• KSML: Himoksella karannutta koiraa etsittiin yli viikko ‒ tarina sai onnellisen lopun

    Kovien pakkasten aikaan karkuun päässyttä koiraa etsittiin suurella joukolla Himoksen lähiympäristöstä.
    Himoksella karannut koira on löytynyt elossa ja kunnossa. Kuva Himoksen lomamökeistä joulukuulta 2025.
    Himoksella karannut koira on löytynyt elossa ja kunnossa. Kuva Himoksen lomamökeistä joulukuulta 2025. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    9.2.202616:45
    Jukka Koivula

    Keskisuomalainen uutisoi, että Jämsän Himoksella karanneen Emma-koiran pakomatka on päättynyt onnellisesti. Koira saatiin nimittäin kiinni sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Koira on haettu kotiinsa maanantaiaamuna.

    Kovien pakkasten aikaan karkuun päässyttä koiraa etsittiin suurella joukolla Himoksen lähiympäristöstä. Siitä saatiin näköhavaintoja pitkin viikkoa myös Juokslahdelta, Morvasta ja Ysitien laitamilta.

    Ensietsintöihin osallistui kymmeniä ihmisiä. Sittemmin etsinnät rauhoitettiin ulkopuolisilta, jotta arka koira saataisiin loukutettua.

    Keskisuomalainen: Jämsän Himoksella karannut Emma-koira saatiin kiinni – etsittiin yli viikko

    Lisää aiheesta
    • Koirien keskimääräinen elinikä on noin 10–13 vuotta ja kissojen 15 vuotta.

      Lemmikit | Jo pelkkä ajatuskin lemmikin lopullisesta hyvästelemisestä saa surun pintaan

    • Hampaiden säännöllisellä pesemisellä voi pidentää hammaskiven poistoväliä.

      Lemmikit | Vain joka kymmenes harjaa koiransa tai kissansa hampaat – laiminlyönti voi tulla kalliiksi

    • Kouluratsastaja Helkky Ylönen kokee koirakilpailemisen terapeuttisena.

      Hevoset | Talous vie hevosihmisiä koirien pariin – ”Hullusta hevosnaisesta on tullut hullu koiranainen”

      Tilaajalle
    • Elokuussa 1936 Sortavalassa pidettyä näyttelyä pidetään karhukoirarodun lähtölaukauksena.

      Erä | Karjalankarhukoira täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 90 vuotta

    Artikkelin aiheet
    Emma-koira
    koiran karkailu
    etsintätyöt
    Himos
    Jämsä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria