• Sähköhyvitystä maksettiin 255 miljoonan euron edestä

    Kotitalouksille maksettiin sähköhyvitystä takautuvasti noin 255 miljoonan euron verran, kertoo Tilastokeskus.
    Hyvitykseen kului ennakoitua vähemmän rahaa. Lehtikuva / Ritva Siltalahti.
    Hyvitykseen kului ennakoitua vähemmän rahaa. Lehtikuva / Ritva Siltalahti.  Kuva: Lehtikuva
    Uutiset|Sähkö ja lämmitys
    30.6.202311:14
    STT–

    Energiayhtiöiltä kerättyjen tietojen perusteella hyvityksen kokonaismäärä on siten jäämässä selvästi alle sille varatun 400 miljoonan määrärahan.

    Hyvitykseen kului ennakoitua vähemmän rahaa, kun talvi oli leuto ja tuulinen, mikä alensi sähkön markkinahintaa. Lisäksi sähkölaskuja pienensivät onnistuneet sähkönsäästötalkoot.

    Reilut 90 prosenttia hyvityksistä maksettiin kotitalouksille, joiden sähkön vuosikulutus oli 5  000 kilowattituntia. Liki puolet hyvityksestä meni kotitalouksille, joiden kulutus oli 5  000–15  000 kilowattituntia ja 43 prosenttia talouksille, joiden kulutus nousi yli 15  000 kilowattitunnin.

    Korkein tuki kohdistui joulukuun sähkölaskuihin, koska sähkön markkinahinta nousi silloin korkeimmilleen eli 27 senttiin kilowattitunnilta. Joulukuun laskuja hyvitettiin 80 miljoonalla eurolla.

    Sähköhyvitystä maksettiin kotitalouksille takautuvasti viime vuoden marras-joulukuun ja tämän vuoden tammikuun sähkölaskun perusteella. Sen määrä oli 50 prosenttia sähkön arvolisäverollisesta myyntihinnasta vähennettynä 90 euron omavastuulla. Hyvityksen enimmäismäärä oli 700 euroa kuukautta kohden.

    Valtio tuki sähkönkäyttäjiä myös arvonlisäverokannan väliaikaisella alennuksella, verotuksessa tehtävällä sähkövähennyksellä sekä Kelan sähkötuella pienituloisille kotitalouksille.

    Lisää aiheesta
    • Suomalainen kaipaa luontoon. Se on yksi keskeisimmistä suomalaisten mökkeilyinnon selittäjistä.

      Mökki | Sähköliittymän sijaan aurinkopaneelit ja akut – ajatukset mökkeilystä muuttuvat tarpeiden mukaan

    • Kuluttajariitalautakunnassa selvitettiin, onko sähkösopimuksen mukainen energian hinta kohtuullinen.

      Energia | Monen kodin sähkösopimukset mahdollisesti vaarassa – ”Asiakkaiden mahdollisuus saada sähkönsä kiinteällä hinnalla on nyt vaarassa lakata kokonaan”

    • Vesihuollon uusimistarpeet edellyttävät uusia pääomia, jotta ne voidaan toteuttaa.

      Rakentaminen | Halpa vesi pian historiaa? Laajamittainen aikapommi tikittää vesijohtoverkon kätköissä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sähköhyvitys
    Tilastokeskus
    sähkön markkinahinta
    energiayhtiöt
    sähkö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pesän koko on 50 x 70 cm, ja paloaika noin viisi tuntia. Pakarisen mukaan puhalluksen säätö on tarkkaa hommaa, sillä lämpötilaan vaikuttaa puun laatu.

    Koneviesti | Puukäyttöinen kamiina on tehokas lämmitysmuoto konehalliin – tarvittavat luvat kannattaa tarkistaa oman kunnan viranomaisilta

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Itävalta sanoo hyvästit öljylämmitykselle

  • Infrapunalämmitin täytyy pitää puhtaana pölystä.

    Koneviesti | Aneto-infrapunalämmitin tarjoaa miellyttävää lämmitystehoa

    Tilaajalle