• Uutissuomalainen: Kolehtituotoissa 13 prosentin nousu takaisin koronavuosia edeltäneelle tasolle – tästä se johtuu

    Seurakuntalaiset kokoontuivat joulun aikaan enemmän kirkkoihin kuin moneen vuoteen.
    Kolehtihaavin tuotto on palautunut vuoden 2019 tasolle.
    Kolehtihaavin tuotto on palautunut vuoden 2019 tasolle. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Talous
    31.12.202320:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kolehtituotot ovat kasvaneet 13 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Kuluvan vuoden tammi–marraskuussa kolehtituottoja kertyi yhteensä 6,9 miljoonaa euroa, kertoo Uutissuomalainen.

    Viime vuonna vastaavana ajankohtana kolehtituotot olivat noin 6,1 miljoonaa euroa ja tammi–marraskuussa 2021 noin 4,7 miljoonaa euroa.

    Kasvua selittää Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Pekka Huokunan mukaan se, että kirkon toiminnassa on tänä vuonna palattu normaaliaikaan koronan jälkeen.

    ”Tänä vuonna ei ole ollut kokoontumisrajoituksia, jotka olisivat vaikuttaneet jumalanpalveluksiin. Pandemian aiheuttamasta notkahduksesta kolehtituotoissa on nyt palauduttu liki entiselle tasolle. Kolehtiperinne voi hyvin”, Huokuna kertoo.

    Joulukuu on perinteisesti tuottoisin kolehtikuukausi. Huokuna arvioi Uutissuomalaiselle, että jos kasvu jatkuu joulukuussa alkuvuoden kaltaisena, tämän vuoden kolehtituotot asettuvat noin yhdeksään miljoonaan euroon. Koronaa edeltäneen huippuvuoden 2019 vajaata kymmentä miljoonaa euroa ei siis vielä aivan saavutettaisi.

    ”Tämä riippuu toki siitä, miten hyvin ihmiset löysivät joulun aikana tiensä kirkkoon. Osa vanhemmista ihmisistä voi yhä olla vähän aiempaa arempia lähtemään kirkkoon koronan vuoksi.”

    Viime vuonna kolehdit tuottivat kirkolle yhteensä 7,9 miljoonaa euroa. Vuonna 2021 kolehtituotot olivat 5,7 miljoonaa ja vuonna 2020 hieman yli viisi miljoonaa euroa. Vuoden 2020 tuottoihin vaikuttivat merkittävästi kokoontumisrajoitukset.

    Lisää aiheesta
    • Alpi Ripatti muistuttaa kirkon diakoniatyön merkityksestä vähävaraisten auttamisessa.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Kirkko paikkaa sosiaaliturvan vajeita

      Tilaajalle
    • Tuomiokirkko ja Uspenskin katedraali ovat hyvin lähellä toisiaan Helsingissä.

      Kulttuuri | Suomessa on kaksi kansankirkkoa, mutta vain toinen niistä julistaa julkisuudessa enemmän tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia – tutkija kertoo selityksen

      Tilaajalle
    • Perinteisen paanukatteen parhaita ominaisuuksia on tuulettuvuus. Kuortaneen kirkon paanukatto. Kuva on vuodelta 2016.

      Rakentaminen ja remontointi | Hyvä paanupuu alkaa olla harvinaista – 1950–1980-luvulla monelle arvokkaalle katolle tehtiin vahinkoa, kun tervalle etsittiin korvikkeita

    Artikkelin aiheet
    kolehti
    Suomen evankelis-luterilainen kirkko
    koronaviruspandemia
    Kirkkohallitus
    Pekka Huokuna
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria