• Uuden energiateknologian hankkeiden joululahja: Viidelle hankkeelle 57 miljoonaa euroa investointitukia

    Biokaasu ja aurinkovoima jylläävät elpymis- ja palautumistuen saajina.
    Teollisen kokoluokan aurinkovoimaloita tuetaan nyt miljoonaluokassa. Arkistokuva.
    Teollisen kokoluokan aurinkovoimaloita tuetaan nyt miljoonaluokassa. Arkistokuva. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Energia
    20.12.202221:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaisille puhtaan energian hankkeille yhteensä 119 miljoonaa euroa.

    Viiden uuden energiateknologian hankkeen osuus tästä on yhteensä noin 57 miljoonaa euroa. Rahoitusta myönnettiin biokaasun tuotantoon ja teollisen kokoluokan aurinkosähköön liittyviin hankkeisiin.

    Suurin tuki menee Suomen Lantakaasu Oy Kiuruvedelle, jonne myönnettiin 19,15 miljoonaa euroa nesteytetyn biokaasun laitosinvestointiin.

    Lisää aiheesta
    • Ensimmäinen biokaasulla kulkeva maitoauto tankkasi 8.3.2021 Vuorenmaan tilalla Haapavedellä. Ratissa Pekka Wallin.

      Energia | Suomen Lantakaasulla on aiesopimukset jo yli puolesta tulevan keskuslaitoksen tarvitsemasta lantamäärästä – lisää kiinnostuneita etsitään Ylä-Savossa

    EPV Energian Lapualle suunnitteilla oleva aurinkovoimahanke saa 12 miljoonan euron potin. EPV Energian sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö EPV Aurinkovoima Oy suunnittelee aurinkovoimapuistoa, joka tuottaisi tuotannosta poistuneella 170 hehtaarin turvepeltoalalla noin 90 gigawattituntia sähköä vuodessa.

    Callio-Hitura Solarpark Oy:lle myönnettiin 12,1 miljoonaa euroa aurinkovoimalainvestointiin Nivalaan ja Pyhäjärvelle. Aurinkopuisto sijoittuu Nivalan Hituran sekä Pyhäsalmen kaivosten rikastushiekka-alueille tuottamaan tulevaisuudessa muun muassa Pyhäsalmi Mine Oy:n rikastamon tarvitseman sähköenergian.

    IBV Lappi Oy:lle myönnettiin 10,28 miljoonaa euroa aurinkosähköinvestointiin Raumalle. Hanke sijoittuu Ojasuon entiselle turvetuotantoalueelle ja on pääosin entistä turvesuota.

    CPC Lakarin Aurinkovoima Oy:lle myönnettiin 3,53 miljoonaa aurinkosähkön tuotantoinvestointiin niin ikään Raumalle. Saksalaislähtöinen CPC Finland Oy vuokraa Rauman kaupungilta aurinkovoimalaa varten neljä aluetta yhteisalaltaan 41,6 hehtaaria.

    Lisää aiheesta
    • Yksi tuotettu gigawattitunti aurinkosähköä vaatii noin yhden hehtaarin maata. Tavallisen kesäpäivän sähkönkulutuksen kattaminen aurinkosähköllä Suomessa vaatisi viime kesän kulutuslukemilla ja nykyteknologialla 8 000–9 000 hehtaaria paneeleita.

      Energia | Aurinkovoimaloita suunnitellaan entisille turvesoille mutta myös umpimetsään ‒ paneelien peittoon saattaa jäädä tuhansia hehtaareja

      Tilaajalle
    • Yva-menettely on pakollinen aina, jos yli 200 hehtaarin yhtenäinen metsä- tai suoalue muutetaan pysyvästi. Ely-keskus voi päättää yva-menettelyn tarpeesta suppeammallekin hankealueelle, jos alueella tai sen lähellä on esimerkiksi herkkiä luontokohteita.

      Ympäristö | Yva-laki ei tunne sanaa aurinkovoimala ‒ ely-keskuksen asiantuntija toivoo yhteiskunnallista keskustelua suurten voimaloiden sijoittumisesta

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi