Uusin data osoittaa taittumisen merkkejä Kyrönjoen fosforipitoisuuden osalta. Kyrönjoen valuma-alueella on runsaasti maataloutta. Kuvassa vastaavat piirteet omaava Lapuanjokilaakso. Kuva: Oskar von EssenIsokyröKyrönjoen fosforikuormitus alkaa laskea – typpikuormituksen suhteen edessä on vaikeampi savotta
Kyrönjoen Skatilan mittauspisteen data osoittaa maltillisemmasta kuormituksesta. Vesitalousasiantuntija kehottaa jatkamaan maatalouden ympäristötoimia.TilaajalleMaataloutta pidetään Itämeren tilan kannalta merkittävimpänä ravinnepäästölähteenä.
Kyrönjoki on yksi merkittävimmistä Etelä-Pohjanmaan joista, ja sen kautta ravinteita kulkeutuu myös Pohjanlahteen, Itämereen. Uusimmat mittaustulokset osoittavat kuitenkin päästöjen olevan nyt laskussa, ainakin fosforihuuhtouman osalta.
Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen vesitalousasiantuntijan Mika Tolosen mukaan Kyrönjoen fosforipitoisuus on puolittunut 50 vuodessa. Puolestaan typpipitoisuudessa ei näy selkeää kehityskulkua kumpaankaan suuntaan.
Vuonna 1994 Kyrönjoen Skatilasta mitatun fosforipitoisuuden mediaani oli 98 mikrogrammaa litrassa, kun vuonna 2024 mitattuna mediaani oli 67 mikrogrammaa litrassa. Tiputus on siis reilut 31 prosenttia.
Pitoisuuden laskemisen kehitys on hidastunut viimeisimmän 30 vuoden aikana. Tolonen uskoo, että helpoimmat huuhtouman minimoinnin keinot on pantu jo käytäntöön.
”Myönteinen suuntaus osoittaa, että maatalouden vesiensuojelutoimenpiteet ovat auttaneet ja niitä kannattaa jatkaa”, Tolonen toteaa.
Hän nostaa esiin myös uudemmat käytännöt, kuten säätösalaojituksen, täsmälannoituksen sekä kuitulietteen ja rakennekalkin levityksen, joiden yleistyminen olisi tärkeää.
Lisäksi kotieläinten lannan prosessointi voisi tarjota ratkaisun alueilla, joilla lannasta on ylitarjontaa.
Tolosen mukaan Kyrönjoen kokonaistyppipitoisuudessa ei ole ollut selvää suuntausta viimeisimmän 30 vuoden aikana.
Hän noteeraa keskimääräisen typpipitoisuuden olleen kuitenkin suurimmillaan 2000-luvun alussa viimeisimmän 50 vuoden aikana.
”Typpikuormituksen korkea taso on jossain määrin samaa perua kuin vesistöjen tummeneminen. Turpeen hajotessa vedet tummenevat ja typpipitoisuus kasvaa.”
Tolosen mukaan esimerkiksi Kyrönjoen varren pengeralueilta pumpatussa vedessä on melko suuret typpipitoisuudet.
”Typpeä huuhtoutuu vesistöihin myös esimerkiksi happamilta sulfaattimailta, joita on pengeralueella jonkin verran.”
”Syy kuormitukseen voi olla joko edellä mainituissa asioissa tai sitten ihan jossain muualla. Syitä on useita, eikä yhtä muita merkittävämpää syytä ole helppo nimetä.”
Jokilaaksojen peltoaukeilla vesi pumpataan hallitusti jokeen kanavien kautta. Fosforipäästöpiikit ajoittuvat usein tulvien ja rankkasateiden yhteyteen, joita pumppaamoilla ja kanavilla ennaltaehkäistään. Kuva: Oskar von EssenTolosen mukaan maatalouden kuormituksen vähentäminen on haastavaa, mutta toimenpiteet alkavat kuitenkin jo näyttää positiivisia merkkejä. Toisaalta Tolonen toteaa myös, että ei kuormitus ei ole yksinomaan maatalouden ansiota, vaikka sen osuus onkin merkittävä.
”Pääasia, että ravinteet saataisiin kasvien käyttöön, eivätkä ne huuhtoutuisi pois vesistöön”, Tolonen toteaa lopuksi.
Kerääjä- ja välikasveilla saadaan Antti Kartanon mukaan saavutettua monipuolisia etuja myös ravinnevalumien kannalta, vaikka hyötyjen konkretisoituminen vaatii kärsivällisyyttä. Kuva: Oskar von EssenIsossakyrössä Kyrönjoen varrella maitaan viljelevä Antti Kartano on erikoistunut puhdaskauran viljelyn ohella vesiensuojeluun ja maan kasvukuntoa parantaviin viljelytoimiin kerääjäkasvien avulla.
Tilalla käytetään kerääjä- ja välikasveja ravinnehuuhtoutumien ehkäisemiseksi. Käytännössä ne parantavat maan kasvukuntoa ja rakennetta.
Kartanon mukaan kerääjä- ja välikasvien tehtävä ei ole tuottaa varsinaisia euroja sadon muodossa, vaan maan rakenteen ja kasvukunnon kautta suurempina satoina. Myös eroosio, maan kasvukunto ja ravinteiden pidätyskyky paranevat.
”Välikasvi voi olla toisinaan myös pääsadon korjuuta vaikeuttava tekijä, joten on toisaalta ymmärrettävää, että jotkut suhtautuvat siihen skeptisesti.”
Kerääjäkasvi – mikä se on?
– Sitoo käyttämättä jääneitä ja maasta vapautuvia ravinteita
– Kilpailee rikkojen kanssa
– Juuristo ja maanpäällinen biomassa lisäävät maan biologista aktiivisuutta
– Juuristo kuivattaa maata, jolloin se kantaa paremmin
ProAgria
Kuvassa kerääjäkasviseosta, johon on sekoitettu muun muassa retikkaa, tattaria maa- ja puna-apilaa. Seoksen levitys onnistuu tarvittaessa jopa viskalla 20 metrin ruiskutus-uriin. Kuva: Oskar von EssenKerääjäkasveista saa 97 euron korvauksen hehtaarilta. Yksittäiselle tilalle maksetaan kerääjäkasvikorvausta 30 prosentilta tilan koko alasta.
Tämän lisäksi kasvipeitteisyydestä maksetaan enintään 40 euroa hehtaarilta vuonna 2025. Tuki on hieman laskenut viime vuodesta, jolloin se oli vielä 50 euroa hehtaarilta.
Molempien tukien suuruus riippuu, kuinka moni muu viljelijä hakee tukea.
Onko kolmasosa viljelijän mielestä riittävä määrä kasvipeitteisyydelle?
”Voisi se enemmänkin olla, jos näihin asioihin halutaan satsata. Aluksi tukea piti saada koko alalle, mutta tukipolitiikan budjetti alkoi rajoittaa maksimialaa.”
Kartano pitää tukea tärkeänä kasvipeitteisyyden ylläpitäjänä. Hänen kokemuksensa mukaan kasvipeitteisyyttä ei ylläpidetä paljoakaan pelkästään markkinaehtoisesti.
”Nuoret viljelijät ovat uudistusmielisempiä, kun taas iäkkäämpien viljelijöiden kanssa euro on hyvä konsultti,” Kartano pohtii.
Jos pääkasvi sattuu lakoontumaan oikein pahasti, kerääjäkasvi saattaa kasvaa satokasvin kasvuston lävitse.
”Silloin sadonkorjuusta tulee vaikeaa ja taloudelliset tappiotkin ovat ilmeiset”, Kartano sanoo.
”Kerääjäkasvi voi olla toisinaan myös pääsadon korjuuta vaikeuttava tekijä. On siis ymmärrettävää, että jotkut suhtautuvat niihin skeptisesti”, Kartano summaa asian.
- Osaston luetuimmat
