• HS: Murron kasvutyöryhmä esittää perintöveron poistamista – taloustieteilijä jätti asiasta eriävän mielipiteen

    Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtajan Risto Murron johtama kasvutyöryhmä esittää hallitukselle perintö- ja lahjaveron poistamista ja korvaamista luovutusvoittoverolla.
    Taloustieteen professori Maliranta kertoi Laboren tiedotteessa jättäneensä työryhmän raporttiin eriävän mielipiteen.
    Taloustieteen professori Maliranta kertoi Laboren tiedotteessa jättäneensä työryhmän raporttiin eriävän mielipiteen. Kuva: Heikki Saukkomaa
    Uutiset|Politiikka
    27.2.202521:00
    STT–

    Veron poistamisesta uutisoi Helsingin Sanomat torstaina. Lehdelle ehdotuksen sisällöstä kertoo kolme asiasta perillä olevaa lähdettä.

    Taloustieteellisen tutkimuslaitos Laboren johtaja Mika Maliranta, joka on kasvutyöryhmän jäsen, vahvistaa tiedotteessaan perintöveron poistamisen kuuluvan raportin ehdotuksiin.

    Murron johtaman työryhmän ehdotukset julkistetaan perjantaina.

    Luovutusvoittoverotuksessa perintönä saadun omaisuuden arvonnoususta maksettaisiin veroa vasta sitten, kun omaisuus myydään. Ehdotuksessa toissijainen vaihtoehto on perintö- ja lahjaveron sääntöjen rukkaaminen.

    Työryhmä ehdottaa myös yritysten sääntelyn keventämistä eri tavoilla. Ehdotuksessa ei kuitenkaan ole mukana yhteisöveron tai suurituloisten ansiotuloverotuksen tuntuvaa keventämistä.

    Pääministeri Petteri Orpo (kok.) asetti Murron työryhmän syksyllä ja pyysi sitä valmistelemaan konkreettisia ratkaisuehdotuksia, joilla hallitus voi vauhdittaa yksityisen yrityssektorin kasvua. Kymmenhenkisen työryhmän jäseninä on Murron ja Malirannan ohella pääasiassa yritysten edustajia sekä pitkän linjan kokoomuspoliitikko Jan Vapaavuori.

    Perintö- ja lahjavero tuotti viime vuonna 1,25 miljardia euroa.

    Taloustieteen professori Maliranta kertoi Laboren tiedotteessa jättäneensä työryhmän raporttiin eriävän mielipiteen perintö- ja lahjaveron poistamisesta.

    ”Käsitykseni mukaan tutkimuskirjallisuus ei anna perusteita uskoa, että työryhmän ehdotus perintö- ja lahjaveron korvaamisesta luovutusvoittoveroilla edistäisi työryhmän toimeksiannon tavoitteita. Kantani on sama kuin suomalaisten ja ulkomaalaisten kansantalouden tutkijoiden enemmistöllä tästä asiasta”, Maliranta sanoo.

    Malirannan mukaan ehdotuksen yksi merkittävä ongelma on luovutusvoittoverotuksen lukitusvaikutus, jossa omistus jämähtää nykyisiin kohteisiinsa.

    ”Tästä seuraa, että pääoman, omistajuuden ja työn liikkuvuus kansantaloudessa heikkenee. Talouden kasvututkimuksen perusteella on aihetta pelätä, että tämä hidastaa kansantalouden uudistumista ja kasvua.”

    Orpo ei halunnut kommentoida tietoja perintö- ja lahjaveron poistoesityksestä eduskunnassa torstaina.

    ”Murto luovuttaa raporttinsa hallitukselle huomenna. Odotan ensin, mitä raportti sanoo ja sen jälkeen kommentoin asioita”, Orpo sanoi toimittajille.

    Orpo sanoi odottavansa innolla Murron työryhmän tuloksia.

    ”He ovat saaneet tuhat ehdotusta kasvutoimiksi, ja niistä he ovat varmasti valinneet hyviä. Katsotaan, mitä he esittävät”, Orpo sanoi.

    ”En ole tähän mennessä kommentoinut yhtään yksittäistä toimea enkä kommentoi nytkään. Pidän tässä linjani. Haluan antaa työrauhan Murron työryhmälle ihan loppuun asti”, hän jatkoi.

    Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kommentoi perintöverokeskustelua STT:lle noin kuukausi sitten toteamalla, että jos verotuksen alentamiseen on mahdollisuus, hän keventäisi ensisijaisesti työn verotusta.

    Asiasta keskusteltiin tuolloin Perheyritysten liiton esitettyä, että perintö- ja lahjavero poistettaisiin ja korvattaisiin luovutusvoittoverolla.

    Lisää aiheesta
    • Perintään liitty monia veroteknisiä kikkoja, joilla voidaan laillisesti vaikuttaa perintöveroon määrään.

      Metsä | Perintötalon myynti halvalla voi tuoda metsänomistajalle tuhansien eurojen veroedun

      Tilaajalle
    • Perintöveron määrään voi vaikuttaa esimerkiksi lahjoittamalla, alihintaisella kaupalla, testamentilla tai jopa avioehdolla.

      Talous | Suuri osa suomalaisista ei ymmärrä perintöveron kiemuroita − verojuristi kertoo, mitä kannattaa tehdä, jos haluaa säästää perintöveroissa

      Tilaajalle
    • Ennakkoperintö ei ole sama kuin perintö.

      Talous | Ennakkoperintö ja perintö eivät ole sama asia − verojuristi kertoo, mitä ennakkoperinnöstä on syytä tietää

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    perintövero
    lahjavero
    luovutusvoittovero
    talouspolitiikka
    kasvutyöryhmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa