• Alueiden valta liikennehankinnoissa kasvaa, raiteille valmistelussa busseista tuttu malli

    Rautateiden ostoliikenne aukeaa kilpailulle, ja hankintoja voisi jatkossa tehdä jopa yksittäinen kunta.
    Tilaajalle
    Esimerkiksi kuntayhtymä voisi ostaa raideliikenteen palveluita, jos lausuntokierroksella oleva lakimuutos menee sellaisenaan läpi. Kuvassa kiskobussi Joensuun rautatieasemalla.
    Esimerkiksi kuntayhtymä voisi ostaa raideliikenteen palveluita, jos lausuntokierroksella oleva lakimuutos menee sellaisenaan läpi. Kuvassa kiskobussi Joensuun rautatieasemalla. Kuva: Matti Vassinen
    Uutiset|Liikenne
    11.3.202505:00
    Nikke Kinnunen

    Alueille ja jopa yksittäisille kunnille annetaan jatkossa toimivalta tilata raideliikennettä samaan tapaan kuin linja-autoliikennettä.

    Muutos perustuu liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) esitykseen liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta, jonka lausuntokierros päättyy 14. maaliskuuta.

    ”Kunnat ja alueet voisivat tehdä monella tapaa yhteistyötä, malleja ei ole ennalta rajattu”, neuvotteleva virkamies Emmi Nykänen LVM:stä kertoo.

    Nykäsen mukaan uudistus astuisi voimaan vuoden 2026 alusta. Siitä eteenpäin alueet voivat pyytää toimivaltaa tilata raideliikenteen ostopalveluita.

    Jos alue ei pyydä itselleen toimivaltaa ostoliikenteen hankkimiseen, valta säilyy valtiolla. Valtiotasolla ostoliikenteen hankkimisvastuu siirtyisi kuitenkin LVM:ltä Traficomille.

    Muutoksen seurauksena esimerkiksi koko Itä-Suomi voisi periaatteessa perustaa kuntayhtymän ja pyytää toimivaltaa ostoliikenteen hankkimiseen.

    ”Toimivaltaisen viranomaisen kokoa ei ole rajoitettu. Toimivallassa ei kuitenkaan voi olla päällekkäisyyttä niin, että esimerkiksi alueet ja valtio hankkisivat ostoliikennettä samassa paikassa”, Nykänen sanoo.

    ”Kunnat ja alueet voisivat tehdä monella tapaa yhteistyötä, malleja ei ole ennalta rajattu.”

    Emmi Nykänen

    Rautateillä on edessä muitakin suuria muutoksia, sillä ostoliikenne on tarkoitus avata kilpailulle vuoden 2031 alusta alkaen. Syynä kilpailun avaamiseen on muuttunut EU-lainsäädäntö.

    Ostoliikenne täydentää markkinaehtoista liikennettä siellä, missä liikennettä ei ole riittävästi tai lainkaan markkinaehtoisesti. Valtakunnallisen liikennesuunnitelman mukaan esimerkiksi Oulun pohjoispuolella kaikki henkilöjunaliikenne on julkisesti hankittua.

    Ostoliikenteen kilpailun avautuminen tarkoittaa, että tällaisten reittien liikennöinti kilpailutetaan.

    Kilpailuun osallistuminen ei vaatisi liikennöijältä omaa kalustoa, sillä ostoliikennettä varten perustetaan julkinen kalustoyhtiö. Kalustoyhtiö omistaa junat, joita liikennöidään ja kilpailutusten voittaja hoitaa varsinaisen liikennöinnin.

    Nykyisin ainoastaan VR voi liikennöidä julkisrahoitteista ostoliikennettä. Tilanne muuttuu, kun ostoliikenteen kilpailu vapautuu vuoden 2031 alussa.
    Nykyisin ainoastaan VR voi liikennöidä julkisrahoitteista ostoliikennettä. Tilanne muuttuu, kun ostoliikenteen kilpailu vapautuu vuoden 2031 alussa. Kuva: Matti Vassinen

    Emmi Nykäsen mukaan valtio-omisteisen kalustoyhtiön kalusto voisi olla myös kuntien tai kuntayhtymien käytössä silloin, jos valtiolla ei ole kalustolle käyttötarvetta.

    ”Kuntayhtymä voisi perustaa myös oman kalustoyhtiön Helsingin seudun liikenteen HSL:n tapaan. Tämä ei kuitenkaan ole monissa tapauksissa taloudellisesti kannattavaa.”

    VR:n uuden liikenteen johtajan Juho Hannukaisen mukaan kyseessä on iso muutos, joka ei kuitenkaan välttämättä näy isosti tavallisen junamatkustajan elämässä.

    ”VR kannattaa uudistusta ja on parempi, että vuoroja olisi enemmän sekä markkinaehtoisessa että ostoliikenteessä”, Hannukainen sanoo.

    Hannukaisen mukaan alueet voisivat myös mahdollisesti pyytää toimivaltaa ostettavista reiteistä päätettäessä, mikäli lausunnoilla oleva lakiluonnos menee sellaisenaan läpi.

    Esimerkiksi Tampereen seudulla ja Itä-Lapissa alueen kunnat ovat jo mukana rahoittamassa LVM:n tilaamia ostoreittejä.

    ”VR kannattaa uudistusta ja on parempi, että vuoroja olisi enemmän sekä markkinaehtoisessa että ostoliikenteessä.”

    Juho Hannukainen

    Raideverkon kohtuullisilla lisäinvestoinneilla Suomen lähijunaliikenteen kattavuus paranisi. Samalla voitaisiin huomioida paremmin alueiden toiveet ostojunaliikenteen kehittämisessä.

    Traficomin tilaaman selvityksen mukaan lisäkaluston hankinnat ja maltilliset infran kehitystoimet voivat lisätä ostoliikenteen saatavuutta ja kehittää yöjunaliikennettä.

    Ensimmäisessä kehitysvaiheessa ostoliikenneverkko laajentuisi muun muassa Ruotsin puolelle Haaparantaan ja kotimaassa Turusta Naantaliin ja Saloon, Helsingistä Lohjalle, Oulusta Liminkaan ja Iihin sekä Tampereelta Raumalle.

    Lisäksi ensimmäisen vaiheen yhtenä mahdollisena ostoliikennereittinä olisi yöjuna, joka kulkisi Helsingistä Tampereen, Jyväskylän ja Kuopion kautta Kajaaniin.

    Arvion mukaan ensimmäisen vaiheen investointien bruttokustannukset olisivat Pohjois-Suomen osalta 109 miljoonaa euroa vuodessa vuoden 2024 kustannuksilla.

    Etelä-Suomessa kustannukset olisivat noin 60 miljoonaa euroa ja Helsingin seudun osalta noin 63 miljoonaa euroa vuodessa.

    Suunnitelman toisessa vaiheessa ostoliikenne laajenisi entisestään. Tämä vaatisi kuitenkin merkittäviä infraparannuksia ja lisäkalustoa.

    Kiskobussit liikennöivät sähköistämättömillä raideosuuksilla muun muassa Itä-Suomessa. Traficomin selvityksen mukaan linja-autot olisivat kiskobusseja edullisempia.
    Kiskobussit liikennöivät sähköistämättömillä raideosuuksilla muun muassa Itä-Suomessa. Traficomin selvityksen mukaan linja-autot olisivat kiskobusseja edullisempia. Kuva: Matti Vassinen

    Toimivallan laajentaminen ostoliikenteessä tarkoittaa, että alueet voisivat ottaa esimerkiksi kiskobussiliikenteen hankkimisen vastuulleen.

    Kiskobussien liikennöinti nostettiin Traficomin liikenneselvityksessä mahdolliseksi ostoliikenteen leikkauskohteeksi.

    Kiskobussien käyttökustannukset ovat selvästi linja-autoliikennettä korkeammat. Alueet kuitenkin kannattavat liikenteen jatkamista, sillä kiskobussit ovat matkustajille linja-autoa houkuttelevampi vaihtoehto.

    Kiskobussit liikennöivät Savonlinna–Parikkala-, Pieksämäki–Joensuu-, Joensuu–Nurmes-, Tampere–Keuruu–Jyväskylä- ja Jyväskylä–Ähtäri–Seinäjoki-rataosuuksilla, joita ei ole sähköistetty.

    Sekä VR että alueet, joilla kiskobusseja liikennöi, ovat toivoneet liikenteen jatkumista. Juho Hannukainen huomauttaa, että kiskobussien elinkaari riittää pitkälle vuoden 2031 yli, mikäli niitä huolletaan riittävästi.

    Lisää aiheesta
    • Turun ja Helsingin välisellä rantaradalla matkamäärien kehitys on ollut neljän vuoden aikana vaisua.

      Liikenne | Kaukojunaliikenne rikkoo ennätyksiä – Turun ja Helsingin rata laahaa perässä

      Tilaajalle
    • Puutavaran kuormausta junanvaunuihin Kiteellä. Kuvituskuva.

      Liikenne | Yliö: Pohjois-Karjala jää paitsioon Itä-Suomen liikennehankkeista

    • Puukuljetusta junalla Kaskisissa. Kuvituskuva.

      Liikenne | Lukijalta: Porista Parkanon kautta Haapamäelle kulkeva rata tulisi kunnostaa maamme logistiseksi pääradaksi

    • Kiskobussien ostoliikenne palvelee muun muassa Tuurin seisaketta Alavudella Etelä-Pohjanmaalla. Kuvituskuva.

      Liikenne | Jälleen uusi avaus yhteyksien alasajosta – nykypuheilla julkisen liikenteen käyttöä on turha yrittää edistää

    • Kiskobussi Nurmeksen asemalla vuonna 2008. Dm12-kiskobussit otettiin kaupalliseen käyttöön vuonna 2005. Dv12-vetureita ja ns. sinisiä vaunuja käytettiin kuitenkin kiskobussien rinnalla vielä useita vuosia.

      Liikenne | Haja-asutusalueiden kiskobussit saavat kylmää kyytiä alueellisen tasa-arvon nimissä

      Tilaajalle
    • Traficom on liikenne- ja viestintäministeriön toimeksiannosta selvittänyt henkilöjunaliikenteen markkinoita ja palveluja raidemarkkinan avaamiseksi. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.

      Liikenne | Henkilöjunaliikenteen laajentaminen suunnitteilla – jatkossa Haaparannalle pääsisi junalla Oulusta

    Artikkelin aiheet
    rautateiden ostoliikenne
    liikenteen kilpailutus
    LVM
    Traficom
    VR
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin