• Stora Enson tehtailta kantautuu voimakas haju Oulussa ‒ Kaleva: Syyksi varmistunut kimurantti ongelma jätevedenpuhdistamolla

    Puhdistamossa jäteveteen on lisätty kemikaaleja, jotka estävät hajun syntymistä ja jotka ovat yleensä tehonneet hajun taltuttamiseen.
    Stora Enson sellu- ja kartonkitehtaat Oulussa sijaitsevat Nuottasaaressa hyvin lähellä kaupungin keskustaa.
    Stora Enson sellu- ja kartonkitehtaat Oulussa sijaitsevat Nuottasaaressa hyvin lähellä kaupungin keskustaa. Kuva: Timo Heikkala
    Uutiset|Metsäteollisuus
    30.1.202613:15
    Suvi Jylhänlehto

    Stora Enson Oulun-tehtailta on levinnyt perjantaiaamuna voimakasta hajua, joka takavuosina on ollut tyypillinen tehdaspaikkakunnilla. Haju syntyy rikkiyhdisteistä.

    Oulun keskusta-alueella haju oli todettavissa aamulla sisätiloissa asti. Hajuja on ollut havaittavissa myös aiemmin tällä viikolla ja jo kaksi viikkoa sitten.

    MT ei tavoittanut yhtiötä kommentoimaan perjantaina, mutta yhtiön viestintäpäällikkö Anne Myllykoski kertoo Kalevan haastattelussa, että hajun on todettu olevan peräisin sellutuotannon jätevedenpuhdistamosta.

    Myllykosken mukaan puhdistamossa jäteveteen on lisätty kemikaaleja, jotka estävät hajun syntymistä ja jotka ovat yleensä tehonneet hajun taltuttamiseen. Nyt ne eivät ole vielä tuoneet helpotusta ongelmaan.

    Toimenpiteet hajua vastaan aloitettiin viime viikonlopun aikana. Myllykosken mukaan tehdas on aloittanut juurisyyn tutkimisen.

    Ylelle antamassaan haastattelussa aiemmin tällä viikolla Myllykoski ei uskaltanut antaa arviota hajun kestosta.

    Kireä pakkassää ei edesauta hajujen hälvenemistä, sillä pakkasilla ei juuri tuule.

    Lisää aiheesta
    • Stora Enson uuden kartonkilinjan vihkiäisissä nauhan leikkasivat Oulun tehtaan pääluottamusmies Olli-Pekka Kaikkonen, Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström, pääministeri Petteri Orpo sekä Stora Enson hallituksen puheenjohtaja Kari Jordan.

      Metsäteollisuus | Kohti täyttä ravia ja parempaa kysyntää

      Tilaajalle
    • Stora Enson uusi kartonkikone lisää puun kysyntää jo vuonna 2025, mutta kartonkimarkkinoihin se vaikuttaa selkeämmin vasta vuoden 2026 puolella.

      Metsäteollisuus | Oulun miljardikone valmistuu poikkeuksellisen huonoon hetkeen

      Tilaajalle
    • Maitopurkin valmistamiseen käytetään nykyisin puolet vähemmän puuta kuin ennen. Vaikka purkki on edelleen luja, joskus se voi tuntua käteen veltolta.

      Metsäteollisuus | Tuntuuko maitopurkki sinustakin välillä vetelältä? Havaintosi on oikea ja tästä se johtuu

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    Oulu
    jätevedenpuhdistamo
    hajuongelma
    selluteollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa