Rimpuilu energiakriisin kanssa paljastaa EU:n vanhan valuvian ja vahvistaa Brysseliä hylkiviä voimia jäsenmaissa

Ukrainaa tukeva EU-rintama on pian kahdeksan kuukautta kestäneen sodan aikana pysynyt hämmästyttävän yhtenäisenä.

Tätä sekä EU-komission johto että jäsenmaiden hallitukset toistelevat nyt väsymättä.

Näin tehtiin myös Prahan epävirallisessa huippukokouksessa, vaikka kaikille alkaa olla selvää, että energiakriisin taklaaminen yhteisellä hintasääntelyllä ja tukitoimilla on ylivoimaisen vaikeaa.

Koronapandemiaan vastaaminen sujui alun kompurointien jälkeen paremmin.

Rokotehankinnat tehtiin lopulta yhdessä ja jäsenmaiden horjuvien talouksien tueksi kasattiin yhteiseen velkaan perustuva elpymisväline.

Ellei ihmeitä tapahdu, mitään tällaista ei nyt ole luvassa. Ei, vaikka toisin todistellaan.

Kaasun hintakaton perään huudetaan 15 jäsenmaassa. Tällä rintamalla on painoarvoa, koska Ranska ja Italia ovat siinä mukana.

Kaasulle halutaan hintakatto, koska useissa maissa käytetään paljon kaasua sekä sähkön että lämmon tuottamiseen. Lisäksi kallis kaasu nostaa myös sähkön hintaa eurooppalaisessa energiajärjestelmässä.

Saksa ja Hollanti vastustavat hintasääntelyä, koska se ei ratkaise perusongelmaa eli kaasupulaa. Pikemminkin päinvastoin.

Kysyntä kasvaisi ja tarjonta kutistuisi entisestään, koska tuottajien kannattaisi myydä erityisesti putkikaasua korvaavaa nesteyttyä LNG:tä EU:n ulkopuolelle.

Suomelle kaasu sinänsä ei ole ongelma. Sähkön hintaa se kuitenkin nostaa myös meillä. Siksi Suomen intressissä on, että kaasun kysyntää saadaan laskettua ja tarjontaa kasvatettua.

Tämän tavoitteen saavuttamisessa yhteinen koordinointi voi auttaa. EU-maat voivat ostaa kaasua maailmanmarkkinoilta yhdessä ja vaikuttaa näin hintaan. Toinen tehokas keino on energian säästäminen.

Kaikkein suurimmaksi haasteeksi nousee kuitenkin eurooppalaisten kotitalouksien ja yritysten kestokyky, kun energian hinta hipoo pilviä ja taantuma iskee.

EU:n komissio on esittänyt, että halvoilla energialähteillä, esimerkiksi tuulella ja aurinkovoimalla sähköä tuottavien yhtiöiden ylisuuria voittoja leikataan ja näin kerätyt varat ohjataan jäsenmaissa energiakriisistä kärsiville yrityksille ja kotitalouksille.

Ajatus kuulostaa hyvältä. Ei vähiten siksi, että EU:n laskelmien mukaan näin pystyttäisiin kasaamaan yhteensä jopa 140 miljardin euron tukipotti.

Suomen työ- ja elinkeinoministeriön energia-asiantuntijat kuitenkin tyrmäävät koko ajatuksen ja pitävät komission tuottoarviota tuulesta temmattuna.

”Leikkurin toteuttaminen on äärettömän vaikeaa”, ministeriöstä korostetaan MT:lle.

Jos mitään energiakriisin haittavaikutuksia loiventavaa yhteistä rahastoa ei saada aikaan, kansalaisten ja yritysten tukeminen jää kansallisten hallitusten huoleksi.

Mistä tämä kertoo? Se kertoo EU:n vanhasta valuviasta, joka nyt nousee taas pintaan hyvin karulla ja pahimmassa tapauksessa myös kohtalokkaalla tavalla.

Energiavirtojen ja energian käytön koordinointi yhteismarkkinoilla on juuri sellainen suuri ja merkittävä asia, jota EU:lta pitäisi edellyttää ja johon 27 maan unionin pitäisi nimenomaan nyt pystyä.

Kaikki viittaa kuitenkin siihen, että Ukrainan sota johtaa pikemminkin vaaralliseen energianationalismiin EU:n sisällä. Saksan 200 miljardin euron kansallinen tukipaketti on yksi räikeimmistä esimerkeistä.

Samaan aikaan Bryssel heittää omalta osaltaan öljyä tuleen.

EU:n komissio pyrkii monilla eri alueilla entistä enemmän ja entistä sitovammin määrittelemään, mitä jäsenmaat saavat tehdä ja mitä eivät. EU-parlamentin enemmistö tukee tätä linjaa jopa yllättävän usein ja jäsenmaiden ääntä kuunnellaan säädösten valmistelussa huolestuttavan vähän.

Tällaista ”päsmäämistä” kohdistetaan erityisen paljon esimerkiksi Suomen kansantalouden kannalta elintärkeään metsätalouteen.

Suomen EU-jäsenyyden alkutaipaleella unionia arvosteltiin kitkerästi siitä, että isoissa tavallisten ihmisten elämään ja yritysten menestymiseen vaikuttavissa asioissa unioni on toivottoman voimaton, mutta pienten asioiden turhalta tuntuvassa ohjailussa sitäkin tehokkaampi.

Nyt, jos koskaan, tällaista vastakkainasettelua pitäisi välttää.

Jos tavallisten eurooppalaisten kestokykyä koettelevaan energiakriisiin ei EU:ssa löydetä yhteisiä ratkaisuja, Brysseliä hylkivät keskipakovoimat vahvistuvat jäsenmaissa eikä Ukrainaa tukevaa rintamaa pystytä pitämään yhtenäisenä.