• Tänään on maailman ylikulutuspäivä – vauhti kovempaa kuin koskaan aiemmin

    WWF:n mukaan moni muu Euroopan maa on jo kääntänyt kulutuksen suuntaa.
    Suomen ylikulutuspäivä meni jo huhtikuussa aprillipäivänä.
    Suomen ylikulutuspäivä meni jo huhtikuussa aprillipäivänä. Kuva: Joel Rosenberg
    Uutiset|Ympäristö
    30.7.202608:00
    STT

    Tänään vietetään maailman ylikulutuspäivää, kertoo luonnonsuojelujärjestö WWF.

    Ylikulutuspäivä tarkoittaa, että vuoden alusta tähän päivään ihmiskunta on käyttänyt luonnonvaroja sen verran kuin maapallo tuottaa vuodessa. Nykyisen kulutuksen ylläpitäminen vaatisi 1,73 maapalloa. Loppuvuosi eletään siis velaksi, WWF kirjoittaa tiedotteessaan.

    Laskennallinen ylikulutuspäivä siirtyi hieman viime vuodelta, jolloin se koitti jo kuusi päivää aikaisemmin. WWF:n mukaan siirtymä ei kuitenkaan johdu kulutuksen vähenemisestä, vaan laskennassa käytettävän datan tarkentumisesta.

    Laskennasta vastaavat Global Footprint Network -järjestö ja torontolainen Yorkin yliopisto, jotka hyödyntävät muun muassa YK-järjestöjen tarjoamaa dataa.

    Tänä vuonna ylikulutus on suurempaa kuin koskaan aikaisemmin.

    WWF Suomen suojelun neuvonantaja Jussi Nikulan mukaan Suomen seuraavan hallituksen olisi otettava käyttöön ekologisen velan jarru.

    "Kun luontohaittojen aiheuttamiselle laitetaan hinta, asiakkaiden tarpeita pienimmillä ympäristöhaitoilla palvelevat yritykset voittavat ja koko talous siirtyy kohti maapallon kantokyvyn mukaista luonnonvarojen kulutusta”, hän sanoo tiedotteessa.

    Suomi on asukasta kohden laskettuna yksi kovimmista synnintekijöistä, sillä meillä ylikulutuspäivä oli jo huhtikuussa aprillipäivänä.

    WWF:n mukaan moni muu maa on jo kääntänyt kulutuksen suuntaa. Esimerkiksi Saksa, Norja ja Tanska ovat kääntäneet asukaskohtaisen ekologisen jalanjälkensä laskuun.

    Korkean kulutuksen maista vauhdikkaimman muutoksen on tehnyt Alankomaat, joka on leikannut luonnonvarojen kulutuksestaan vuosikymmenessä noin kolmanneksen esimerkiksi hinnoittelemalla fossiilipäästöjä.

    "On yhteiskunnallinen valinta, tartummeko ongelmiin ja pyrimme ratkaisemaan ne vai pidämmekö laput edelleen silmillä ja jatkamme tuhoisaa ylikulutusta", Nikula sanoo.

    Lisää aiheesta
    • ”Täältä lehmät syövät kohta kukat, muuten silmälläpidettävää ketoneilikkaa ei kannattaisi poimia”, toteaa luontokartoittaja Kati Gürsönmez Jarno Tuomiselle, jonka laidunta hoitavat kyytöt.

      Ympäristö | Näin vuosisatoja laidunnettu niitty voi – parjattu märehtijä on uhanalaisimpien luontotyyppien elinehto

      Tilaajalle
    • Susikannan suotuisan suojelutason viitearvoksi on määritelty 273 sutta.

      Erä | Järjestöt erimielisiä kannanhoidollisen metsästyksen vaikutuksista: ”Emme käy susikannan kokoa arvailemaan”

      Tilaajalle
    • Ennallistettu suo voi näyttää myös tältä. Kuvassa Risusuon lintukosteikko Kainuussa.

      Ympäristö | WWF:n kysely: Enemmistö suomalaisista näkee, että luonnon ennallistaminen kannattaa ja tuo töitä

    Artikkelin aiheet
    ylikulutus
    maailman ylikulutuspäivä
    WWF
    luonnonvara
    ekologinen jalanjälki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä