• HS: Digitaalinen seuranta laajeni pienempiin kalastusaluksiin ‒ eläkeläisten troolari oli jäädä satamaan ylimääräisen välilyönnin vuoksi

    Kiristyvä ammattikalastuksen digitaalinen valvonta aiheuttaa haasteita pienemmille aluksille ja ikääntyville miehistöille.
    Digitaalinen kalastuksenvalvonta ulottuu yhä pienempiin aluksiin. Kuvan vene ei liity HS:n uutisointiin. Kuvituskuva.
    Digitaalinen kalastuksenvalvonta ulottuu yhä pienempiin aluksiin. Kuvan vene ei liity HS:n uutisointiin. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Kalastus
    22.4.202622:00
    Taneli Laine

    Vuoden alusta kiristyneet EU:n kalastuspolitiikan valvonta- ja raportointivelvoitteet ovat tuoneet tietokoneen myös pienempiin kalastusaluksiin.

    Helsingin Sanomat kertoo, kuinka Kotkan Sapokassa pienen troolari Interin lähtö viivästyi, kun reaaliaikaisen saaliskirjanpidon ohjelma ei avautunut.

    Aluksen 86-vuotias päällikkö Holger Sjögren ja 79- ja 74-vuotiaat miehistön jäsenet tarvitsivat etätukea – syyksi paljastui kaksi ylimääräistä välilyöntiä käyttäjätunnuksessa.

    Eläkeikäisen miehistön sivutoimena luotsaama Inter kuuluu 12‒15-metrisiin aluksiin, jollaisilta on tammikuun alusta alkaen vaadittu sähköisen kalastuspäiväkirjan ja paikannusseurannan käyttöä. Seurannassa aluksen sijainti näkyy viranomaisille koko matkan ajan.

    Valvonnan kiristyminen näkyy myös saalisilmoituksissa. Kesällä 2024 tarkkuusvaatimuksia tiukennettiin niin, että myös sivusaalislajit pitää kirjata.

    Merellä arvioinnin kerrotaan olevan usein vaikeaa. Satamassa ilmoituksia verrataan punnituksiin ja liian suuri heitto voi johtaa Ruokavirastolle lähtevään rikkomusepäilyyn ja pahimmillaan kalastusoikeuden menetykseen.

    HS:n haastatteleman asiantuntijan mukaan yksittäinen sivukala ei laukaise epäilyä, mutta pienetkin määrät voivat prosentteina näyttää suurilta.

    Suomi on aiemmin vastustanut osaa kiristyksistä ja valmistelee nyt yhdessä muiden Itämeren maiden kanssa komissiolle kirjettä, jossa arvioidaan uusien sääntöjen toimivuutta.

    Helsingin Sanomat: ”Brysselin seurannassa” ‒ EU:n säädökset toivat digipakon kalastajille.

    Lisää aiheesta
    • Veikko Kiviniemi ja Inarijärven auringonlasku.

      Kalastus | Ammattikalastajan matkassa Inarijärvellä – ”Toiset menhee töihin, minä lähden kalalle”

      Tilaajalle
    • Kalastusta Porin edustalla. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Kalastajat ovat hukkumassa kasvavaan byrokratiaan

    • Tällä kalastajalla kaikki oli kunnossa. Muikkuja ei vielä verkosta noussut.

      Kalastus | Kierros kalastuksenvalvojan kyydissä paljasti verkkokalastuksen hiipumisen ja kalastajien tunnollisuuden

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    digitaalinen kalastuksen seuranta
    EU kalastuspolitiikka
    troolari
    valvontajärjestelmät
    ammattikalastus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen