
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksensä elintarvikelain uudistamiseksi. Lain pykäliin ei ole tullut lausuntokierroksen jälkeen selkeitä muutoksia, mutta pykälien perusteluita on jonkin verran muutettu.
Selkeimmät muutokset nykyisin voimassa olevaan lakiin ovat pykälät kaupallisten kostotoimien kiellosta, poikkeuksellisten olosuhteiden johdosta aloitettavista neuvotteluista, neuvotteluvoiman väärinkäytön kielto, ylimääräisten tietojen edellyttämisen kielto sekä ostajan oman tuotemerkin suosimisen kielto.
Viimeisimpään kuuluu myös kytkykaupan kielto, eli se, että ostaja ei saa velvoittaa sopimusvalmistajaksi ryhtymistä ehtona valmistajan omien tuotteiden ostamiselle.
Sanktioina näiden pykälien rikkomisesta elintarvikemarkkinavaltuutettu voi antaa ostajalle eli kaupalle huomautuksen tai julkisen varoituksen.
Valtuutettu voi myös kieltää ostajaa jatkamasta tai uusimasta menettelyä, joka rikkoo säädöksiä.
Neuvotteluaseman väärinkäytöksen tapauksessa kiellon ja uhkasakon voi määrätä myös markkinaoikeus.
Neuvotteluaseman väärinkäytöstä, siitä, ettei neuvotteluihin poikkeuksellisissa olosuhteissa suostuta, tai liallisten tietojen vaatimisesta voidaan myös määrätä seuraamusmaksu.
Kaupan oma merkki on hallituksen esityksessä määritelty tarkemmin kuin lausuntokierroksella olleessa versiossa.
Esitetyssä laissa oleva määritelmä koskee nyt aiempaa selvemmin myös osto- ja hankintayhteistyönä hankittuja merkkejä, eli sellaisia merkkejä, joita kauppa ei itse omista, mutta joiden hankintayhteisöissä se on mukana.
Suomessa tällainen merkki on esimerkiksi yhteispohjoismainen oma merkki Coop.
Etukäteen erityisen paljon kiinnostusta kohdistui 4c-pykälään, eli oman tuotemerkin suosimisen kieltoon.
Kauppa pelotteli omien merkkien sääntelemisen nostavan ruoan hintaa. Teollisuus taas on korostanut brändituotteiden merkitystä teollisuuden kannattavuudelle ja kyvylle maksaa tuottajille parempaa hintaa raaka-aineista.
Eduskunnalle annetussa esityksessä säädetään, että ostajan on otettava huomioon heikommassa asemassa olevan tavarantoimittajan ja tämän toimittamien kaupan oman merkin tuotteiden kanssa kilpailevien tuotteiden etu.
Tässä arviossa on myös otettava huomioon tuotteen myyjän ja ostajan välinen riippuvuussuhde.
Pykälän perusteluosuudessa linjataan, että toimiessaan kaksoisroolissa sekä brändituotteen ostajana että oman merkkinsä tuotteen tilaajana, kaupan on otettava huomioon tavarantoimittajan edut esimerkiksi hyllytilan jakamisessa ja tuotteiden esillepanossa.
Kauppa ei myöskään saa hyödyntää saamiaan luottamuksellisia tietoja oman merkin tuotteiden eduksi.
Perusteluihin on myös lisätty lausuntokierroksen jälkeen uusi kappale, jonka mukaan säännös ei edellytä, että kaupan omien merkkien tuotteita ja brändituotteita ei ole kohdeltava täysin samojen periaatteiden mukaisesti.
Kauppa saa edelleen kilpailla omilla PL-tuotteillaan hinnalla, eikä niiden myyntiä, valmistusta tai määrää valikoimissa rajoiteta.
Vaikutusarviossa esityksen arvioidaan parantavan alkutuottajan asemaa esimerkiksi kieltämällä kohtuuttomat sopimusehdot ja edistämällä reiluja kauppatapoja. Myös tarpeettomien tietojen vaatimisen kiellon uskotaan parantavan tuottajien asemaa.
Kaupalle esityksellä ei arvioida olevan merkittävää taloudellista vaikutusta.