• Pankit perivät tiskillä asioinnista reippaita kuluja – laskun maksamisesta voi joutua pulittamaan jopa kahdeksan euroa

    Kassapalveluita käyttää enää pieni joukko.
    Tilaajalle
    Kassapalveluille on vielä oma kysyntänsä. Asiakkaita riitti Lavian POP-pankissa.
    Kassapalveluille on vielä oma kysyntänsä. Asiakkaita riitti Lavian POP-pankissa. Kuva: Jussi Partanen
    Uutiset|Kodin talous
    6.8.202506:00
    Paula Liesmäki

    Finanssivalvonnan mukaan pankkien pitää kiinnittää erityistä huomiota palveluiden hintoihin niillä asiakkailla, jotka eivät käytä digipalveluja.

    Laskun maksaminen konttorissa tilisiirtona maksaa Suomen pankeissa 3,50–8 euroa per lasku, kertoo Finanssivalvonnan selvitys peruspankkipalveluiden saatavuudesta viime vuodelta. Maksupalvelukuorella yhden laskun maksaminen maksaa 1–6 euroa. Suoramaksu puolestaan on selvityksen mukaan ilmainen. Selvitys kattaa 132 pankin tiedot.

    ”Hinnoittelut eroavat aika paljon pankkien kesken”, kertoo Finanssivalvonnan johtava juristi Sanna Atrila.

    Suurin osa asiakkaista ei kuitenkaan maksa peruspankkipalveluista niin sanottuja listahintoja. Niitä maksavat Atrilan mukaan juuri he, jotka eivät käytä digipalveluita.

    ”Pankkien pitäisi nyt kiinnittää erityistä huomiota siihen, että niitä hintoja ei nosteta. Tasapaino pitäisi olla asiakkaiden kesken, jotta hinnat eivät eriydy toisistaan liikaa. Se helposti koituu heikommassa asemassa olevan asiakaskunnan vahingoksi.”

    ”Tasapaino pitäisi olla asiakkaiden kesken, jotta hinnat eivät eriydy toisistaan liikaa.”

    Sanna Atrila

    Pankkiasioinnin hinnat ovat Atrilan mukaan selvästi edullisemmat digiasiakkaalle kuin digiä käyttämättömälle.

    ”Jos henkilö ei toimintarajoitteen tai vamman takia pysty käyttämään digitaalisia palveluita, kyllä hänelle silloin pitäisi tarjota pankkipalvelut samaan hintaan kuin digiasiakkaille.”

    ”Se on vastuullista ja yhdenvertaisuutta edistävää.”

    Atrila muistuttaa, että asiakas pystyy vaikuttamaan hintoihin myös omilla valinnoillaan. Pankkeja voi kilpailuttaa ja oman pankin palveluja vertailla.

    Erityisesti toistuvien maksujen maksamiseen on tiskillä käyntiä edullisempia vaihtoehtoja, kuten suoramaksu ja maksupalvelukuori.

    Pankkiasioinnin hinnat ovat Atrilan mukaan selvästi edullisemmat digiasiakkaalle kuin digiä käyttämättömälle.

    Onko kohtuullista maksaa tiskillä asioinnista enemmän kuin sähköisestä asioinnista?

    ”Kassapalvelun järjestäminen pienemmällä paikkakunnalla tuottaa pankille aika paljon enemmän kuluja, kuin mitä palvelumaksut tuovat”, huomauttaa toimitusjohtaja Mikko Seppänen POP-pankki Lammilta.

    ”Se ei ole meille bisnestä, vaan haluamme tarjota palveluita myöskin paikkakunnilla, joissa se ei ole liiketoimintamme kannalta tuottavaa.”

    Kassapalveluista tulee Seppäsen mukaan pankeille kuluja: asiakaspalvelijan palkan, tietokoneen, pankkijärjestelmän, kassajärjestelmän lisäksi niitä tuottaa turvahenkilöiden rahahuolto.

    ”POP-pankeilla on aika paljon konttoreita pienemmillä maaseutupaikkakunnilla, joista isot pankit on vetäytyneet jo vuosikausia sitten. Meille pidetään kassapalveluita yllä tosi pitkään, vaikka ne eivät ole liiketaloudellisesti kannattaviakaan. Tietysti jokainen itsenäinen pankki ratkaisee itse, miten kauan.”

    ”Meille pidetään kassapalveluita yllä tosi pitkään, vaikka ne eivät ole liiketaloudellisesti kannattaviakaan.”

    Mikko Seppänen

    POP-pankki Lammilla on kaupunkikonttorit Lahdessa ja Hämeenlinnassa ja maaseudun konttori Lammilla.

    ”Lammilla ja Lahdessa kassapalveluilla on vielä kysyntää. Hämeenlinnassa on vähän nuorekkaampaa asiakaskuntaa. Kassapalveluille ei ole ollut kysyntää enää juurikaan”, kertoo Seppänen.

    ”Suosittelemme kaikkiin toistuviin laskuttajiin suoramaksua, joka on maksuton palvelu.”

    Suoramaksu onkin pankissa suosituin laskunmaksutapa asiakkailla, jotka eivät käytä netti- tai mobiilipankkia.

    ”Meidän tavoitteemme on tarjota asiakkaillemme saavutettavat palvelut.”

    Heli Pieninkeroinen

    Suuret massat hoitavat pankkiasiat digitaalisten palveluiden kautta ja mahdollistavat edullisemman hinnoittelun, kertoo Nordean asiakaspalvelusta vastaava johtaja Janne Karjalainen.

    ”Henkilökohtaisen palvelun kustannus on itsepalvelua suurempi.”

    ”Konttorin kassalla asiointi on edelleen tärkeä palvelu muutamalle prosentille aktiivista asiakkaista”, kertoo Danske Bankin päivittäispalveluista vastaava johtaja Heli Pieninkeroinen.

    Myös Nordean kassakonttoreiden palveluita käytti viime vuonna muutama prosentti asiakkaista. Osuuspankissa reilusti alle yksi prosentti aktiivisista asiakkaista on maksamisessa riippuvaisia vain konttoreista.

    ”Henkilökohtaisen palvelun kustannus on itsepalvelua suurempi.”

    Janne Karjalainen

    Onko oikein, että esimerkiksi vanhukset, joilla ei ole laitteita tai osaamista, maksavat palveluista korkeamman hinnan?

    ”Totta kai ymmärrämme, että henkilökohtaisen palvelun korkeampi hinta voi herättää asiakkaissa kysymyksiä”, sanoo Danske Bankin Pieninkeroinen.

    ”Meidän tavoitteemme on tarjota asiakkaillemme saavutettavat palvelut. Sen takia meillä on monia eri vaihtoehtoja.”

    ”Pyrimme tarjoamaan kaikille asiakkaillemme heidän tilanteeseensa sopivat ratkaisut mahdollisimman tehokkaasti ja edullisesti”, sanoo OP-ryhmän maksamisen palveluista vastaava johtaja Katariina Säntti.

    ”On monenlaisia syitä ja asiakkaita, jotka eivät halua tai voi käyttää digipalveluita, ja heille tarjoamme henkilökohtaista palvelua puhelimitse tai konttorissa”, kertoo Nordean Karjalainen.

    Kassapalvelut

    OP-ryhmässä kassapalvelua saa noin 250 konttorista. Laskunmaksusta konttorissa suoraan tililtä veloitetaan 5 euroa. Suoramaksu on maksuton, maksukuoripalvelu 2,80 euroa laskulta.

    Nordealla on 14 kassapalvelukonttoria. Laskun maksaminen maksaa konttorissa tai puhelimitse 6 euroa per lasku. Suoramaksu on maksuton, maksupalvelutoimeksianto maksaa 3,50 euroa kappaleelta.

    Danske Bank tarjoaa kassapalveluita kahdessa konttorissa. Kassalla laskun maksaminen maksaa 6 euroa per lasku. Suoramaksu on maksuton, maksupalvelukuori maksaa 3 euroa laskua kohti.

    POP-pankeilla käteiskassapalveluja saa 47 konttorista. Esimerkiksi POP-pankki Lammilla laskun maksaminen tiskillä maksaa 5 euroa laskua kohti. Suoramaksupalvelu on ilmainen ja maksukuori 4 euroa kappaleelta.

    Lisää aiheesta
    • Maalaispankit kohtaavat saman lainsäädäntökehyksen kuin isommat toimijat.

      Talous | Finanssisääntelyn vaatimukset työllistävät maalaispankkeja – osa jatkaa itsenäisenä ja toiset yhdistyvät

      Tilaajalle
    • ”Saavatko pankit ansainnan helpommin asuntolainoilla ja sijoitustuotteillaan kuin yritysrahoituksesta?”, kysyy Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen.

      Politiikka ja talous | Pk-rahoitus ei kiinnosta pankkeja ‒ Onko kilpailua liian vähän, kysyy Suomen Pankin Marja Nykänen

    • MT:n toimittaja toivoo kolumnissaan perinteisiä maalaispankkipalveluita. Kuvituskuva rahasta.

      Talous | Oikeanlainen raha jumittaa – liian tiukka pankkisääntely ei palvele ketään

    • Säästömoodi jäi päälle. Toimintaympäristön epävarmuus näkyy OP-ryhmän Timo Ritakallion mukaan siinä, että yritysten investoinnit ovat pohjalukemissa ja kuluttajat eivät kuluta, vaikka olisi varaakin.

      Talous | OP-ryhmän Timo Ritakallio: ”Korkotason ei pitäisi olla mikään ongelma”

      Tilaajalle
    • Maanantaina 4. elokuuta veronpalautuksia saa 1,5 miljoonaa asiakasta yhteensä noin 800 miljoonaa euroa. Arkistokuva.

      Kodin talous | Oletko vaihtanut pankkia? Tämä asia kannattaa varmistaa tai muuten veronpalautus viivästyy

    Artikkelin aiheet
    pankkipalveluiden hinnat
    kassapalvelut
    digipalvelut
    Finanssivalvonta
    suoramaksu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria