• Juha Vierroksen mukaan Helsingin vaativan raideverkon vaatimuksia ei huomioitu riittävästi Kaupunkiliikenteen tarjouspyynnössä.
    Juha Vierroksen mukaan Helsingin vaativan raideverkon vaatimuksia ei huomioitu riittävästi Kaupunkiliikenteen tarjouspyynnössä. Kuva: Miska Puumala

    Kajaanissa tehdyt ratikat maksaisivat yli 60 miljoonaa euroa vähemmän kuin Puolassa valmistetut, väittää tehtaan pomo

    Kaupunkiliikenne hylkäsi Škoda transtechin tarjouksen, sillä se ei ollut tarjouspyynnön kriteerien mukainen. Oikeusasteet katsoivat, että hankintaprosessi oli lakipykälien mukainen.
    Tilaajalle
    Uutiset|Talous
    9.7.202605:00
    Joonatan Reunanen
    Kajaani

    Pääkaupunkiseudun tulevat ratikat oltaisiin saatu Puolan sijaan Suomesta ilman budjetin ”järkyttävää” yli 60 miljoonan euron ylitystä.

    Näin väittää Kajaanin Otanmäessä sijaitsevan Škoda transtechin toimitusjohtaja Juha Vierros.

    ”Meidän tarjous hylättiin ja voittanut tarjous on todella rajusti ylihintainen, eihän se ole veronmaksajien etu missään nimessä”, Vierros sanoo.

    Hän viittaa Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenteen kilpailutukseen, jonka Transtech hävisi sveitsiläiselle Stadlerille. Se valmistaa vaunut Puolassa.

    Lisää aiheesta
    • Kuvassa Artic-raitiovaunu, joka on erityisesti suunniteltu ja valmistettu Helsingin raitiovaunuverkostolle Škoda Transtechin tehtaalla Kajaanin Otamäessä.

      Liikenne | Kaupunkiliikenne voi ostaa raitiovaunut sveitsiläiseltä Stadlerilta – Škoda Transtechin valitus kaatui

    Kaupunkiliikenne ilmoitti toukokuussa, että alkuperäinen miltei 271 miljoonan euron budjetti ei riitä tuleville ratikoille, vaan Stadlerin 63 ratikan hintaa joudutaan korottamaan yllättäen 61 miljoonalla eurolla. Kokonaishinta nousi lähes 332 miljoonaan euroon. Budjetin ylitykselle tarvitaan Helsingin ja Vantaan päättäjien hyväksyntä.

    Sopimukseen kuuluu vielä optio 120 lisävaunusta, joten hinnankorotus saattaa näkyä tulevaisuudessa. Jokaisen optiovaunun tilaus edellyttää erillisen hyväksyttämisen.

    Miten Suomessa voitaisiin tehdä ratikat niin paljon halvemmalla kuin Puolassa?

    ”Me oltiin laskettu tarjous tasan tarkkaan niin, että tämä on järkevä hinta näille vaunuille. Alkuperäisen budjetin mukaan se tehtiin, nykyisellä kustannustasolla ja tulevalla kustannuskehityksellä. Se (271 miljoonaa) oli hinta, mikä niistä vaunuista pitää maksaa. Se on markkinahinta”, Vierros sanoo.

    Tehtaan ruokala.
    Tehtaan ruokala.  Kuva: Miska Puumala

    Kaupunkiliikenteen mukaan korotus johtuu pääosin yleisestä hintatason noususta, jonka taustalla on muun muassa Venäjän aloittama sota Ukrainassa.

    Sota toi mukanaan pitkäkestoisen häiriön raaka-ainemarkkinoihin, toimitusketjuihin ja energian hintoihin.

    Kaupunkiliikenteen hallituksen puheenjohtaja kommentoi Ylelle, että perustelut hinnan nousulle ovat hyväksyttäviä.

    Škoda transtechin yhteiskuntasuhdejohtaja Leena Mannerin mukaan hankinta olisi mahdollista keskeyttää vetoamalla selittämättömästi nousseisiin kustannuksiin.

    ”Se on ihan normaali eurooppalainen tapa, varsinkin kun on vain yksi ainoa tarjoaja ja hinnat merkittävästi nousevat.”

    Škoda transtechin yhteiskuntasuhdejohtaja Leena Manner ja tiettävästi maailman pohjoisin raitiotie Transtechin tehtaalla.
    Škoda transtechin yhteiskuntasuhdejohtaja Leena Manner ja tiettävästi maailman pohjoisin raitiotie Transtechin tehtaalla.  Kuva: Miska Puumala

    Julkisuudessa on jo useaan otteeseen käyty läpi raitiovaunujen hankintaprosessi, mutta perataan se vielä kerran.

    Alun perin Kaupunkiliikenne ilmoitti valinneensa Stadlerin tarjouksen, sillä se oli ainoa, joka täytti kaikki tarjouspyynnön kriteerit. Samalla yhtiö kertoi hylänneensä Transtechin tarjouksen, sillä se ei täyttänyt kymmentä pakollista kriteeriä, eikä tarjous ollut tarjouspyynnön mukainen.

    Korkein hallinto-oikeus (KHO) hylkäsi Transtechin valituksen kesäkuun alussa, joten markkinaoikeuden päätös jäi voimaan.

    Markkinaoikeuden päätöksen mukaan Kaupunkiliikenne oli toiminut lain mukaan, kun se ei hyväksynyt Transtechin tarjousta vedoten siihen, etteivät kriteerit täyttyneet. Vierros ei tätä näkemystä sulata.

    ”Meidän tarjous oli vaatimusten mukainen. Kolme kuukautta ennen tarjouksen jättämistä tarjouspyyntöön tuli sellaisia laatuarviointikriteereitä, joista ei ollut koko parin vuoden prosessin aikana sanottu sanaakaan. Meidän piti suunnitella tuote merkittäviltä osin uudelleen.”

    Kaupunkiliikenne puolestaan sanoo, ettei sillä ollut julkisena hankintayksikkönä kilpailutuksen ja lakien mukaan muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä ainut tarjouspyynnön mukainen esitys.

    Vierroksen mukaan he tekivät uutta tarjousta kolmen kuukauden ajan. Lopulta he pyysivät pari viikkoa lisäaikaa, mutta sitä ei myönnetty. Tarjoukseen jäi ainakin kirjoitusvirheitä, joiden takia se hylättiin.

    ”Lopputulos on minun mielestäni kohtuuton.”

    Tehtaalla oli huollossa Helsingissä käytettäviä raitiovaunuja.
    Tehtaalla oli huollossa Helsingissä käytettäviä raitiovaunuja.  Kuva: Miska Puumala

    Yksi virheistä liittyy Kaupunkiliikenteen vaatimaan ratikan törmäyksenestojärjestelmään. Kaupunkiliikenteen mukaan järjestelmä oli tarjouksen vastainen.

    Markkinaoikeus arvioi tarjousta siten, että Transtechin järjestelmä ei tarjouksessa olleen kohdan perusteella havaitse kaikissa tilanteissa raitiovaunun edessä olevia esteitä tarjouspyynnön edellyttämällä tavalla. Oikeuden mukaan Transtech kuvaili järjestelmän toimintatapaa selvästi tarjouspyynnön vastaisella tavalla kohdassa, jossa tarjouspyynnönmukaisuus piti tarkastaa.

    Törmäyksenestojärjestelmän toiminnallisuutta kuitenkin kuvattiin tarjouksen muissa kohdissa. Oikeus katsoo, että näillä muilla kohdilla ei ole merkitystä, sillä Kaupunkiliikenne vaati tarjouksessaan kuvailua eri kohdassa.

    Vierroksen näkemyksen mukaan he kuvailivat järjestelmää niin, että se toimii.

    ”Sehän on standarditekniikkaa. Škoda on todennäköisesti kehittänyt markkinoiden edistyksellisimmän järjestelmän. Meidän mielestä sitä tarjousta luettiin tarkoitushakuisesti. Siten, että se ei muka täyttäisi vaatimuksia.”

    Tehtaalla viimeisteltiin VR:n tilaamia autovaunuja.
    Tehtaalla viimeisteltiin VR:n tilaamia autovaunuja.  Kuva: Miska Puumala

    Lisäksi Transtechin tarjousta ei hyväksytty, sillä Kaupunkiliikenteen mukaan se ei täyttänyt yhdeksää muuta kriteeriä. Nämä liittyivät muun muassa jarrujärjestelmiin, vaunun sisämittoihin ja istuinten korkeuteen.

    Oikeus totesi esimerkiksi, että Kaupunkiliikenne vaati jokaiselle istuinryhmälle tukitankoa. Transtechin tarjous ei kuitenkaan täysin täyttänyt tätä vaatimusta, sillä ”erään istuinryhmän osalta” puuttui vaadittu tukitanko.

    Kaupunkiliikenne pyysi Transtechilta täsmennystä eräisiin tarjouksen kohtiin, ja saatujen täsmennysten jälkeen arvioi Transtechin tarjouksen edelleen osin tarjouspyynnön vastaiseksi. Kaupunkiliikenteen mukaan yhtiö ei saanut vastausta useampaan täsmennyspyynnön kohtaan.

    Vierros tulkitsee oikeuden päätöstä näin:

    ”Markkinaoikeus totesi, että koska me ollaan myönnetty, että meillä on kirjoitusvirheitä, he katsoivat, että Kaupunkiliikenteellä oli oikeus hylätä meidän tarjous. Me argumentoimme, että kirjoitusvirheitä on, mutta prosessin mukaanhan ne voidaan korjata tai selventää. Selvennyksiä ei hyväksytty.”

    MT pyysi Kaupunkiliikenteeltä lausuntoa, mutta yhtiö ei katsonut tarpeelliseksi kommentoida yksityiskohtaisemmin aihetta kesälomalta. Yhtiö kuitenkin toteaa, että hankintaprosessi eteni kilpailutuksen ja hankintapäätöksen osalta niin kuin sen kuului mennä.

    Kaupunkiliikenteen mukaan tarjouspyyntöaineistossa sekä käydyn markkinavuoropuhelun ja neuvottelukierrosten yhteydessä on tarjoajille selkeästi kerrottu valinta- ja arviointiperusteet. Tarjouksen jättäjille ei olisi pitänyt tulla yllätyksiä enää tarjousten jättämisen kynnyksellä.

    Lisää aiheesta
    • Heikki Tuura esitteli MT:lle Otanmäen kylää. Kerrostalot ovat hyvässä kunnossa, vaikka rappaukset ovatkin kuluneita. Taloilla on kaivokseen viittaavat nimet.

      Talous | Ensin tuli kaivos, sitten vaunutehdas ja nyt suunnitellaan datakeskusta

      Tilaajalle
    • Kuvassa Artic-raitiovaunu, joka on erityisesti suunniteltu ja valmistettu Helsingin raitiovaunuverkostolle Škoda Transtechin tehtaalla Kajaanin Otamäessä.

      Liikenne | Kaupunkiliikenne voi ostaa raitiovaunut sveitsiläiseltä Stadlerilta – Škoda Transtechin valitus kaatui

    • Skoda Transtechin tehtaalla Kajaanissa on noin 600 työntekijää. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA.

      Talous | Skoda Transtech aloittaa muutosneuvottelut Otanmäen tehtaalla – jopa 200 työpaikkaa vaarassa Kajaanissa

    • Škoda Transtech valmistaa Kajaanissa raitiovaunuja. Kuva on vuodelta 2021.

      Liikenne | ”Sijainti on haasteemme”, sanoo johtaja Kajaanin tehtaasta – Turun ratikkakauppaa havitteleva Škoda käyttäisi suomalaista talviosaamista

      Tilaajalle
    • Yhteiskunta | Kaikki kuluttaminen ei ole samanarvoista

    Artikkelin aiheet
    raitiovaunu
    kilpailutus
    Kajaani
    Škoda transtech
    Kaupunkiliikenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria