Kuusamossa kasvatetaan onkimatoja, jotka syövät tonneittain hävikkipottua – näin kauppa käy

Ovessa lukee Kuusamon syötti- ja teroituspalvelu. Vuonna 1997 perustetun yrityksen nimestä ainakin tietää, mitä on tarjolla.

Avatessa oven saattaa silti tulla yllätyksenä vastaan lehahtava, mojova tuoksu. Sellainen muodostuu, kun onkimatojen armeija syö pottua ja ulostaa.

Madot möyrivät hyllyihin asetelluissa styroksilaatikoissa, joissa on turvemultaa ja ruokaa. Hyllyrivistön takaa kantautuu surinaa. Siellä yrittäjä Ari Ronkainen teroittaa veitsiä.

Onkimadot myydään 2-10 sentin mittaisina tarpeesta riippuen. Isoimmilla madoilla voi saada keväällä pulleita ahvenia.  Kuva: Heikki Ketola

Pöydällä on pinoittain pakasterasioita, joihin on seulottu käsin sopivankokoisia onkilieroja. Noin 40 kappaletta per rasia. Niitä myydään pohjoisessa Suomessa huoltoasemilla, marketeissa ja kalastuskaupoissa neljästä viiteen euron hintaan.

Talvella pilkkijät tilaavat Ronkaiselta pikkumatoja pilkkikisoihin, joissa pyritään maksimoimaan kalasaaliin määrä.

Ronkainen on myös pyydystänyt luonnosta surviaissääsken toukkia myyntiin. Ne ovat kalojen luontaista ravintoa ja siten arvostettu syötti. Tosin pyyntireissuilla ei ole nyt tehty pariin vuoteen, koska toukat ovat ehtyneet läheisen järven pohjasta.

Kuusamon syötti välittää kalastajille myös kotimaisia, houkuttelevan punaiseksi värjättyjä kärpäsentoukkia, jotka on kasvatettu toisaalla.

Ronkainen arvelee, että monelle on helpompaa ujuttaa koukkuun pieniä toukkia kuin katkoa ja käsitellä liukkaan luikertavaa matoa. Kärpäsentoukka houkuttelee erityisesti ahventa ja siikaa.

Kuusamon syötti välittää kalastajille myös kotimaisia, houkuttelevan punaiseksi värjättyjä kärpäsentoukkia. Kuva: Heikki Ketola

Pöydälle kipatusta mullasta pilkottaa vihertäviä madonmunia ja sentin mittaisia, villisti kiemurtavia jälkeläisiä. Ne saavat jäädä muutamaksi kuukaudeksi kasvamaan.

Ronkainen kertoo, että hän kasvatti kokeilumielessä purkillisen matoja yhdeksänvuotiaaksi asti. Ne olisivat saattaneet elää pidempäänkin, ellei Ronkainen olisi harmillisesti unohtanut ruokkia niitä.

Internetin syövereistä löytyy useammasta lähteestä tieto, jonka mukaan kastemato voi elää ihanteellisissa oloissa kymmenvuotiaaksi ja kasvaa 30-senttiseksi.

Kuusamossa kasvatettavat lierot tosin ovat jotain muuta keskieurooppalaista lajia, todennäköisesti tunkiolieroa muistuttavia Dendrobaena-matoja.

Ronkainen osoittaa madosta suupään ja peräpään sekä paksumman rinkulan, jonka sisällä elimet sijaitsevat. Lierot eivät pysty lisääntymään itsekseen, vaan tarvitsevat parittelukumppanin.

Yhdessä rasioista asustaa kummallisia kaksihaaraisia lieroja. Ne ovat Y-kirjaimen muotoisia.

Yhdessä pakasterasiassa on 40 matoa. Hinta on noin 4-5 euroa.  Kuva: Heikki Ketola

Turpeennoston vähentyessä Ronkaisen on hankalampaa saada tarpeeksi maatunutta turvetta matojen kasvualustoiksi.

Turpeen etu on, että se on kevyempää kuin multa, eikä tiivisty niin helposti. Sekaan täytyy vain lisätä kalkkia ja hiekkaa olosuhteiden vakauttamiseksi.

Kerran turve-erä oli jotenkin vääränlainen ja madot kuolivat. Ronkainen miettii, oliko seassa torjunta-ainetta vai mitä ihmettä tapahtui. Onneksi vastaavaa ei ole sittemmin käynyt.

Perunaa madot mussuttavat vuosittain noin 10 000 kiloa. Ronkainen tilaa myyntiin kelpaamattomat potut tutulta viljelijältä. Hän pilkkoo mukulat oksasilppurilla ja hautaa matolaatikoihin.

Samaiset potut maistuvat yrittäjällekin, koska useimmiten niiden ainoa ”vika” on liian suuri koko.

Madoille maistuu myös muu ylijäämäruoka ja biojäte, mitä Ronkaiselle toisinaan tarjotaan. Vastikään lopettaneelta sikatilalta toimitettiin jauhoa jättisäkeissä.

Onkimatojen kasvatus onkin samalla kiertotaloutta ja hävikin torjuntaa.

Isänsä perustamaa liiketoimintaa jatkava Ronkainen on havainnut, että kalastajien ikääntyessä myös syöttien kysyntä on hiipunut.

Hän toivoo, että lapsia vietäisiin yhä mato-ongelle. Hetkeksi pois kännyköiden ja suorittamisen parista.