• Pörssisähkön ostajille huolestuttava tieto ‒ vesivoiman varannot vähissä

    ”Nyt ainakin pörssisähköasiakkaiden kannattaa toivoa sateista kevättä”, toteaa sähkömarkkina-asiantuntija.
    Kemijoen Isohaaran voimalaitos. Kuvituskuva.
    Kemijoen Isohaaran voimalaitos. Kuvituskuva. Kuva: Kai Tirkkonen
    Uutiset|Sähkö ja lämmitys
    4.3.202610:24
    Taneli Laine

    Pohjoismaisen vesivoiman vesivarannot ovat vajonneet historiallisen heikolle tasolle, kertoo energiayhtiö Vattenfall.

    Yhtiön mukaan vesivoimajärjestelmän täyttöastetta kuvaava hydrologinen tase on alimmillaan kymmeneen vuoteen. Vesivajetta on noin -27 terawattituntia.

    Tilanne vaikuttaa suoraan myös Suomeen, jonka sähkömarkkina nojaa vahvasti pohjoismaiseen vesivoimaan sekä siirtoyhteyksiin Ruotsista ja Norjasta. Vesivoiman vähentyvä säätövara on omiaan lisäämään hinnoittelun epävarmuutta aikana, jolloin pörssisähkö on ollut alkuvuonna monin paikoin kallista.

    ”Kun vettä on vähän, tukkuhinnat saattavat nousta herkemmin, koska järjestelmä joutuu tukeutumaan vesivoiman sijaan kalliimpaan tuotantoon. On mahdollista, että hinnat myös heiluvat enemmän, kun vesivoiman säätövara kapenee”, toteaa Vattenfallin sähkömarkkina-asiantuntija Peter Strandberg.

    Peli ei ole vielä menetetty.

    Peter Strandberg

    Niukka vesitilanne on monen tekijän summa. Strandbergin mukaan pääsyynä on pitkään jatkunut vähäsateinen jakso vesivoiman tuotantoalueilla. Lisäksi lumivarastot ovat vähäisiä ja haihdunta on ollut voimakasta.

    Alkuvuoden pitkä, tuuleton ja kylmä pakkasjakso pakotti myös käyttämään tavallista enemmän vesivoimaa sähkönkysynnän täyttämiseksi.

    Lähitulevaisuuden kannalta ratkaisevia ovat maalis–huhtikuun säät. Sateinen kevät voisi helpottaa tilannetta ja painaa hintoja alas, mutta kuiva jakso voisi pitää sähkön tukku- ja futuurihinnat selvästi normaalia korkeammalla.

    ”Peli ei ole vielä menetetty. Nyt ainakin pörssisähköasiakkaiden kannattaa toivoa sateista kevättä, se tekisi hyvää pohjoismaisen sähköntuotannon selkärangalle”, Strandberg sanoo.

    Myös ilmastonmuutoksen aiheuttama sään epävakaus on yhtiön mukaan pahentanut tilannetta. Jos heikot vesivuodet yleistyvät, riskit muuttuvat poikkeamasta rakenteelliseksi tekijäksi.

    Lisää aiheesta
    • Jäätämisen estävien lapalämmittimien asentaminen jälkikäteen veisi voimalavalmistajan takuun, sanoo Suomen uusiutuvat ry:n toimitusjohtaja.

      Koulutus | Suomessa sähkö sittenkin halpaa? Tilanne on tuulivoiman ansiota, sanoo alan edustaja

      Tilaajalle
    • Tuulivoimaloissa henkilökemia on isossa roolissa, koska työtä tehdään pareina. ”Jos sattuu vahinko, työkaveri on pelastamassa”, kertoo sähkö- ja automaatioalan opettaja <strong id="strong-c221246108dc995bc8c9ae4b66005c7f">Lasse Hyvönen</strong> Kainuun ammattiopistosta.

      Koulutus | Tuulivoima työllistää aikuisia ja alanvaihtajia – sopivalla pohjalla alalle kouluttautuu kahdessa vuodessa

      Tilaajalle
    • Aurinkotekniikan toimitusjohtaja Joonas Kinnunen arvioi, että Suomessa käytettävistä aurinkopaneeleista 95 prosenttia on tehty Kiinassa. Hänen mielestään olisi hyvä, että Euroopassa alettaisiin tuottaa aurinkopaneeleita nykyistä enemmän.

      Energia | Aurinkopaneelien hankinta kallistuu, kun Kiina lopettaa maansa tuotantoa kiihdyttäneen vientituen

      Tilaajalle
    • Puolet suomalaisista seuraa kyselyn mukaan kotitaloutensa sähkönkulutusta vähintään kerran viikossa.

      Energia | Varttisähkö toi lisää tietoa sähkönkäytöstä – näin moni kiinnostui, näin moni viis veisaa

    Artikkelin aiheet
    pörssisähkö
    vesivoima
    Vattenfall
    sähkömarkkinat
    ilmastonmuutos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pesän koko on 50 x 70 cm, ja paloaika noin viisi tuntia. Pakarisen mukaan puhalluksen säätö on tarkkaa hommaa, sillä lämpötilaan vaikuttaa puun laatu.

    Koneviesti | Puukäyttöinen kamiina on tehokas lämmitysmuoto konehalliin – tarvittavat luvat kannattaa tarkistaa oman kunnan viranomaisilta

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Itävalta sanoo hyvästit öljylämmitykselle

  • Infrapunalämmitin täytyy pitää puhtaana pölystä.

    Koneviesti | Aneto-infrapunalämmitin tarjoaa miellyttävää lämmitystehoa

    Tilaajalle