

”Kiitos, mutta ei kiitos.”
”Ei ole mielipidettä.”
”Ei ole riittävästi tietoa kommentointiin.”
”En halua nimeäni ja kuvaani minnekään.”
Tällaisia vastauksia tuli etenkin nuorilta miehiltä, kun MT lähestyi ahvenmaalaisia Maarianhaminassa. Kysymyksinä oli, pitäisikö yleinen asepalvelus ulottaa myös ahvenanmaalaisiin ja tulisiko saarten demilitarisoinnista luopumista harkita nykyisessä turvallisuustilanteessa.
Nuori mies Gustaf kertoi, että on harkinnut asepalvelukseen menemistä ja vieressä ollut David, että yksi kaveri on menossa ja toinen kävi osan ja palasi kesken kaiken töihin.
”Itse en ole ajatellut mennä.”
He korostavat sopimusten noudattamista eli demilitarisoinnin jatkamista.
Nicolas Panisse on muuttanut saarelle muutama vuosi sitten manner-Suomesta ja käynyt siellä kutsunnat ja siviilipalveluksen. Ahvenanmaalaisten asevelvollisuus mietityttää, mutta hän kallistuu silti vapaaehtoisuuden puolelle.
”Myös demilitarisointi saisi jatkua nykyisellään”, hän sanoo ja luottaa Suomen puolustukseen.
Entinen merikapteeni Owe Englund siirtelee Itäsatamassa patjoja Nimbus-moottoriveneeseensä.
”Pitää saada ajokuntoon.”
Ahvenanmaan demilitarisointi ei ole ollut päällimmäisenä mielessä eikä ajatus sen kumoamisesta innosta.
”Sehän perustuu sopimukseen.”
Myös asepalveluksen hän pitäisi vapaaehtoisena. Sisarenpoikakin kävi sen manner-Suomessa Dragsvikissä.

Samalla kannalla ovat Esplanadin puistokadulla lounaalle tepastelevat Anna-Stina Donner ja Berit Eklund. Myös he luottavat Suomen puolustuskykyyn eivätkä kannata pakollista asepalvelusta.
”Viranomaisten yhteistyö toimii hyvin ja täältä löytyy talkoohenkeä. Eivätkä ahvenanmaalaiset jää kotiin istumaan aseineen, jos jotakin sattuu.”