• Biokaasusta jalostetaan Euroopassa kiihtyvään tahtiin biometaania – taustalla vihreä siirtymä ja Venäjän kaasusta luopuminen

    Biovoima Oy perusti loppukesästä Jyväskylän Seppälänkankaalle tehtaan, jossa valmistetaan biokaasulaitoksiin liittyvää teknologiaa, kuten bioadaptereita.
    Tilaajalle
    Jyväskylässä toimivan Biovoima Oy:n myyntijohtaja Jani Kangasaho (kuvassa vasemmalla) ja toimitusjohtaja Eero Tilsala esittelivät keskeneräistä BIOadapter-paineenalennusyksikköä.
    Jyväskylässä toimivan Biovoima Oy:n myyntijohtaja Jani Kangasaho (kuvassa vasemmalla) ja toimitusjohtaja Eero Tilsala esittelivät keskeneräistä BIOadapter-paineenalennusyksikköä. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Energia
    22.9.202409:00
    Jukka Koivula
    Jyväskylä

    Jyväskylässä toimivan Biovoima Oy:n myyntijohtaja Jani Kangasaho ennakoi, että maakaasua korvataan Euroopassa lähitulevaisuudessa yhä enemmän biometaanilla.

    ”Biometaanin kysyntä tulee siitä, että Euroopassa ainakin kaikki haluavat päästä eroon venäläisestä maakaasusta. Lisäksi kysyntä kasvaa vihreän siirtymän tavoitteiden kautta. EU:ssahan on linjattu, että biometaanin tuotanto unionin alueella pitää kymmenkertaistaa vuoteen 2030 mennessä”, Kangasaho sanoo.

    Biovoiman perusti loppukesästä Jyväskylän Seppälänkankaalle tehtaan, jossa valmistetaan biokaasulaitoksiin liittyvää teknologiaa, kuten bioadaptereita.

    ”Sellainen haaste tällä toimialalla on, että kaikkihan puhuvat yleisesti biokaasusta. Biokaasuahan ei voi autoissa käyttää, eikä sitä Suomessa käytetä kuin sähkönä ja lämpönä muutamissa kohteissa”, Kangasaho toteaa.

    ”Meidän bisnesideamme ja teknologiamme keskittyy biokaasun jalostamiseen biometaaniksi, eli käytännössä vihreäksi maakaasuksi.”

    ”Meidän bisnesideamme ja teknologiamme keskittyy biokaasun muuntamiseen biometaaniksi, eli käytännössä vihreäksi maakaasuksi.” Jani Kangasaho

    Biovoiman toimitusjohtaja Eero Tilsalan mukaan oman tehdasyksikön rakentamista edelsi useamman vuoden tuotekehitystyö.

    ”Aiemmin tuotteemme tehtiin alihankinnassa, mutta tilauskanta on noussut niin paljon, että halusimme ottaa tuotannon omiin näppeihin ja keskittää sen yhteen paikkaan. Täten myös tuotannon laatua saadaan kontrolloitua paremmin”, Tilsala tähdentää.

    Suurin osa yrityksen valmistamasta teknologiasta menee vientiin.

    ”Pohjoismaat ja Baltian maat ovat pääasialliset markkina-alueemme. Pohjoismaissa tehdään alalla parhaillaan miljardi-investointeja. Uutena aluevaltauksena on Puola, joka on väkirikas maa ja täysin neitseellinen markkina biometaanin suhteen.”

    Kotimaassa haasteita aiheuttaa puutteellinen infrastruktuuri maakaasun jakelussa.

    ”Kun esimerkiksi Baltian maissa kaasupuolen infra on valmiina vähän joka paikassa, meillä se on hyvin puutteellista. Tämä asettaa omat rajoitteensa”, Jani Kangasaho sanoo.

    ”Pohjoismaat ja Baltian maat ovat pääasialliset markkina-alueemme.” Eero Tilsala

    Kangasahon arvio on, että lannan käsittely maatiloilla vaikuttaa jatkossa suoraan EU-tukiinkin.

    ”Kaikkien toimijoiden yhteiskunnan eri osa-alueilla täytyy sitoutua päästövähennystavoitteisiin. Maataloudessa 30 prosenttia tilojen päästöistä tulee lannasta. Ainoa tapa vähentää päästöjä maatiloilla on käsitellä lanta biokaasuprosessissa”, Kangasaho arvioi.

    Lisää aiheesta
    • Ranualle rakennetaan maatilojen yhteistyöllä biokaasulaitos. Sen tuottamalla kaasulla voi korvata 600 000 litraa dieseliä.

      Energia | Biokaasuinvestoinneissa vauhti kiihtyy

    • Arlan Pohjois-Suomen hankintapäällikkö<strong id="strong-d350be0510d91bd6f75952522274ba1e"> </strong>Tuija Linjakumpu on ylpeä tuottajien yhteistyöstä yli meijeri- ja kuntarajojen. Vieressä maidontuottaja ja Pohjois-Suomen biokaasun hallituksen jäsen Olli Niemelä.

      Energia | 21 maatilan yhteistyö kantaa hedelmää – Ranualle nousee maan suurin viljelijöiden omistama biokaasulaitos

      Tilaajalle
    • Viking Line liikennöi Turun ja Tukholman välillä viikon ajan pelkästään biokaasulla. Biokaasua voitaisiin tehdä nurmien tuottamasta biomassasta. Kuvituskuva.

      Maatalouden ympäristötoimet | Biokaasu olisi saari-Suomen turva – tulevaisuudessa meriliikenne voisi toimia kotimaisella polttoaineella

    • Taavi Vartela (vas.) ja Toni Hemminki toteavat Wegan ja tanskalaisen pääomasijoittajan intressien olevan saman eli Kurunpuhdon biokaasulaitoksen saaminen mahdollisimman nopeasti valmiiksi. He havaitsivat jo ensimmäisessä yleisötilaisuudessa, että Nivala on ehdottoman hyvä paikka LBG-laitokselle.

      Energia | Nesteytettyä biokaasua tuottava laitos tulossa Nivalaan – hanke etenee vauhdilla

      Tilaajalle
    • Haapavetisen Demeca oy:n toimittamalla jakeluasemalla on tankkausletkut sekä kevyelle että raskaalle kalustolle. Ojasaaren biokaasu oy:ssä seurataan polttoaineen hintaa tarkasti. Heinäkuun alkupuolella kaasua sai 1,85 euron kilohintaan, mikä bensiiniksi muutettuna vastaa noin 1,15 euron litrahintaa.

      Energia | Viljelijöiden omistama biokaasuasema toimii puhtaasti maatalouden syötteillä

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi