• Kehysriihi: Metka-tuen jäädytys ja 30 miljoonan euron leikkaus perustienpitoon

    Orpon hallituksen kehysriihi heikentää edellytyksiä tiestön kunnossapidolle.
    Tilaajalle
    Kehysriihen päätökset lupaavat vaatimatonta kehitystä metsäteiden parantamiselle.
    Kehysriihen päätökset lupaavat vaatimatonta kehitystä metsäteiden parantamiselle. Kuva: Taina Renkola
    Uutiset|Politiikka
    23.4.202617:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Kehysriihestä ei saatu lisäystä metsänhoidon Metka-rahoihin. Niiden loppuminen vaikuttaa muun muassa metsäteiden kunnostushankkeisiin.

    MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakolan mukaan hallitus ei tiedostanut metsätalouden rahoituksen tilannetta ja merkitystä.

    ”Ilman lisäpäätöksiä esimerkiksi jo valmistellut metsätiehankkeet raukeavat. Tästä luultavasti seuraa myös se, että teiden kunnostuspalveluita tarjoavat toimijat ajavat liiketoiminnan alas poliittisen riskin takia”, Mäki-Hakola huomauttaa.

    Jos tieverkko sitten rapautuu, ei hänen mukaansa kulje puu tai mikään muukaan.

    ”Vaikutus voi olla valtava. Päätös tai päättämättä jättäminen on sinänsäkin hämmentävä, kun metka-raha tulisi verotuksen ja kerrannaisvaikutusten takia takaisin valtiolle.”

    Hän sanoo ongelman syntyneen käytännössä silloin, kun hallituskauden alussa määrärahoja vedettiin reippaasti alas.

    ”Samaan aikaan asetettiin metsänhoidolle isompia tavoitteita. Eli hallitus ei nyt ollut tilanteen tasalla, vaikka heille on kyllä tietoa toimitettu.”

    Metsätalouden tukea metsätien perusparannukseen haettiin noin 25 miljoonan euron edestä viime vuonna. Tukihakemuksia siirtyi kuluvalle vuodelle käsiteltäväksi arviolta jopa 19 miljoonan euron edestä.

    Määrärahoja hyväksyttyjen metsätiehakemusten toteutuksien maksamiseen esitetään käytettäväksi 8,5 miljoonaa euroa tälle vuodelle.

    Metsätien perusparannuksen tuki laski vuodenvaihteessa 70 prosentista 50 prosenttiin ja siltojen tuki laski 85 prosentista 65 prosenttiin. Muutos kannusti tiekuntia hakemaan tukea ennätyksellisen paljon viime vuonna.

    Aiempina vuosina keskimääräinen vuosittainen metsätietuen tarve on ollut reilu 3 miljoonaa euroa. Nyt pelkästään joulukuussa 2025 tukea haettiin yli 12 miljoonan euron edestä.

    Väylien tarpeellisia korjauksia joudutaan leikkaamaan myös vilkkaimmalla verkolla, jos perusväylänpidon rahoitusta edelleen vähennetään.

    Perusväylänpito joutuu leikkauksien kohteeksi lähivuosina. Vuonna 2027 säästö on 30 miljoonaa euroa ja 2028 leikkaus on 38,5 miljoonaa euroa.

    Väyläviraston mukaan väylien tarpeellisia korjauksia joudutaan leikkaamaan myös vilkkaimmalla verkolla, jos perusväylänpidon rahoitusta edelleen vähennetään.

    Lisäksi päivittäiseen liikennöitävyyteen vaikuttavasta hoidosta olisi myös pakko tinkiä.

    Perusväylänpidon tulevaisuudennäkymiä varjostavat lisääntyvät tarpeet ja epävarmuus rahoitustasosta. Näkymiin vaikuttavat toimintaympäristön muutosten lisäksi erityisesti, toteutuuko Liikenne 12 -suunnitelman mukainen perusväylänpidon rahoitustason nousu vuodesta 2030 eteenpäin.

    Lisää aiheesta
    • Metsäteiden perusparannuksiin on haettu tänä vuonna tukea huomattava määrä. Siihen on kannustanut korotettu metka-tuki. Arkistokuva.

      Metsänhoito | Valtion avokätinen tuki alenee ensi vuonna – muutos ruuhkautti metsätiehankkeet

      Tilaajalle
    • Yksityisteiden perusparannukseen on nyt hyvin rahaa tarjolla korotetuilla tukiprosenteilla.

      Autot | MTK: Ramppa saatava kalkattamaan yksityisteiden perusparannuksissa

    • ”Tuli pettymyksiä, kun yksityistiesuunnitelmiin investoitiin, mutta teille ei saatukaan rahoitusta”, tieisännöitsijä Ari Eteläniemi Nivalasta sanoo.

      Metsänhoito | Video: Metsätieväki hiiltyi rahoituksen hitauteen

      Tilaajalle

    Kehysriihen rahoitettavat kohteet

    • Loviisan meriväylän syventäminen

    • KT 51 Kelan risteys

    • VT 9 liittymäjärjestelyn Suonenjoen keskustan kohdalla

    • Vaasan satamaväylän syventäminen

    • Vaasan satamaradan sähköistys

    • VT 8 Ytterjeppon eritasoristeys

    • VT 8 leventäminen välillä Bäckliden-Brännbacken • Satamatien liittymä ja Tähtelän liittymän lisärahoitus, Inkoo

    • Vuohimäen eritasoliittymä, Kirkkonummi

    • Karjalan rata (Luumäki-Joutseno-kaksoisraiteen jatko (Lappeenranta-Lauritsala) sekä ImatraJoensuu välille Poiksillan kohtaamisraide)

    • Karjalan radan pohjoinen jatke, Joensuu-Nurmes (toimivuuden parantamisen ja välityskyvyn toimenpiteitä, sisältäen Joensuu-Uimaharju sähköistyssuunnittelua), Vuokatti-Kontiomäki radan sähköistys

    • VT 2 Porin kohta

    • Lepplax eritasoliittymä

    • Tolosenmäen risteys

    • VT 9 Ylämylly (valtuus)

    • MT 749 parantaminen välillä MT 7494 (Furuholmsvägen) - Risöhällvägen, Luoto

    • VT 23 parantaminen välillä Rantala-Lajunlahti, Heinävesi

    • MT 506 parantaminen Karjalankadun liittymässä, Juuka

    Artikkelin aiheet
    kehysriihi
    Metka-tuki
    perusväylänpito
    metsätalous
    valtionbudjetti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa