• Hevosen virtsaamisongelmien taustalla voi olla terveydellinen syy

    Helsingin Yliopistollisen hevossairaalan eläinlääkärit Kati Niinistö ja Tytti Niemelä kertovat, että hevosten pysähtelyt ratsastuksessa vessahädän takia voivat kertoa monista asioista – tai tapa voi olla opittu.
    Tilaajalle
    Liikunta lisää suolen liikettä, ja yleensä hevonen ulostaa enemmän liikutuksessa kuin muuten. Kuvituskuva.
    Liikunta lisää suolen liikettä, ja yleensä hevonen ulostaa enemmän liikutuksessa kuin muuten. Kuvituskuva. Kuva: Antti Savolainen
    MT Hevoset|Hevosen terveys
    20.4.202508:00
    Miia Lahtinen

    Jos hevonen käy jatkuvasti pissaamisasentoon, mutta mitään ei tule, Kati Niinistö kehottaa ensimmäisenä tutkimaan, onko hevosella suolistossaan hiekkaa, joka painaa virtsarakkoa ja saa aikaan pissahädän tunteen.

    Myös jonkinasteinen ummetus saattaa aiheuttaa samaa. Jos hevosen lantakasat ovat pieniä ja kuivakoita, on syytä epäillä kuivumista. Suolikin voi olla silloin nihkeä.

    Hiekkakuvan ottaa eläinlääkäri, mutta itse voi tutkia oreilta ja ruunilta peniksen fossat, eli likakivet, jotka voivat vaikeuttaa virtsaamista. Pippelin putsaaminen saattaa tehdä pissaamisesta hevoselle taas helppoa.

    Myös virtsakivet ovat hevosella mahdollisia, mutta kuitenkin varsin harvinaisia. Munuaisvikojakin on joskus, mutta siihen liittyy runsas virtsaaminen myös muulloin kuin ratsastuksessa.

    Ortopedisiä ongelmia ei normaalisti yhdistetä virtsaamis- tai ulostamisongelmiin, mutta selkä saattaa joskus liittyä asiaan, Tytti Niemelä arvioi.

    ”Ei ole mahdoton ajatus, että tällä olisi tekemistä lantion ja lumbosakraalinivelen tai joidenkin epätyypillisten traumojen kanssa”, Niemelä sanoo.

    Hän miettii, että voisi olla myös mahdollista, että joskus hevonen saisi pissattua vasta sitten, kun selän lihakset ovat vähän lämmenneet.

    Lähtökohtaisesti ongelma on kuitenkin vatsassa tai henkisellä puolella.

    ”Hevonen ei tee kiusaa, mutta eihän se tyhmäkään ole.”

    Kati Niinistö

    Liikunta lisää suolen liikettä, ja yleensä hevonen ulostaa enemmän liikutuksessa kuin muuten. Niinistö muistuttaa, että ulostamisen määrässä on paljon yksilövaihtelua samalla lailla hevosilla kuin ihmisilläkin, joten liian huolestunut asiasta ei kannata olla suuntaan tai toiseen, jos hevonen muuten vaikuttaa voivan hyvin.

    Hevosen suolen liikkeestä huolehtivat cajalin-solut. Niillä hevosilla, joilla näitä on vähemmän, on enemmän ummetusta. Syy-seuraus-suhde saattaa kuitenkin mennä niinkin päin, että ummetuksen aiheuttama suolen venyminen vähentää cajalin-soluja.

    Osa hevosista kakkaa sujuvasti liikkeessä, osa pyrkii pysähtymään.

    Etenkin nykyään, kun ratsastuspohjia suojellaan lannalta, hevoset on opetettu pysähtymään vessaan. Samalla ne voivat oppia käyttämään tilannetta hyväkseen, ja ne alkavat kakata vähän väliä saadakseen tauon.

    ”Hevonen ei tee kiusaa, mutta eihän se tyhmäkään ole”, Niinistö sanoo.

    Jos hevonen ulostaa ratsastuksessa oleellisen paljon, kyse voi olla siitä, että hevonen liikkuu muussa elämässään liian vähän. Jos hevonen ulostaa hyvin harvoin, toimitus voi käydä vaikeaksi.

    ”Luonnossa hevonen liikkuu 20 kilometriä päivässä ja tasaisesti”, eläinlääkärit muistuttavat.

    ”Mutta aika monet hevoset eivät liiku tarhassa juuri ollenkaan. Jos on tällaisia ongelmia, olisi mietittävä aktiivitarhaa, kävelykonetta tai muuta liikuntaa ja huolehdittava riittävästä juomisesta.”

    Kilpailuissa taas saattaa nähdä tapaa, jossa hevonen on oppinut puristamaan muutaman kikkareen ennen lähtöä radalle.

    ”Aika usein liike on lääke, tavalla tai toisella.”

    Kati Niinistö

    Usein kakkaamisongelmat yhdistetään suolistotulehdukseen eli IBD:hen. Niinistö huomauttaa, että suolistotulehduksen klassiset oireet ovat ripuli, laihtuminen ja toistuvat ähkyt.

    Suorituskyvyn lasku ja kakkaamisongelmat taas eivät täytä määritelmiä. Nykyään jälkimmäisessä puhutaankin ennemmin IBS:stä, eli ärtyvän suolen oireyhtymästä. Siinä on saman tyyppistä oireilua ilman löydöksiä. Kyse voi olla esimerkiksi ruoka-aineyliherkkyydestä.

    Tieto hevosten suolisto-ongelmista on kuitenkin vielä varsin puutteellista, eläinlääkärit painottavat.

    ”Usein ortopedisiä ongelmia ei vain ole tutkittu kunnolla, ja osassa kyse on ratsastuksellisesta ongelmasta”, Niinistö huomauttaa.

    Suolistotulehdushevosia lääkitään ensisijaisesti kortisonilla. Jos vaiva parantuu sillä, syy voi silti olla jokin muukin kuin suolisto, koska kortisoni vaikuttaa joka paikassa hevosen kehossa.

    Hevosen virtsaamisongelmien takia liikuttamista ei kannata lopettaa, mutta siihen on etsittävät toimivat tavat.

    ”Aika usein liike on lääke, tavalla tai toisella. Toki pitää tutkia, jos on tutkittavaa, mutta joskus tuntuu, että me tutkitaan siksi, että hevonen ja ratsastaja eivät sovi toisilleen”, Niinistö sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Eläinlääkäri Jonna Jokisalo on iloinen uudesta hoitomahdollisuudesta. Arkistokuva.

      Hevosen terveys | Irti potilaasta! Hevosen sydäntä hoidettiin defibrillaattorilla

      Tilaajalle
    • Hevosen suoliston ja tallin äänistä pyritään löytämään poikkeavuuksia tekoälyn avulla.

      Hevosen terveys | Hevosten suojelijaksi kehitetään ratkaisua, joka huomauttaa tallin oudoista äänistä ja hiekasta suolistossa

      Tilaajalle
    • Ei jokaisella delfiinisafarilla nähdä delfiineitä, eikä jokaisella klinikkakäynnillä löydetä vikaa, kirjoittaa Miia Lahtinen.

      Hevosen terveys | Jos olisi rikas ja rento, hevosten vaivat voisi ottaa seikkailuna, tutkimusmatkana

    • Hevosia koko 45-vuotisen eläinlääkäriuransa hoitanut Heikki Saarinen etsii yhä jatkajaa hevospraktiikalleen Kangasalan Tiihalaan.

      Hevosen terveys | Moniammatillisen eläinlääkinnän uranuurtaja Heikki Saarinen: ”Täällä hoidetaan samalla tavalla pihankoristetta ja kallista kilpahevosta”

      Tilaajalle
    • Luumu oli suolistotulehduksen vuoksi kontrollikäynnillä Jonna Jokisalon luona. Pieni askel parempaan päin oli ultrauksessa ja tähystyksessä näkyvissä.

      Hevosen terveys | Jonna Jokisalo on hevosten suolisto-ongelmien salapoliisi

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle