
Taimen hyppää joen kuohuista suu auki virnistäen. Kuva on painettu teepaitaan, joka on vähintäänkin yhtä leveästi hymyilevän Matti Aikion päällä. Hänellä on aihetta juhlaan, sillä vaelluskalat pääsevät vihdoin nousemaan jokeen, joka on ollut padottuna 70 vuotta.
Taistelu vaelluskalojen puolesta vei Aikiolta viitisen vuotta, josta valtaosa vierähti ilman palkkaa Kuusinkijoki kuntoon -projektin johtajana.
Takana on tuhansia sähköposteja, puhelimessa roikkumista ja unettomia öitä, kun Aikio keräsi rahoitusta pisara pisaralta.
Ratkaiseva pesämuna irtosi vesiensuojelun puolesta itsekin uurastavalta miljardööri Ilkka Herliniltä, joka on Aikion metsästystoveri.

Idea Kuusinkijoen vapauttamiseen ja Piilijoen vanhan uoman palauttamiseen heräsi jo lapsuudessa Aikion isältä, joka manasi vuonna 1955 rakennetun padon pilanneen arvokkaan kalajoen.
Kesti kuitenkin vuosikymmeniä kerätä uskoa, rohkeutta ja rahaa siihen, että yksittäinen aktiivi pystyisi ostamaan kokonaisen vesivoimalan, joka ei ollut edes myynnissä.
Niin vain Koskienergian hallussa ollut Myllykosken voimalaitos vaihtoi sinnikkään suostuttelun tuloksena omistajaa 3,8 miljoonan euron hintaan.
Voimalakauppojen jälkeen alkoi loputon luparumba. Kuusinkijoen ennallistamisprojektin ohjausryhmään kuuluu peräti 11 henkeä. Joukko koostuu muun muassa ely-keskuksen virkahenkilöistä, Luonnonvarakeskuksen tutkijoista ja Kuusamon kaupungin edustajista.
Aikion mukaan yksittäiset toimintaluvat maksavat tuhansia, jopa kymmeniätuhansia euroja. Hän arvelee, että hinta ja hitaus jarruttavat monia ennallistamishankkeita.
Kaivinkoneiden, väliaikaisten patojen ja siirrettyjen maamassojen määrästä päätellen vesistön ennallistaminen ei ole mitään kevyttä puuhaa.
Piilijoen vanhasta uomasta kaadettiin puita ja perattiin kunttaa pohjakivikon päältä. Energiapuun myynnistä kertyi 15 000 euroa.
Paikallisen yhteismetsän omistajat puolestaan ovat tyytyväisiä uuteen huoltotiehen. Tehtiinpä alueelle raakkuselvityskin. Niitä joesta ei löytynyt, mutta kaikkeen on palanut melkoisesti rahaa ja aikaa.
Viitisen vuotta ja yli viisi miljoonaa euroa. Jos urakan koko olisi ollut heti alusta tiedossa, Aikio tuskin olisi hommaan uskaltautunut.
Hänen keskittymisensä Kuusinkijokeen mahdollistivat omat yrityskaupat. Aikio myi pois puutavarakauppa Ikipuu Kuusamo oy:n ja sitä ennen autokoulun eteläisessä Suomessa.

Kuusinkijoesta lakkautettu Myllykosken vesivoimala oli niin tehoton, että sen tuottama energiamäärä voidaan korvata yhdellä nykyaikaisella tuulivoimalalla.
”Siitä saa käsityksen, miten ison haitan pieni vesivoimala aiheuttaa verrattuna sen tuottamaan hyötyyn”, Aikio selventää.
Avaamalla Kuusinkijoelle uoman vanhaan Piilijokeen, vaelluskalat saavat 400 kilometriä lisää jokia ja järviä, joihin nousta. Luonnoneliöiden ohella jokien vapauttamisesta nauttivat kalastajat ja matkailijat.
Ennallistamistöissä on mukana useita vesistöjen osakaskuntia. Kuusinkijokeen on jo istutettu taimenia ja sitä työtä jatketaan. Niiden ohella alueelle odotetaan myös muun muassa harria ja siikaa.
Aikion mukaan alueen kalastusmatkailun tulojen arvellaan moninkertaistuvan nykyisestä 1,8 miljoonasta eurosta, kunhan kalakannat elpyvät ja alkavat kukoistaa. Toistaiseksi alueella on voimassa rasvaevällisten taimenten pyyntikielto.
Jokiseudun laatua seurataan tulevaisuudessakin. Siten selviää, mikä kaikki valuma-aluetta kuormittaa: metsätalous, porotalous, maatalous? Ennen kaikkea tarkoitus on edistää yhteistyötä vesien laadun parantamiseksi.
Piilijoen uoman ennallistamiseksi rakennettu väliaikainen työmaapato kaivettiin auki kesäkuun 13. päivänä. Silloin vesi virtasi vanhaan uomaansa kuohujuomien sihinän säestämänä.
Elokuun 8. päivä Kuusamossa juhlitaan kaikkien kynnelle kykenevien ja kutsuvieraiden voimin Piilijoen paluuta ja koskisodan päättymistä.
Museoviraston suojelema voimalarakennus toimistotiloineen ja laitteistoineen irtoaisi Aikiolta halvalla museoksi tai vaikka kesämökiksi, jos sattuu viihtymään kosteassa ja viileässä.
Voimala joutaa mihin tahansa käyttöön, kunhan ei jokea tukkimaan enää ikinä.
Valtion Nousu-ohjelma liki 2 miljoonaa euroa
EU:n maaseuturahasto 780 000 euroa
Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus 500 000 euroa
Kuusamon kaupunki 400 000 euroa
Luonnonperintösäätiö osti Kuusinkijoen ja Piilijoen rantalehtoja 400 000 eurolla suojeltaviksi
Liikemies Ilkka Herlin 250 000 euroa
Patojen purkua rahoittava European Open Rivers (Hollanti) 200 000 euroa
Ympäristöjärjestö WWF 150 000 euroa
Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy 80 000 euroa
Lähitapiola Kainuu-Koillismaa 50 000 euroa
Metsä Group 45 000 euroa
UPM 40 000 euroa
Rukakeskus Oy 30 000 euroa