• Moni jättää tekemättä kotonaan tärkeän askareen − seurauksena voi olla esimerkiksi väsymystä

    Suuri osa suomalaisten varallisuudesta on kiinni asunnoissa, joten remontoinnilla ja kodin hyvällä hoidolla pidetään huolta omaisuuden arvosta.
    Kuvassa on koneellisen ilmanvaihtolaitteen ohjelmointi- ja infonäyttö.
    Kuvassa on koneellisen ilmanvaihtolaitteen ohjelmointi- ja infonäyttö. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Koti
    7.3.202520:00
    Matti Tuominen

    Iso osa suomalaisista kärsii turhaan huonosta sisäilmasta, koska jättää koneellisen ilmanvaihdon suodattimet vaihtamatta. Tulos käy ilmi K-Raudan Näin Suomi remontoi -kyselystä, joka toteutettiin tammikuussa 2025.

    ”Koneellisen ilmanvaihdon suodattimet tulisi vaihtaa kaksi kertaa vuodessa. Hyviä ajankohtia ovat alkukevät ennen siitepölykauden alkua sekä alkusyksy siitepölykauden jälkeen”, sanoo K-Raudan ja Onnisen ilmanvaihtotuotteista vastaava kategoriajohtaja Markku Vauhkala tiedotteessa.

    Kyselyyn vastanneista 34 prosenttia kertoo, että heidän kodissaan on vaihdettu koneellisen ilmanvaihdon suodattimet viimeisimmän vuoden aikana. Vaihtoa ei ole vuoden aikana tehty 23 prosentissa kotitalouksista. Vastaajista 14 prosenttia ei ole asiasta varmoja. Vastaajista 29 prosenttia kertoo, ettei työtä tarvitse tehdä heidän kodissaan.

    Omakotitalojen kohdalla koneellisen ilmanvaihdon huolto ja suodattimien vaihto on aina kiinteistön omistajan vastuulla. Taloyhtiöissä vastuunjako kannattaa tarkistaa yhtiöjärjestyksestä.

    Koneellisen ilmanvaihtokoneen suodatin.
    Koneellisen ilmanvaihtokoneen suodatin. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Koneellisen ilmanvaihdon suodattimien vaihdon laiminlyöminen tuntuu huoneilman tunkkaisuutena, kun ilma ei vaihdu kunnolla. Raittiin ilman puute taas voi näkyä asukkaissa monin tavoin, esimerkiksi väsymyksenä. Sama pätee myös painovoimaiseen ilmanvaihtoon, jossa on hyvä säännöllisesti tarkistaa ja vaihtaa korvausilmaventtiilien suodattimet.

    ”Siitepölyn lisäksi suodattimet keräävät itseensä katupölyä. Vilkkaasti liikennöidyn kadun vieressä asuvan kannattaa siis tarkistaa suodattimen kunto vielä useammin. Jos suodattimia ei vaihda, pöly alkaa kerrostua ja voi toimia kasvualustana erilaisille bakteereille ja homeelle, joiden läpi ilma sitten kulkee asuntoon. Tukkeutunut suodatin kuormittaa myös ilmanvaihtokonetta”, Vauhkala muistuttaa.

    Niille, joille suodattimien vaihto on vaikea muistaa, Vauhkala suosittelee yksinkertaisesti työn merkitsemistä kalenteriin. Tehty työ palkitsee hyvällä sisäilmalla, energiansäästöllä sekä paloturvallisuudella.

    Vauhkala muistuttaa, että suuri osa suomalaisten varallisuudesta on kiinni asunnoissa, joten remontoinnilla ja kodin hyvällä hoidolla pidetään huolta omaisuuden arvosta.

    K-Raudan Näin Suomi remontoi -kyselyyn vastasi 1007, iältään yli 25-vuotiasta ihmistä. Aineisto on painotettu vastaamaan väestöä iän ja sukupuolen mukaan.

    Juttua muokattu 10.3. kello 11.37: Kuva vaihdettu.

    ”Koneellisen ilmanvaihdon suodattimet tulisi vaihtaa kaksi kertaa vuodessa. Hyviä ajankohtia ovat alkukevät ennen siitepölykauden alkua sekä alkusyksy siitepölykauden jälkeen.”

    Markku Vauhkala
    Lisää aiheesta
    • Suomen oloissa asuntojen pahin riskitekijä on kosteus. Vesi voi päästä rakenteisiin talon sisältä, alta tai päältä.

      Koti | Suomalaiset omakotitalot turmelee yleensä yksi asia – jos nurkissa näkee tällaisia merkkejä, peli on menetetty

      Tilaajalle
    • Sopiva sisälämpötila on vahvasti mieltymysasia, mutta yleisesti ottaen ihannesisälämpötilana pidetään noin 21:tä astetta. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.

      Sähkö ja lämmitys | Kodin sisälämpötilaa ei tulisi laskea alle 18 asteen – ei edes säästösyistä

    • Markku Anttilan tilalla polttopuuta korjataan paljon pellon reunoilta, missä puut varjostavat peltoa. Paras aika kaataa polttopuuta on talvella, kun puu on kevyimmillään.

      Metsäenergia | Sekapuu sopii parhaiten lämmitykseen, mutta jokaisella puulajilla on ominaispiirteensä – Tällä kikalla selvität, onko koivu tarpeeksi kuivaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ilmanvaihto
    suodattimet
    sisäilma
    remontointi
    K-Rauta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen