EU:n on syytä valmistautua Erdoganin mielivallan jatkumiseen, mutta se on pieni ongelma syksyllä 2024 häämöttävään katastrofiin verrattuna

Ihmeiden aika ei koskaan ole ohi. Sitä ihmettä tuskin silti nähdään, että Recep Tayyip Erdoğan häviää haastaja Kemal Kılıçdaroğlulle Turkin presidentinvaalien toisella kierroksella tulevana sunnuntaina.

Kansainvälisen yhteisön on opittava elämään Turkkia jo pari vuosikymmentä johtaneen arvaamattoman, epäluotettavan, mutta samalla geopoliittisesti merkittävän autokraatin kanssa.

Mitä se käytännössä tarkoittaa?

Ruotsin Nato-jäsenyys on yksi kuuma kysymys. Puolustusliitossa lähdetään edelleen siitä, että Suomen länsinaapurin jäsenyys saadaan varmistettua Liettuan heinäkuiseen Nato-huippukokoukseen mennessä.

Todellisuus voi olla karumpi.

Erdoğanin AKP-puolueen äärikansallinen ja Natoon penseästi suhtautuva liittolainen MHP menestyi parlamenttivaaleissa hyvin. Se voi rohkaista todennäköisesti uudelleen valittavaa presidenttiä jatkamaan Ruotsi-kortilla kiristämistä.

Yksi kiristyksen kohde on Yhdysvallat, missä kongressi jarruttelee edelleen F-16-hävittäjien toimittamista Turkille.

Ruotsin Nato-jäsenyys saattaa vielä pullahtaa myös EU-pöytiin.

Kokenut eurooppalainen EU-diplomaatti varoitti MT:lle viime viikolla Brysselissä, että Turkin opposition presidenttiehdokkaan voitto ”olisi ongelma” unionin laajenemisen kannalta. EU-myönteisempi Kılıçdaroğlu lähtisi todennäköisesti palauttamaan Turkin EU-jäsenyyttä ja Turkki-suhteiden elvyttämistä Brysselin agendoille.

Verkkojulkaisu Politicon mukaan joissain jäsenmaissa jopa toivotaan, että Kılıçdaroğlu häviää, koska Turkki saattaisi hänen johdollaan vaikuttaa kielteisesti Ukrainan EU-jäsenyysprosessin etenemiseen.

Turkki-suhteiden lämmittäminen samaan aikaan, kun Ukrainaa ja Länsi-Balkanin maita sovitellaan osaksi Euroopan unionia, olisi käytännössä lähes ylivoimainen savotta.

Päätös Ukrainan jäsenyysneuvotteluiden aloittamisesta tehdään todennäköisesti EU-johtajien joulukuun huippukokouksessa. MT:n diplomaattilähde pitää mahdollisena, että myös Erdoğan voi uudelleenvalintansa jälkeen innostua ”sotkemaan” Ukrainan jäsenyyshanketta.

Ankaran autokraatti voi kysyä, eikö unionia kiinnosta parantaa suhteita Turkkiin, joka on kuitenkin tukenut Eurooppaa pakolaiskriisissä ja Ukrainan viljakuljetuksissa. Näitä molempia Erdoğan voi käyttää kiristyskeinona, kun hän pehmittää EU-maita myönnytyksiin.

Tässä yhteydessä pöydälle saattaa MT:n diplomaattilähteen mukaan tulla myös Ruotsin Nato-jäsenyys. Sekään ei ole poissuljettua, että näiden siirtojen taustalla on Ukrainaan hyökänneen Venäjän presidentti Vladimir Putin.

Erdoğanin ja Putinin linkki on EU:lle hankala. Ei vähiten siksi, että Turkin presidentti voi nousta ratkaisevaan rooliin, kun Ukrainan sotaan etsitään neuvotteluratkaisua.

Todelliset ongelmat alkavat, jos Donald Trump kampeaa itsensä uudelleen Yhdysvaltain presidentiksi syksyn 2024 vaaleissa. Tuoreimpien mielipidemittausten mukaan Trump kiilaa suhteellisen vaivattomasti republikaanien presidenttiehdokkaaksi ja pystyy voittamaan toista kautta tavoittelevan demokraattien Joe Bidenin.

Biden on ollut Euroopalle pelastus Ukrainan sodan aikana. Suomi saa kiittää Nato-jäsenyytensä etenemisestä Yhdysvaltain kokenutta presidenttiä.

Hiroshiman G7-kokouksessa Valkoisen talon isäntä teki historiallisen siirron vilkuttaessaan vihreää valoa liittolaisille, jotka haluavat toimittaa F-16-hävittäjiä Ukrainaan.

Biden keskittää kuitenkin syksystä lähtien huomionsa presidentinvaaleihin. Käytännössä se tarkoittaa, että Yhdysvallat suhtautuu entistä kriittisemmin Ukrainan tukemiseen, mikä taas ei voi olla vaikuttamatta mahdolliseen rauhanprosessiin.

Jos Trump voittaa syksyllä 2024, kaikki se, mitä viimeksi kuluneiden neljän vuoden aikana on rakennettu EU:n ja Yhdysvaltan välille, menee todennäköisesti uusiksi. Kukaan ei tiedä, minkälaisen linjan arvamaaton kiinteistömiljardööri ottaa Ukrainan sotaan ja miten hän lähtee vastaamaan Kiina-haasteeseen.

Kiinan johtaja Xi Jinping haluaa rakentaa uudenlaisen maailmanjärjestyksen. Sellaisen, jota Yhdysvallat ei hallitse suvereenisti.

Sekä Xi:lle että Putinille Erdoğanin lähes varma ja Trumpin vähintäänkin mahdollinen vaalivoitto ovat hyviä uutisia. Euroopan näkökulmasta ne synnyttävät geopolitiikkaan ja geotalouteen synkän värisuoran, jota vastaan EU joutuu taistelemaan yksin.