• Rimpuilu energiakriisin kanssa paljastaa EU:n vanhan valuvian ja vahvistaa Brysseliä hylkiviä voimia jäsenmaissa

    Kahden viikon päästä pidettävässä huippukokouksessa joudutaan todennäköisesti toteamaan, että kaasun hintasääntelyä on vaikea toteuttaa eikä se tuota toivottuja tuloksia. Kotitalouksien ja yritysten auttaminen jää hallitusten huoleksi.
    EU:n epävirallisessa Prahan huippukokouksessa yritettiin turhaan löytää yhteistä linjaa Ukrainan sodan aiheuttaman energiakriisin ratkaisemiseksi.
    EU:n epävirallisessa Prahan huippukokouksessa yritettiin turhaan löytää yhteistä linjaa Ukrainan sodan aiheuttaman energiakriisin ratkaisemiseksi. Kuva: Dario Pignatelli
    Uutiset|Politiikka ja talous
    9.10.202215:58
    Kolumni
    Tapio Nurminen
    München

    Ukrainaa tukeva EU-rintama on pian kahdeksan kuukautta kestäneen sodan aikana pysynyt hämmästyttävän yhtenäisenä.

    Tätä sekä EU-komission johto että jäsenmaiden hallitukset toistelevat nyt väsymättä.

    Näin tehtiin myös Prahan epävirallisessa huippukokouksessa, vaikka kaikille alkaa olla selvää, että energiakriisin taklaaminen yhteisellä hintasääntelyllä ja tukitoimilla on ylivoimaisen vaikeaa.

    Koronapandemiaan vastaaminen sujui alun kompurointien jälkeen paremmin.

    Rokotehankinnat tehtiin lopulta yhdessä ja jäsenmaiden horjuvien talouksien tueksi kasattiin yhteiseen velkaan perustuva elpymisväline.

    Ellei ihmeitä tapahdu, mitään tällaista ei nyt ole luvassa. Ei, vaikka toisin todistellaan.

    Kaasun hintakaton perään huudetaan 15 jäsenmaassa. Tällä rintamalla on painoarvoa, koska Ranska ja Italia ovat siinä mukana.

    Kaasulle halutaan hintakatto, koska useissa maissa käytetään paljon kaasua sekä sähkön että lämmon tuottamiseen. Lisäksi kallis kaasu nostaa myös sähkön hintaa eurooppalaisessa energiajärjestelmässä.

    Saksa ja Hollanti vastustavat hintasääntelyä, koska se ei ratkaise perusongelmaa eli kaasupulaa. Pikemminkin päinvastoin.

    Kysyntä kasvaisi ja tarjonta kutistuisi entisestään, koska tuottajien kannattaisi myydä erityisesti putkikaasua korvaavaa nesteyttyä LNG:tä EU:n ulkopuolelle.

    Suomelle kaasu sinänsä ei ole ongelma. Sähkön hintaa se kuitenkin nostaa myös meillä. Siksi Suomen intressissä on, että kaasun kysyntää saadaan laskettua ja tarjontaa kasvatettua.

    Tämän tavoitteen saavuttamisessa yhteinen koordinointi voi auttaa. EU-maat voivat ostaa kaasua maailmanmarkkinoilta yhdessä ja vaikuttaa näin hintaan. Toinen tehokas keino on energian säästäminen.

    Kaikkein suurimmaksi haasteeksi nousee kuitenkin eurooppalaisten kotitalouksien ja yritysten kestokyky, kun energian hinta hipoo pilviä ja taantuma iskee.

    EU:n komissio on esittänyt, että halvoilla energialähteillä, esimerkiksi tuulella ja aurinkovoimalla sähköä tuottavien yhtiöiden ylisuuria voittoja leikataan ja näin kerätyt varat ohjataan jäsenmaissa energiakriisistä kärsiville yrityksille ja kotitalouksille.

    Ajatus kuulostaa hyvältä. Ei vähiten siksi, että EU:n laskelmien mukaan näin pystyttäisiin kasaamaan yhteensä jopa 140 miljardin euron tukipotti.

    Suomen työ- ja elinkeinoministeriön energia-asiantuntijat kuitenkin tyrmäävät koko ajatuksen ja pitävät komission tuottoarviota tuulesta temmattuna.

    ”Leikkurin toteuttaminen on äärettömän vaikeaa”, ministeriöstä korostetaan MT:lle.

    Jos mitään energiakriisin haittavaikutuksia loiventavaa yhteistä rahastoa ei saada aikaan, kansalaisten ja yritysten tukeminen jää kansallisten hallitusten huoleksi.

    Mistä tämä kertoo? Se kertoo EU:n vanhasta valuviasta, joka nyt nousee taas pintaan hyvin karulla ja pahimmassa tapauksessa myös kohtalokkaalla tavalla.

    Energiavirtojen ja energian käytön koordinointi yhteismarkkinoilla on juuri sellainen suuri ja merkittävä asia, jota EU:lta pitäisi edellyttää ja johon 27 maan unionin pitäisi nimenomaan nyt pystyä.

    Kaikki viittaa kuitenkin siihen, että Ukrainan sota johtaa pikemminkin vaaralliseen energianationalismiin EU:n sisällä. Saksan 200 miljardin euron kansallinen tukipaketti on yksi räikeimmistä esimerkeistä.

    Lisää aiheesta
    • Ranskan presidentti Emmanuel Macron (vas.) ja Saksan liittokansleri Olaf Scholz tapasivat maanantaina Berliinissä. Maiden välillä on kitkaa siitä, miten EU-maiden pitäisi yhdessä vastata energiakriisiin ja uhkaavaan taantumaan.

      Politiikka ja talous | Saksan jättimäinen 200 miljardin tukipaketti oli syöttö EU:n yhteisvelkaa vaativien lapaan – minkä leirin puolelle Marinin hallitus vaalien alla kallistuu?

    Samaan aikaan Bryssel heittää omalta osaltaan öljyä tuleen.

    EU:n komissio pyrkii monilla eri alueilla entistä enemmän ja entistä sitovammin määrittelemään, mitä jäsenmaat saavat tehdä ja mitä eivät. EU-parlamentin enemmistö tukee tätä linjaa jopa yllättävän usein ja jäsenmaiden ääntä kuunnellaan säädösten valmistelussa huolestuttavan vähän.

    Tällaista ”päsmäämistä” kohdistetaan erityisen paljon esimerkiksi Suomen kansantalouden kannalta elintärkeään metsätalouteen.

    Suomen EU-jäsenyyden alkutaipaleella unionia arvosteltiin kitkerästi siitä, että isoissa tavallisten ihmisten elämään ja yritysten menestymiseen vaikuttavissa asioissa unioni on toivottoman voimaton, mutta pienten asioiden turhalta tuntuvassa ohjailussa sitäkin tehokkaampi.

    Nyt, jos koskaan, tällaista vastakkainasettelua pitäisi välttää.

    Jos tavallisten eurooppalaisten kestokykyä koettelevaan energiakriisiin ei EU:ssa löydetä yhteisiä ratkaisuja, Brysseliä hylkivät keskipakovoimat vahvistuvat jäsenmaissa eikä Ukrainaa tukevaa rintamaa pystytä pitämään yhtenäisenä.

    Lisää aiheesta
    • Sähkön hinta aiheuttaa isoimmat ongelmat yrittäjäkunnassa, kansanedustaja Johannes Koskinen sanoo. ”Huippuhintojen kaatava vaikutus voi olla isompi kuin kotitalouksissa.”

      Energia | Voit joutua maksamaan sähköstä 20 kertaa enemmän kuin naapurisi, SDP:n kansanedustaja varoittaa ja ehdottaa hintojen tasaamista ‒ Eeva Kalli tyrmää: ”Se kuulostaa hyvin ongelmalliselta”

    • Tommi Kettula kuvattuna sähkölämmitteisen talonsa pannuhuoneessa.

      Energia | Tommi Kettulan sähkölasku oli viime talvena jopa 2500 euroa kuussa ‒ puolet kotitalouksista on vaarassa joutua sähkön vuoksi talousvaikeuksiin

    • Sellutehtaat ovat suuria sähkön tuottajia, ja sähkön hinnan nousu tekee sellun tuotannosta entistä kannattavampaa. Arkistokuva on Metsä Groupin biotuotetehtaalta Äänekoskelta.

      Metsäteollisuus | Nykyisillä sähkön hinnoilla energia on kilpailuetu Suomen metsäteollisuudelle, PTT arvioi – sahoilla vientihinnat laskevat rajusti

    • Ranskan valtiovaraininisteri Bruno  Le Maire (vas.) arvosteli viime viikolla Luxemburgissa saksalaista kollegaansa Christian Lindneriä Saksan 200 miljardin euro tukipaketista. Le Mairen mielestä tukikokonaisuus vääristää kilpailua ja syventää EU:n kahtiajakoa.

      Politiikka ja talous | EU-johtajien hurskastelu Ukrainan tukemisesta muuttuu rahaksi hitaasti – kaikki pelastavat ennen muuta omaa nahkaansa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle