USA:n vetäytymistä puolustusliitosta. Yhdysvaltain johto on nyt ja jatkossa pidettävä tiivisti mukana, kun Natoa vahvistetaan uudella eurooppalaisella rakenteella.

    Mutta vahvistettava on. Sen varaan ei enää voida laskea, että tulevat hallinnot ovat vähemmän trumpilaisia.

    Naton eurooppalaistamisella ei pidä eikä ole tarkoitus vauhdittaa USA:n vetäytymistä puolustusliitosta.

    EU-vetoinen itsenäinen eurooppalainen puolustus on syytä unohtaa. Ei vähiten siksi, että mukaan on saatava myös Norja ja Britannia.

    EU:lla voi ja pitää olla järeä rooli eurooppalaisemman Naton taloudellisena ja operatiivisena mahdollistajana. Se kuitenkin edellyttää, että nopeisiin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin päätöksiin ei jatkossa tarvita 27 jäsenmaan yksimielisyyttä.

    Lisää aiheesta
    • Sauli Niinistön, Kaja Kallaksen ja Gerhard Schröderin nimet ovat olleet esillä, kun on spekuloitu, kuka Euroopan puolesta lähtisi neuvottelemaan Vladimir Putinin kanssa.

      Ulkomaat | Eurooppa yrittää avata neuvotteluja Kremlin kanssa eikä kyse ole pelkästään Ukrainasta

      Tilaajalle
    • Vielä maaliskuussa Saksan Friedrich Merzin ja Donald Trumpin suhde kukoisti.

      Ulkomaat | Trumpin kanssa pelataan lottoa, jossa eurooppalaisten johtajien on vaikea jäädä voitolle

    • Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Juhana Aunesluoma arvioi, että EU kokeilee nyt erilaisia vaihtoehtoja puolustuksensa kehittämiseksi. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA.

      Politiikka | Paperilla väkevä, mutta käytännössä epämääräinen – tutkija: EU:n avunantolauseke on periaatteessa vahvempi kuin Naton viides artikla

    Artikkelin aiheet
    Sauli Niinistö
    Nato
    Euroopan puolustus
    Euroopan unioni
    Donald Trump
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Makitan uusimmat raivausvaljaat ovat maksimoidun huomioväriset, ja ne sisältävät runsaasti heijastimia. Valjaat on varustettu runsailla säädöillä.

    Koneviesti | Makitan uusissa raivaussahavaljaissa on laajat säätövarat – pitkäkin sahaaja löytää itselleen hyvät säädöt

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Leguan Liftsiltä virtuaalinen koulutusohjelma – tavoitteena palvella asiakkaita ja sidosryhmiä maailmanlaajuisesti

  • Jokainen liitoskohta polttimessa tulee tarkastaa vuodon varalta. Leikkauslaitteen vuotoja voi selvittää asentamalla laitteeseen umpinainen suutintulppa polttoleikkausuuttimen paikalle, jonka jälkeen leikkauslaitteeseen lasketaan kaasupaine avaamalla kuristinventtiili. Tulpan avulla on mahdollisuus tarkastaa kuristimien tiiviys sekä kiinni- että auki-asennoissa.

    Koneviesti | Kaasuhitsauslaitteiden vuotokohtien paikallistaminen – kaasuvuotojen etsinnässä apuna pitää käyttää vuodonilmaisinsuihketta

    Tilaajalle