• Uusperheen perinnönjako voi tuntua mutkikkaalta − näin Päivi ja Pekka ratkaisivat asian

    Uusperheessä on hyvä miettiä ajoissa, miten toimitaan.
    Pääsäännön mukaan perinnönjako menee niin, että jos avioparista toinen kuolee, eikä muuta ole sovittu, kuolleen lapset perivät tämän omaisuuden, kun leski on ensin saanut tasinkona puolet yhteen lasketusta omaisuudesta.
    Pääsäännön mukaan perinnönjako menee niin, että jos avioparista toinen kuolee, eikä muuta ole sovittu, kuolleen lapset perivät tämän omaisuuden, kun leski on ensin saanut tasinkona puolet yhteen lasketusta omaisuudesta. Kuva: Jussi Vierimaa
    Koti|Kodin talous
    22.6.202621:30
    Matti Tuominen

    Uusperheessä perinnönjakoon liittyvät asiat voivat tuntua mutkikkailta. Jotta ongelmilta voi välttyä, kannattaa asioista sopia hyvissä ajoin.

    Pääsäännön mukaan perinnönjako menee niin, että jos avioparista toinen kuolee, eikä muuta ole sovittu, kuolleen lapset perivät tämän omaisuuden, kun leski on ensin saanut tasinkona puolet yhteen lasketusta omaisuudesta.

    OP:n verkkosivuilla kirjoitetaan Päivistä ja Pekasta, jotka ovat olleet aiemmin naimissa lastensa vanhempien kanssa. Pekalla ja Päivillä on tehtynä testamentit, avioehto ja edunvalvontavaltakirjat.

    Peruslinjoista omaisuuden kohtelussa heidän on ollut helppo löytää yhteisymmärrys. Avioehtokin lähtee siitä, että molempien aiempi omaisuus ei kuulu avio-oikeuden piiriin vaan periytyy Päiviltä Päivin ja Pekalta Pekan lapsille.

    Päivi omistaa vanhempiensa alun perin hankkiman kesäpaikan, josta hän on saanut osan lahjoituksena ja lunastanut osan sisaruksiltaan. Hän on käyttänyt paikan kohentamiseen paljon rahaa ja vaivaa.
    Päivi omistaa vanhempiensa alun perin hankkiman kesäpaikan, josta hän on saanut osan lahjoituksena ja lunastanut osan sisaruksiltaan. Hän on käyttänyt paikan kohentamiseen paljon rahaa ja vaivaa. Kuva: Jussi Vierimaa

    Päivi omistaa vanhempiensa alun perin hankkiman kesäpaikan, josta hän on saanut osan lahjoituksena ja lunastanut osan sisaruksiltaan. Hän on käyttänyt paikan kohentamiseen paljon rahaa ja vaivaa.

    ”Testamenttini mukaan perillisteni puolisoilla ei ole avio-oikeutta perintöön. Tämä oli minusta tärkeää”, hän kertoo OP-Pohjolan verkkosivuilla.

    Sen sijaan Päivi antaa testamentissaan Pekalle elinikäisen hallintaoikeuden kesäpaikkaan.

    ”Jos kuolisin lähivuosina, eivät kaksi-kolmikymppiset lapseni haluaisi vielä ryhtyä hoitamaan mökkiasioita. Myöhemmin tilanne voi muuttua. Lisäksi hallintaoikeudesta on hyötyä perintöverotuksessa”, Päivi sanoo.

    Molempien testamentin mukaan leski saa halutessaan myös vuokrata asuntoa ja nauttia sen tuotosta tai vaihtaa hissittömän asunnon käytännöllisempään ilman, että perijät voivat vaatia asunnon realisointia.
    Molempien testamentin mukaan leski saa halutessaan myös vuokrata asuntoa ja nauttia sen tuotosta tai vaihtaa hissittömän asunnon käytännöllisempään ilman, että perijät voivat vaatia asunnon realisointia. Kuva: Mikko Soini

    Yhteiseen asuntoonsa he suhtautuvat toisin kuin muuhun omaisuuteen. Avioliitto takaa leskelle oikeuden jäädä asumaan nykyiseen kotiin, mutta testamentilla he ovat halunneet vielä laajentaa tätä oikeutta.

    Molempien testamentin mukaan leski saa halutessaan myös vuokrata asuntoa ja nauttia sen tuotosta tai vaihtaa hissittömän asunnon käytännöllisempään ilman, että perijät voivat vaatia asunnon realisointia.

    ”Tämä kohta on juristin muotoilema. Hän osasi ottaa esiin myös sellaisia yksityiskohtia, joita emme muuten olisi osanneet ajatella”, Päivi ja Pekka kuvailevat.

    Lisää aiheesta
    • Mitään ei saa mukaan kuollessa. Vainaja jättää jälkeensä monessa tapauksessa kiinteän omaisuuden ja käteisvarallisuuden lisäksi myös osakkeita, rahastoja tai muita sijoituksia.

      Kodin talous | Mitä sijoituksille tapahtuu, kun sijoittaja kuolee?

    • Metsätilan sukupolvenvaihdos kannattaa valmistella huolellisesti.

      Kodin talous | Tiedätkö, miksi metsän sukupolvenvaihdos kannattaa usein tehdä ennemmin kauppana kuin lahjana?

      Tilaajalle
    • Syytinki kuulostaa menneeltä maailmalta, mutta edelleen on voimassa elinikäisen asumisoikeuden takaavia syytinkisopimuksia.

      Maatalousyrittäjät | Enää ei sovita elinikäisestä syytingistä, ja siihen on monta hyvää syytä

      Tilaajalle
    • Yhteiset toiveet eivät toteudu itsestään, jos kumppanille tapahtuu jotain. Tämän takia asiakirjat täytyy laittaa kuntoon.

      Perhe | Leskeltä voi lähteä talo alta, jos yhtä asiaa ei ole otettu huomioon

      Tilaajalle
    • Kirjailijoiden mielestä rahasta puhuminen on myös parisuhteen hoitamista.

      Kodin talous | Omat vai yhteiset rahat? Tutkimusten mukaan toisessa perheessä ollaan onnellisempia

    Artikkelin aiheet
    uusperheen perinnönjako
    testamentti
    avioehto
    perintovero
    uusperhe
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta