Lieron pinnan on oltava märkä, jotta se pystyy hengittämään ihonsa kautta. Maanpinnalle joutuminen aurinkoisena ja kuivana kesäpäivänä voi koitua kohtalokkaaksi. Kuva: Tero Pajukallio
Lempi leimahtaa lehtikasoissa suviöisin − ”Ne koskettelevat ja tutustuvat toistensa reikiin”
Kastematojen kemioiden on kohdattava ennen parittelua. Reiän kairaamisessa madot hyödyntävät hydrauliikkaa.Tilaajalle
Rehevässä paikassa multa voi olla täysin lierojen ”ulostetta”. Maa-aines on jossain kohtaa kulkenut madon suoliston läpi. Kuva: Heikki KetolaKastemadoista puhutaan arkikielessä yhtenä lajina, mutta todellisuudessa Suomessa esiintyy vajaa 20 eri lierolajia. Lajeilla on paljon yhteistä, mutta myös eroja.
”Eräänlaiset ääripäät ovat tunkioliero ja metsäliero. Tunkioliero elää pelkästään maatuvassa eloperäisessä aineksessa, esimerkiksi biojätekompostissa. Metsäliero taas asustaa kangasmetsän karussa karike- ja humuskerroksessa”, kertoo Jyväskylän yliopiston emeritustutkija Jari Haimi.
Useimmat lierolajit ovat kulkeneet ihmisen jalanjäljissä.
”Voi olla esimerkiksi vanha asuinpaikka, josta pellot on metsitetty ja rakennukset hävinneet. Maata kun kaivaa, niin matoja kuitenkin löytyy merkkinä menneestä ihmistoiminnasta.”
Ihmisiltä on jäänyt maahan ravintoa, ja madot ovat pitäneet maan hyvänä viljelyyn. Kummatkin ovat hyötyneet.
”Kautta aikojen on tiedetty, että lierot pitävät maan hedelmällisenä. Siksi matoja on jopa tarkoituksella siirretty.”
Omin voimin madot liikkuvat ja levittäytyvät hitaasti eikä yhden madon elinpiiri ole suuri. Haimin mukaan puutarhan mururakenteinen pintamaa on monesti lähes kauttaaltaan madon ulostetta.
Samoin kuin ihmiset, madotkin hyödyntävät hydrauliikkaa kaivuutöissä.
”Liero on kuin hydraulinen laite. Sillä on nesteen täyttämä ruumiinontelo. Kun se pistää lihaksillaan nesteen liikkeelle, se on todella vahva. Peltoliero pystyy kulkemaan kovassa savimaassa, johon ihmisen on vaikea tunkea keppiä pystyyn. Samalla kun liero syö maata, se myös puskee sitä sivuun”, Haimi selittää.
”Peltoliero pistää hirvittäviä määriä maata suolensa läpi liikkuessaan, ja saa siitä pikkuisen ravintoakin. Ei se ihan satunnaisesti harhaile vaan menee sieltä, missä on kuollutta kasviaineista”, Jari Haimi selittää. Kuva: Markku VuorikariRankkasateiden jälkeen nähdyt lierojen vaellukset maanpinnalle kertovat hätätilasta. Lierot ovat kuin katastrofin edessä pakenevia evakkoja.
”Sienet ja bakteerit tuottavat hiilidioksidia maan huokosilmaan. Kun kaikki huokostilat täyttyvät rankkasateilla vedestä, hiilidioksidi liukenee veteen tehden sen happamaksi. Hapan ja hapeton vesi pakottaa madot maanpinnalle. Maassa ne kuolisivat.”
Lierojen hengitys ja nestetasapainon säätely tapahtuu niiden ihon läpi.
”Lieroilla on jokaisessa jaokkeessa alkeelliset munuaiset, joiden avulla elintoimintojen runsaasti typpeä sisältävät jäteaineet poistuvat. Kun mato kulkee maassa, se jättää jälkeensä ikään kuin virtsavanan.”
”Kyllä siinä aika paljon tsekataan, että minkälainen se mahdollinen kumppani kunnoltaan ja elintavoiltaan oikein on.”
Lierojen lisääntymistavoissa on vaihtelua riippuen lajista. Madon etupäässä oleva paksumpi vyö on merkki eläimen sukukypsyydestä.
”Metsäliero pystyy lisääntymään ilman kumppania, mikä on kätevää lajille, jota esiintyy harvakseltaan. Jälkeläiset ovat perimältään täydellisiä kopioita emostaan.”
Kastelierot vaativat taas kumppanin sukusolujen vaihtoon. Parittelu on melkeinpä romanttista. Kemioiden on kohdattava.
”Lierot tulevat käytävistään maan pinnalle ja kohtaavat toisensa kesäyössä. Ne koskettelevat ja tällä tavalla saavat kemiallista informaatiota toisistaan.”
Ennen lopullista pariutumista kastemadot käyvät tutustumassa kummankin käytäviin.
”Kyllä siinä aika paljon tsekataan, että minkälainen se mahdollinen kumppani kunnoltaan ja elintavoiltaan oikein on.”
- Osaston luetuimmat
