• Selkälokki pitäisi valita Suomen kansallislinnuksi, sanoo Riku Cajander

    Suuri osa Suomen lokeista muuttaa nykyään lähialueille. Poikkeus on selkälokki, joka altistuu hurjilla matkoillaan myrkyille.
    Tilaajalle
    ”Lokit ovat huippuälykkäitä ja sopeutuneita lintuja”, kertoo lokeista kirjan kirjoittanut Riku Cajander. Helsingin Kauppatorin laiturilla oli lokakuun puolivälissä kalalokkeja ja harmaalokkeja.
    ”Lokit ovat huippuälykkäitä ja sopeutuneita lintuja”, kertoo lokeista kirjan kirjoittanut Riku Cajander. Helsingin Kauppatorin laiturilla oli lokakuun puolivälissä kalalokkeja ja harmaalokkeja. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Luonto
    23.10.202408:23
    Päivitetty25.10.202416:56
    Paula Liesmäki

    Suomessa voi nähdä lokkeja talvellakin.

    Esimerkiksi harmaalokkeja jää Etelä-Suomen kaupunkeihin. Suomen merialueilla talvehtii naurulokkeja, kalalokkeja ja merilokkeja.

    Lämpenevien talvien takia osa lokkilajeista viettää talvea aiempaa lähempänä pesimäseutujaan, kertoo tietokirjailija, toimittaja Riku Cajander Kirkkonummelta.

    ”Nykyään suuri osa Suomen lokeista muuttaa ihan lähialueille. Etelä-Ruotsin rannikolle tai korkeintaan Pohjanmerelle Englannin tienoille. Osa talvehtii Saaristomerellä Ahvenanmaan seuduilla.”

    Talvipukuinen kalalokki. Kalalokki on pärjännyt Suomessa hyvin, se on hyötynyt Itämeren rehevöitymisestä ja pystyy elämää monin tavoin ihmisen maailmassa.
    Talvipukuinen kalalokki. Kalalokki on pärjännyt Suomessa hyvin, se on hyötynyt Itämeren rehevöitymisestä ja pystyy elämää monin tavoin ihmisen maailmassa.  Kuva: Carolina Husu

    Valaista, lintujen äänistä ja luonnonmukaisesta puutarhaista kirjoja kirjoittaneelta Cajanderilta ilmestyi tänä vuonna kirja ”Lokkien maailma”.

    Cajander innostui linnuista jo kouluaikanaan Vieremällä. Kodin lähellä sijaitsi rehevä lampi, missä pesi yli sadan yksilön naurulokkikolonia. Cajander innostui niistä ja alkoi seurata ja kuvata niiden ja myöhemmin muidenkin lintulajien elämää.

    Lokit ovat hänestä kauniita ja erittäin älykkäitä lintuja, jotka ovat sopeutuneet moniin oloihin merillä ja ihmisen maailmassa.

    ”Lokkeja pidetään sotkijoina, mutta oikeastaan ne puhdistavatkin paikkoja lähes kaikkiruokaisina jätteitä syömällä.”

    Selkälokki voi liitää meren yllä tunnin, pari, räpäyttämättä siipiään.

    Pisimmän muuttomatkan Suomen lokeista, 10 000 kilometriä, tekee selkälokki. Se suuntaa Afrikkaan, Keniaan ja Ugandaan, jopa Etelä-Afrikkaan saakka.

    Selkälokki voi liitää meren yllä tunnin, pari, räpäyttämättä siipiään, ja säästää siten energiaa. ”Se on mahtava muuttaja.”

    Selkälokit ja myös muut lokkilajit palaavat usein Cajanderin mukaan aiemmille pesimäpaikoilleen mantereilla ja saarilla metrin tarkkuudella.

    Useimmiten yksiavioiset lokit löytävät puolisonsa pitkän eron jälkeen käyttäytymisen ja äänen perusteella. ”Äänissä ja kosiokäyttäytymisessä esille tulee hiuksenhienoja henkilökohtaisia piirteitä, jotka johtavat tunnistautumiseen.”

    Useimmiten yksiavioiset lokit löytävät puolisonsa pitkän eron jälkeen käyttäytymisen ja äänen perusteella. Vanha harmaalokki, jonka päässä on jo vähän talvipuvun harmautta.
    Useimmiten yksiavioiset lokit löytävät puolisonsa pitkän eron jälkeen käyttäytymisen ja äänen perusteella. Vanha harmaalokki, jonka päässä on jo vähän talvipuvun harmautta. Kuva: Carolina Husu

    Suomessa elää kuusi vakituista lokkilajia, joiden kanta on yhteensä 200 000 linnun suuruinen.

    Kalalokki on pärjännyt Suomessa hyvin, se on hyötynyt Itämeren rehevöitymisestä ja pystyy elämää monin tavoin ihmisen maailmassa. Naurulokki on osin siirtynyt maaseudulta ihmisten läheisyyteen ja se kanta on hieman vahvistunut aivan viime vuosina.

    Harmaalokin määrä on pudonnut kovasti, samoin maailman suurimman lokin eli merilokin. Myös maailman pienimmän lokkilajin pikkulokin määrä on laskenut viime vuosina.

    Selkälokki on taantunut erittäin uhanalaiseksi. Jäljellä on enää 6 000–8 000 paria. 1980-luvulla selkälokkeja oli vielä 20 000 paria.

    ”Lokkeja pidetään sotkijoina, mutta oikeastaan ne puhdistavatkin paikkoja lähes kaikkiruokaisina jätteitä syömällä”, huomauttaa Riku Cajander.
    ”Lokkeja pidetään sotkijoina, mutta oikeastaan ne puhdistavatkin paikkoja lähes kaikkiruokaisina jätteitä syömällä”, huomauttaa Riku Cajander. Kuva: Carolina Husu

    Yksi syy selkälokin ahdinkoon on Cajanderin tekemien asiantuntijahaastatteluiden mukaan metsästys.

    Harmaalokki ja merilokki ovat Suomessa rauhoittamattomia myös pesimäkauden ulkopuolella. Kun niitä metsästetään, mukana menee vahingossa myös selkälokkeja, kertoo Cajander.

    ”Hyväkään lintujen tuntija ei pysty erottamaan selkälokkia nuoresta merilokista”, sanoo Cajander.

    Lajin tilanne on siksi maassamme vaarantunut.

    Mitä lokit tekevät talvella?

    Lokit voivat viettää merellä talvehtimisalueilla jopa kuukausia käymättä mantereella.

    Talvehtimisalueilla lokit lepäilevät.

    Nuoret lokit oppivat kosiokäyttäytymistä ja petojen välttelyä ja hankkivat ravintoa.

    Lokeille kelpaa tarvittaessa juomaksi suolainenkin vesi. Niillä on kyky erottaa suola pois, ilmeisesti nokan kautta.

    Sukeltaa lokit eivät osaa, joten merestä kalaa ne nappaavat korkeintaan puolen metrin syvyydestä.

    Lähde: Riku Cajander: Lokkien maailma

    Selkälokki ei ole kaupungeissa yhtä kotonaan kuin muut lokkilajit, jotka onnistuvat löytämään kaupungeista ruokaa ja pesäpaikkoja tehokkaammin.

    Pitkän muuttomatkan haittapuolena selkälokille on se, että aiemmin Suomeen palanneet harmaalokit ja kalalokit ovat kerenneet vallata kolonian eli lokkiyhteisön parhaat pesäpaikat.

    Matkoillaan selkälokki myös syö esimerkiksi Afrikassa ja Israelissa ravintoa, johon on kertynyt maatalouden torjunta-aineita, kuten DDT:tä ja PCB:tä.

    ”Nuorten selkälokkien on todettu kärsivän niistä. Ne verottavat elinvoimaa ja heikentävät lisääntymiskykyä. Se on sellaista pientä myrkytystä.”

    Selkälokilla olisi Cajanderin mukaan ainesta poikkeuksellisen suomalaisuutensa takia ainakin jonkun maakunnan juhlalinnuksi.
    Selkälokilla olisi Cajanderin mukaan ainesta poikkeuksellisen suomalaisuutensa takia ainakin jonkun maakunnan juhlalinnuksi. Kuva: Riku Cajander

    Selkälokin suojelua pitäisi Cajanderista parantaa.

    Laji pitäisi hänestä valita Suomen kansallislinnuksi. Selkälokin alalajin fuscus fuscus maailman kokonaiskannasta vajaa 40 prosenttia pesii maassamme. Se on siis hyvin suomalainen lintu.

    Suomalaisuudessa edelle kirii vain jänkäsirriäinen, jonka eurooppalaisen alalajin kannasta Suomessa pesii kaksi kolmasosaa, Suomen Luonto kertoo.

    Suomen Lintujensuojeluneuvosto valitsi laulujoutsenen vuonna 1981 kansanäänestyksen jälkeen Suomen kansallislinnuksi.

    Selkälokillakin olisi Cajanderin mukaan ainesta poikkeuksellisen suomalaisuutensa takia ainakin jonkun maakunnan juhlalinnuksi.

    ”Joutsenella menee aika hyvin. Se on rauhoitettu ja säilyy hyvin.”

    Jutun lähteenä myös Riku Cajander: Lokkien maailma, Aviador 2024.

    Edit. Juttua on muokattu 25.10.24 klo 16.53. Lisätty tieto siitä, että tieto selkälokin ahdingosta metsästyksen takia perustuu asiantuntijahaastatteluihin.

    Lisää aiheesta
    • Riku Cajander on aiemmissa teoksissaan käsitellyt vesilintuja ja kahlaajia sekä laajemmin lintujen uhanalaisuutta ja äänimaailmaa.

      Luonto | Lokkien lesbosuhteet eivät ole harvinaisia – tietokirja liidättää lukijat toreille, rannoille ja kaatopaikoille

    • On mahdollista, että osa lokkilinnuista on saanut taudille vastustuskykyä. Kuvituskuva.

      Eläintaudit | USU: Suomessa todettu tänä vuonna vain yksi luonnonvaraisten lintujen lintuinfluenssatapaus – ”Tämä vuosi on ollut ihmeellinen. Tauti on hävinnyt”

    • Lokit puolustavat poikasiaan varoitusäänillä ja tekemällä lentokoukkauksia vihollista kohti.

      Luonto | Ampu tulee! Ulostehyökkäyksen uhrina miettii, osaako lokki oikeasti tähdätä

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria