• Lesken hallintaoikeus esti kesämökin myynnin ‒ perillinen ei voi pakottaa kaupoille, linjasi tuomioistuin

    Korkeimpaan oikeuteen päätynyt mökkiriita ratkaistiin lesken hyväksi.
    Tilaajalle
    Testamentilla hallittavaksi annettua kiinteistöä ei myydä noin vain.
    Testamentilla hallittavaksi annettua kiinteistöä ei myydä noin vain. Kuva: Jaana Kankaanpää, Taneli Laine
    Uutiset|Koti
    20.7.202615:30
    Taneli Laine

    Kuolinpesä ei voi myydä lesken hallintaoikeuden rasittamaa kiinteistöä vastoin lesken tahtoa tai ilman painavaa syytä, linjasi korkeimman oikeuden tuore ennakkopäätös.

    Asiassa oli kyse vapaa-ajan kiinteistöstä, jonka vainaja oli testamentannut yhteisesti kahdelle jälkeläiselleen. Testamentissaan hän oli lisäksi myöntänyt leskelleen hallintaoikeuden mökkiin.

    Hallintaoikeus oikeuttaa lesken käyttämään mökkiä, vaikka omistusoikeus kuuluisi lapsille.

    Lisää aiheesta
    • Käytännössä metsän hallintaoikeus tarkoittaa, että hallintaoikeuden haltija tekee puukaupat, saa metsätulot ja maksaa niistä verot.

      Kodin talous | Metsäkiinteistön hallintaoikeus pienentää veroja, mutta soveltuu vain harvoille

      Tilaajalle

    Perinnönjaossa toinen lapsista vastusti kiinteistön yhteisomistusta. Muuta suurempaa omaisuutta pesässä ei ollut jaettavaksi, eikä yhtä mökkiä voitu jakaa kahteen osaan perillisten kesken.

    Pesänjakaja ehdotti kiinteistön myyntiä, mutta sitä vastustivat sekä leski että toinen perillinen.

    Perintökaaren mukaan perilliset eivät saa myydä kiinteistöä ilman käyttöoikeuden haltijan, tässä tapauksessa lesken, suostumusta. Tuomioistuin voi myöntää luvan kauppoihin myös ilman lesken suostumusta silloin kun myyntiin on perusteltu syy.

    Myyntimääräys myönnettiin käräjä- sekä hovioikeudessa, mutta korkein oikeus katsoi toisin.

    Sen mukaan lesken suostumus on vahva lähtökohta ja pääsääntöinen vaatimus, jos omaisuutta halutaan myydä tai lahjoittaa. Suostumukseton myynti on poikkeus, jolle pitää olla perustelu.

    Lisää aiheesta
    • Pääsäännön mukaan perinnönjako menee niin, että jos avioparista toinen kuolee, eikä muuta ole sovittu, kuolleen lapset perivät tämän omaisuuden, kun leski on ensin saanut tasinkona puolet yhteen lasketusta omaisuudesta.

      Kodin talous | Uusperheen perinnönjako voi tuntua mutkikkaalta − näin Päivi ja Pekka ratkaisivat asian

    Poikkeamisen perusteita pohtiessaan oikeus arvioi muun muassa sitä, ettei toimivalle mökin yhteishallinnalle yleensä ole edellytyksiä, jos toinen osakas sitä nimenomaan vastustaa.

    Oikeus ei kuitenkaan pitänyt hankalana koettua yhteisomistusta ja yhden osakkaan irtaantumishalua riittävänä perusteena pääsäännöstä poikkeamiseen. Lesken oikeutta pidettiin asiassa vahvempana.

    Koska mökin myymiselle ei esitetty muita perusteita, myyntimääräyksen edellytykset eivät täyttyneet. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen ja hylkäsi pesänjakajan hakemuksen kiinteistön myymiseksi.

    Ratkaisu täsmentää testamenttiin perustuvaa kiinteistön hallintaoikeuden suojaa perinnönjaossa. Pelkkä perillisten erimielisyys tai haluttomuus yhteisomistukseen ei vielä riitä perusteeksi myydä hallintaoikeuden rasittamaa kiinteistöä ilman haltijan suostumusta.

    Lisää aiheesta
    • Kodin talous | Leski myi naapurin aurat – tällaisia ovat perittyjen koneiden aiheuttamat sudenkuopat

      Tilaajalle
    • Maanomistajien kannattaa pitää silmällä lähialueiden datakeskus- ja muita hankkeita. Maista voidaan pian maksaa suuria summia.

      Talous | Kuolinpesä myi metsänsä kaupungille – pian datakeskushanke nosti maan arvon naapurustossa lähes kymmenkertaiseksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    perintö
    hallintaoikeus
    kuolinpesä
    kesämökki
    Korkein oikeus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen