• Joudutko maksamaan kirkollisveroa viime vuotta enemmän tai jopa vähemmän? Näin se muuttui eri puolella Suomea

    Pohjois-Suomessa moni seurakunta nosti tänä vuonna kirkollisveroa.
    Tilaajalle
     Talvella Kolarin vanhan kirkon jouluhartaus on yksi suosituimmista tilaisuuksista seurakunnassa. Kirkko on käytössä myös kesällä jumalanpalveluksia varten.
    Talvella Kolarin vanhan kirkon jouluhartaus on yksi suosituimmista tilaisuuksista seurakunnassa. Kirkko on käytössä myös kesällä jumalanpalveluksia varten. Kuva: Jussi Ollila
    Uutiset|Talous
    29.1.202519:30
    Janica Pörhönen

    16 evankelis-luterilaista seurakuntaa nosti kirkollisveroprosenttia viime vuodesta. Yhteensä seurakuntia oli 246 vuonna 2024.

    Eniten kirkollisveroa nosti Kolarin seurakunta Lapissa. Määrä nousi 1,6:sta 1,8:aan eli 0,2 prosenttiyksikön verran.

    Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo totesi piispantarkastuksen loppuraportissa, että Kolarin seurakunnan on aloitettava talouden sopeuttaminen välittömästi.

    Kirkollisveron noston on arvioitu kerryttävän Kolarin seurakunnalle reilut 90 000 euroa tänä vuonna.

    Kolarin seurakunnan kirkkoherra Jussi Ollila kertoo, että käytännössä muita säästökeinoja ei ollut kuin nostaa kirkollisveroa. Henkilöstökulujen leikkaaminen ei hänen mukaansa onnistu, koska toiminnasta ei voida säästää.

    ”Seurakuntaamme rasittaa erityisen suuri kiinteistömassa ja sen korjausvelka. Perheiden, lasten, nuorten ja ikäihmisten määrä kasvaa ja samalla palvelutarve.”

    Kolarin seurakunta vastaa Ollilan mukaan tavallisen seurakuntatyön lisäksi matkailija- eli tunturityöstä. Ylläksen alueella rekisteröidään vuosittain noin 700 000 yöpymistä.

    ”Tarjoamme matkailijoille kirkolliset palvelut, annamme kriisiapua ja järjestämme kulttuuritapahtumia. Saamme tunturityötä varten Kirkkohallitukselta pienen vuosittaisen avustuksen mutta se ei kata kuin noin kolmasosan kuluista”, Ollila sanoo.

    Toiseksi suurimman korotuksen kirkollisveroon tekivät Kuhmon, Simon, Muhoksen, Pellon ja Salon seurakunnat, joissa nosto oli 0,1 prosenttia viime vuodesta.

    Kuhmon seurakunta nosti kirkollisveroa 1,65:stä 1,75:een. Kirkkoherra Riikka Pääkkönen kertoo, että nosto johtui seurakunnan alijäämäisestä taloudesta. Mikäli seurakunnan talous jää myös vuonna 2025 alijäämäiseksi, täyttää seurakunta kriisiytyvän seurakunnan mittarit.

    Pääkkösen mukaan mukaan kirkollisveron nosto tekee keskimäärin 23,90 maksavaa seurakunnan jäsentä kohti. Luku on laskettu tämän vuoden kirkollisveroa maksavien jäsenten ennusteesta, joka on 4186 henkilöä.

    Pääkkönen korostaa, että Kuhmon seurakunnan on saatava tämän vuoden tulos plussan puolelle, koska vuonna 2026 puretaan sivukirkon salitila ja tulos jää jälleen alijäämäiseksi.

    Inarin seurakunnan rippileiriläisiä Urho Kekkosen kansallispuistossa Tievatuvan retkeilykeskuksen lähistöllä. Nuorisotyö on yksi kirkollisverojen käyttökohteista.
    Inarin seurakunnan rippileiriläisiä Urho Kekkosen kansallispuistossa Tievatuvan retkeilykeskuksen lähistöllä. Nuorisotyö on yksi kirkollisverojen käyttökohteista. Kuva: Per Lindblad

    Moni kirkollisveroa kiristäneistä seurakunnista sijaitsee Pohjois-Suomessa. Kolme näistä sijaitsee Lapin maakunnassa.

    Kirkkohallituksen tilastoasiantuntija Juho Laatikaisen mukaan ei voida kuitenkaan vetää johtopäätöstä, että Lapin seurakunnissa taloustilanne olisi muita heikompi.

    ”Itä-Suomessa tulokehitys on ollut perinteisesti heikkoa. Tämän perusteella Itä-Suomen seurakunnissa olisi pitänyt nostaa kirkollisveroa, mutta näin ei kuitenkaan ole”, Laatikainen sanoo.

    Kirkollisveroprosentit eivät ole välttämättä vertailukelpoisia keskenään, huomauttaa Laatikainen.

    ”Esimerkiksi Muhokseen liittyi tämän vuoden alusta Utajärven ja Vaalan seurakunnat, joiden taloustilanne oli hieman heikko. Muhoksen kohdalla on ilmeistä, että veroprosentin nousu liittyy seurakuntien liittämiseen.”

    Laatikainen arvelee, että näin moni seurakunta ei olisi nostanut kirkollisveroaan, mikäli valtiovarainministeriön päätökset verolakien muutoksista olisivat tulleet ajoissa.

    Päätökset tulivat marraskuussa 2024. Moni seurakunta olisi laskenut kirkollisveroaan, mikäli ne olisivat ehtineet ottaa huomioon uudet verosäädökset.

    ”Pidän mahdollisena, että vuonna 2026 moni seurakunta laskee kirkollisveroaan”, Laatikainen ennakoi.

    Kirkollisveroilla pyöritetään muun muassa seurakunnan kasvatustoimintaa. Kuvassa Ilmajoen seurakunnan Koskenkorvan päiväkerholaiset Feeli Rantanen, Aapeli ja Viljami Rauhala ja Viola Niskala.
    Kirkollisveroilla pyöritetään muun muassa seurakunnan kasvatustoimintaa. Kuvassa Ilmajoen seurakunnan Koskenkorvan päiväkerholaiset Feeli Rantanen, Aapeli ja Viljami Rauhala ja Viola Niskala. Kuva: Satu Kohtanen

    5 seurakuntaa pudotti kirkollisveroa viime vuodesta.

    Eniten kirkollisveroa laski Pohjois-Lapin seurakuntayhtymä, johon kuuluvat Inarin ja Utsjoen seurakunnat. Kirkollisveroa alennettiin 1,9:sta 1,7:ään.

    ”Toimintamme rahoittamiseen riittää aiempaa matalampi veroprosentti. Tähän vaikuttavat viime vuosien vahva verotulokehitys, sijoitustuottojen kasvu sekä säästötoimet, kuten leirikeskusten myynti. Pienistä puroista kertyy jo jonkinlainen virta”, sanoo talouspäällikkö Antti Huhta Pohjois-Lapin seurakuntayhtymästä.

    Kirkollisveroa pudotti myös Ilmajoen, Kangasniemen, Korsholmin ruotsinkielinen ja Laukaan seurakunta. Pudotus näissä kaikissa oli 0,05 prosenttiyksikköä.

    Ilmajoella kirkollisveroa laskettiin 1,75:stä 1,7:ään. Tämä tekee seurakunnalle 90 000 euroa vähemmän verotuloja kuin vuonna 2024.

    ”Meillä seurakunnan jäsenmäärä on pysynyt hyvänä. Kun hallitus lähti tukemaan kuntien taloutta tuloverolain muutoksin totesimme, että tulemme toimeen hieman pienemmällä veroprosentilla. Tämä edellyttää toki jatkossakin tarkkaa taloudenpitoa”, kertoo Ilmajoen seurakunnan talousjohtaja Antti Viita.

    Juttua korjattu 30.1. kello 9.50: Artikkelissa luki virheellisesti, että kirkollisveron nosto Kuhmon seurakunnan jäsenille tekisi noin 23,90 euroa jäsenmääräennusteen mukaan, joka on tälle vuodelle 5683. Todellisuudessa kirkollisveron nosto on keskimäärin 23,90 maksavaa jäsentä kohti. Pienituloiset seurakuntalaiset ja lapset eivät nimittäin maksa kirkollisveroa. Kirkollisveroa maksavia jäseniä Kuhmon seurakunnassa on 4186, kaikkiaan jäseniä on 5683.

    Kuhmon seurakunta ei myöskään täytä vielä kriisiytyvän seurakunnan kriteerejä. Mikäli vuonna 2025 seurakunnan talous jää alijäämäiseksi, kriteerit täyttyisivät.

    Lisää aiheesta
    • Emerituspiispa Eero Huovinen arvostaa sitä, että presidenttipari on antanut itsenäisyyspäivän teemaksi sanan yhdessä. ”Meidän kaikkien tulee kunnioittaa toisiamme ja pysyä yhtenäisenä kansana. Vastakkainasettelut eivät edistä elämää.”

      Kulttuuri | Emerituspiispa Eero Huovinen kehottaa kaikkia rukoilemaan kriisiaikoina

      Tilaajalle
    • Kyläläisiä menossa Kuusjärven hautausmaalle Outokummussa 2018.

      Kulttuuri | Hautausmaasta on tullut kylän kohtaamispaikka, kertoo tutkija

      Tilaajalle
    • Hautausasioissa ei yleensä tapahdu virheitä, kertoo Kirkkohallituksen asiantuntija. Kuvituskuva.

      Kulttuuri | Sukulaisen hautaan ilmestyi tuntematon vainaja – niin voi käydä kahdesta syystä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kirkollisvero
    seurakunta
    talous
    Lappi
    verotus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria