• Itusalaattiyritys vetää tuotteitaan takaisin salmonella- ja listeriaepäilyjen vuoksi

    Syy takaisinvetoon on omavalvonnan salmonellalöydös.
    Takaisinveto koskee kahta kuvan tuotetta.
    Takaisinveto koskee kahta kuvan tuotetta. Kuva: Silmusalaatti
    Uutiset|Ruoka
    2.12.202310:32
    STT–

    Itusalaattiyritys on ilmoittanut kahden tuotteensa takaisinvedosta tautiepäilyjen vuoksi. Silmusalaatti kertoi asiasta varhain lauantaina tiedotteessa. Takaisinveto koskee tuotteita Parsakaali Silmusalaatti ja Tulinen Silmusalaatti.

    Syy takaisinvetoon on, että omavalvonnassa todettiin perjantaina salmonellaa Tulisen Silmusalaatin yhdestä osanäytteestä. Salmonellaa löytyi erästä, jonka viimeinen käyttöpäivämäärä on 7.12.2023. Parsakaali Silmusalaatissa on puolestaan todettu listeriaa erässä, jonka viimeinen käyttöpäivämäärä on 7.12.2023.

    ”Kyseenomaiset erät on vedetty pois myynnistä, eikä kyseenomaisia tuote-eriä ole kaupoissa myynnissä”, tiedotteessa sanotaan.

    Yritys kertoo vetävänsä varovaisuusperiaatteen mukaisesti takaisin myös tuote-erät, joiden viimeiset käyttöpäivät ovat 2.12.2023, 5.12.2023 ja 9.12.2023. Näiden erien osalta kaikki testitulokset ovat olleet yrityksen mukaan puhtaita.

    ”Pyydän anteeksi tapahtunutta. Otamme tilanteesta kaiken opin parantaaksemme entisestään toimintaamme”, Silmusalaatin Samuli Laurikainen sanoi tiedotteessa.

    Kuluttajien tulisi hävittää kaikkiin edellä mainittuihin tuote-eriin kuuluvat tuotteet. Hyvityksen tuotteista saa laittamalla Laurikaiselle sähköpostia ja kuvan rasian kannesta, jossa näkyy viimeinen käyttöpäivämäärä.

    Lisää aiheesta
    • Rehujen tuontiraaka-aineet käsitellään lähtömaassa Suomen vaatimusten mukaisesti. Laivakuljetuksen aikana esimerkiksi linnut ja jyrsijät voivat kuitenkin päästä pilaamaan rehut.

      Maatalous | Tuontivalkuainen on suurin rehujen salmonellariski

      Tilaajalle
    • Vehnäsato on tänä vuonna 0,73 miljardia kiloa, 12 prosenttia viime vuotta vähemmän.

      Kasvintuotanto | Elintarvikerajat täyttävää viljaa niukalti syksyn sadossa – viljan laatu aiheuttanee tänä talvena enemmän harmaita hiuksia kuin sadon määrä itsessään

      Tilaajalle
    • Kartonkipakkauksessa on ohut muovikalvo, joka estää silmusalaatin nahistumisen.

      Silmusalaatti pakataan kohta kartonkiin – ”Haluamme esimerkillämme kannustaa isompiakin firmoja”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle