

”Se oli vaarallinen kyläreissu. Me ostettiin islanninhevonen”, nauraa Johanna Koivunen Maunulan kartanon pihamaalla Urjalassa.
On helteinen kesäpäivä ja Maunulan päärakennuksen nurmikolla toistakymmentä ihmistä hikoilee hyvinvointivalmentaja Kanerva Ahonalan ohjatessa kehonhallintaa parantaviin harjoitteisiin.
Jumppaajat ovat hevosenomistajia, jotka ovat vuosien varrella ostaneet Johanna ja Pasi Koivusen islanninhevoskasvatteja.
Omistajat on kutsuttu viettämään kesäviikonloppua hevostensa kasvattajien vieraiksi Urjalaan. Kesäinen kasvattiviikonloppu järjestetään nyt kolmatta kertaa.

Koivusen pariskunnalla on hetki vapaata ennen viikonloppuvieraiden lounasta, jonka Johanna on valmistellut etukäteen esillepanoa ja keiton lämmittämistä vaille valmiiksi.
On aika kuulla tarina siitä, miten tutustuminen islanninhevosiin muutti nelilapsisen espoolaisperheen arjen ja johti hevoskasvattajiksi vuosisatoja vanhaan kartanoon pieneen pirkanmaalaiskuntaan.
Johanna Koivunen kertoo, että hevoset ovat olleet mukana hänen elämässään käytännössä aina. Tyttärensä kanssa hän harrasti ratsastusta äiti-tytärtunneilla, joten kynnys oman ratsun hankkimiseen oli matala. Innostus tarttui Eveliina-tyttäreen, joka kilpaili useita vuosia askellajiratsastuksessa.
Hevosten kasvattaminen poltteli Johanna Koivusta heti alusta lähtien.
”Silloisella tallillamme Espoon Fagerängissä oli islanninhevosjalostuksen guru Linda Bergström, jonka perässä kuljin ja kyselin loputtomasti. 40-vuotislahjaksi päätin ostaa itselleni kerrankin kunnon lahjan ja hankin ykköspalkitun jalostustamman Islannista”, hän kertoo.
Johanna ja Pasi Koivunen aloittivat huolellisen tutustumisen hevoskasvatukseen etsimällä tietoa rodun alkuperämaasta.
”Kiersimme Islannissa useiden nimekkäiden kasvattajien luona, ja he kaikki korostivat hyvien tammojen merkitystä. Niihin sitten panostettiin”, Johanna Koivunen sanoo.
”Kiersimme Islannissa useiden nimekkäiden kasvattajien luona, ja he kaikki korostivat hyvien tammojen merkitystä. Niihin sitten panostettiin.”
Kun omia hevosia 2000-luvun puolivälissä oli jo useammassa hoitopaikassa, Koivuset ryhtyivät etsimään pääkaupunkiseudulta myytävää tilaa, joka soveltuisi islanninhevosten kasvattamiseen.
”Se osoittautui yllättävän haastavaksi. Ihmiset mielellään ostavat lisää maata, mutta harva sitä haluaa myydä. Kymmenen vuotta etsimme paikkaa, jossa olisi riittävästi maata.”
Urjalaan espoolaisperhe päätyi silkan sattuman seurauksena, kun silmiin osui kiinnostava myynti-ilmoitus. Kuva päärakennuksesta säväytti.
”Tuumittiin, että onpa hauska talo, siinähän on tornit. Käydäänkö katsomassa? Missä on Urjala? Sillä tiellä nyt ollaan.”

Maunulan kartanon historia yltää vuosisatojen taakse, myös hevosenpidossa. Entisen tuhansien hehtaarien tilan maa-ala on nykyään 16 hehtaaria. Nykykokokin takaa tammoille ja varsoille useiden hehtaarien pihattotarhat ja laitumet, mikä oli Koivusille tärkein asia.
Frá Sommarbo -nimen alla kasvatetaan hevosia ensimmäisen palkinnon vanhemmilla, joilla on myös ykköspalkitut vanhemmat ja nimekkäitä sisaruksia. Kasvatteja on tämän kesäinen huippuori Viðar frá Skörin orijälkeläinen mukaan lukien 36.
”Nuorissa kasvateissamme on sellaista sukupolvea, joilla kolmesta neljään sukupolvea taaksepäin kaikki ovat ykköspalkittuja. Ensimmäinen palkinto kertoo, että hevosella on arvosteltu, terve rakenne ja luonnollisesti myös hyvät ratsastusominaisuudet, sillä ratsujahan me tehdään.”

Koivuset pitävät yhteyttä omien kasvattiensa omistajiin ja ovat kesätapaamisen kautta tutustuttaneet omistajia toisiinsa.
Yhteisön sisällä syntyy ystävyyksiä ja hauskanpito kerran kesässä kokoaa vuosi vuodelta enemmän Sommarbo-hevosten omistajia Urjalaan.
”Kasvattiviikonlopun idea lähti halusta pitää yhteyttä hevosten uusiin omistajiin ja nyt kesäjuhla on jo perinne.”