

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola näyttäisi olevan lähtökuopissa presidenttikisaan. Aaltola tai hänen tukijoukkonsa on näyttänyt varanneen internet-domainin Aaltola2024.fi, johon odotettavasti kampanjan verkkosivut aukeaisivat.
Myös STT uutisoi tänään, että Aaltola on kallistumassa ehdokkuuden puolelle ja hänen odotetaan ilmoittavan kannastaan tulevalla viikolla.

Asiassa on huomioitava, että internet-domaineja voi varata kuka tahansa henkilö tai taho, eikä tässä vaiheessa ole varmuutta siitä, että Aaltola tai hänen mahdolliset tukijoukkonsa olisi varannut verkko-osoitteen.
MT ei tavoittanut Mika Aaltolaa kommentoimaan asiaa.
Aaltola on viihtynyt erilaisissa presidenttikyselyissä kärkikolmikossa yhdessä Olli Rehnin (kesk.) ja Pekka Haaviston (vihr.) kanssa. Rehn ja Haavisto pyrkivät Mäntyniemen herraksi valitsijayhdistysten kautta, joskin puolueidensa tukemina. Myös Aaltola on aiemmin ilmoittanut, että mahdollinen ehdokkuus tapahtuisi valitsijayhdistyksen kautta, sillä hän ei ole minkään puolueen jäsen.
”Se olisi tällainen ’oikea’ valitsijayhdistys, ei minkään puolueen sivuun perustettu tekele. Aito spontaani kansanliike. Sehän ei tapahdu ilman laajaa tukea. Se on tämänhetkinen tilanne”, hän kommentoi aiemmin kesällä medialle mahdollista ehdokkuuttaan.
28.7.2023 klo 11:49: Artikkeliin lisätty kohta siitä, että verkko-osoitteen voi varata kuka tahansa ja se, että MT ei tavoittanut Mika Aaltolaa kommentoimaan asiaa.